Näyttely!

Hmm..harmittelen tässä kovasti ettei tuohon edellisen postauksen kyselyyni tullut yhtään vastausta. Mikäs teitä nyt alkoi niin ujostuttaa?? Mietin että pitäisikö tuosta päätellä että a) kysymys oli hankala, b) nettikaupassa ei ole yhtään juttua minkä te haluaisitte voittaa, c) kukaan ei lue tätä blogia, d) jotain muuta ikävää..Voi voi nyt minulle tuli paha mieli..:( No ei sentään, vapaaehtoistahan tuo kommentoiminen on, olisin vaan ihan tosi halunnut vähän osviittaa että mikä olisi ollut kiva palkinto jos taas järjestetään joku kilpailu. Mutta jätetään se sitten toiseen kertaan.

Tänään päivä on ollut vauhdikas aamuvarhaisesta alkaen. En ole mikään aamuvirkku ihminen joten se on hatunnoston paikka että herään aikaisin ja peräti suht´helpostikin tänään. Porhalsimme tyttären kanssa Sauvon kirjastolle laittamaan valokuvanäyttelyäni heidän kauniiseen näyttelytilaansa. Koko kirjasto sijaitsee vanhassa navetassa - tai ainakin osa rakennuksesta on vanhaa navettaa tai jotai muuta kivirakennusta joten se on hyvin viehättävän näköinen. Näyttelytilassa on paksut kiviseinät ja kivilattia. Kivan rustiikkia.

Tytär laski matikkaa ja teki äidin antamaa äidinkielen tehtävää (valitse joku ohut kirja, lue se ja kerro kirjasta jotain, kuka kirjoittanut jne). Hyvin sujui hommat molemmilta. Jos sattumoisin liikutte Sauvon seutumilla, laitan tähän näyttelytiedot..

Muuten oloni on tänään suurin piirtein yhtä joustava kuin tönkkösuolatulla sillillä. Olen nimittäin kahden päivän ajan tehnyt aika epätoivoisia lentoharjoituksia. Ensimmäinen tapahtui eilen paikallisen ruokamarketin parkkipaikalla. Vanhuus on kai iskenyt kun jalka ei noussut tarpeeksi korkealle astuessani laatoitetulle korokkeelle auton viereen. Kassin ehdin jostain kumman syystä laskea maahan, toisessa kädessä olleita lehtiä en. Ja sitten se oli menoa, kaaduin katuun niinkuin vain iso ihminen voi, pää ei onneksi osunut mutta polvi kylläkin ja kumpikin kämmen. Vaikka ensimmäinen ajatus tietysti oli "toivottavasti kukaan ei nähnyt"- vaikka ehkä toisaalta toivoin että jostain olisi joku tullut apuun - oli toinen reaktio kyllä että olisi tehnyt mieli pillahtaa itkuun, sen verran kipeätä teki. Polveen nousi heti kummallinen patti, voiko polveen tulla kuhmu?? Siivet eivät siis kantaneet ja oli jälleen todettava että "ei se lento vaan se laskeutuminen". Aamulla en ilmeisesti ollut vielä riittävän murjotun oloinen koska homma oli vielä uusittava. Hain varastosta kolme valokuvataulua jotka oli tarkoitus ottaa mukaan näyttelyyn ja lähdin niitä viemään autoon. Meidän pihalla on pienoinen alamäki kun lähtee autolle päin ja olemme jo monesti todenneet että ruohottuminen ja kosteus tekee pihapolusta kovin liukkaan. Pitihän se sitten testata, sillä seurauksella että minä totesin taas ettei siivet kanna, ainoan kehystetyn kuvan kehykset hajosivat tuusannuuskaksi (mielenkiintoista nähdä miten kehys oli koottu, ei ollut kovin kestävää tekoa) ja yhdestä alumiinitaulusta meni kulma vähän runttuun (huomasin vasta kun ripustin sitä).  Siinä kun makasin selälläni yöpaidan imiessä posket lommolla mehevää kuravettä (niin, en tosiaan ollut vielä pukeutunut), ajattelin että voisi olla viisaampaa ja turvallisempaa jos jäisinkin siihen köllöttelemään koko päiväksi. Taisi sitä kuraa olla hiuksissakin. Siis äää, kai te nyt edes vähän säälitte minua (olikos tuo nyt pateettista vai mitä)?

Kun kerroin tapauksista kirjastonhoitajalle juuri kun olin aikeissa kiivetä tikkaille kiinnityskoukkuja laittamaan, hän kiiruhti sinne minun puolestani. Se oli varmasti hyvä, jotenkin on nyt sellainen olo että olen vaarallisempi itselleni ja muille kuin tavallisesti. Pakko  on vielä päivitellä miten voi muutaman sekunnin tapahtuma muuttaa ihmisen niin vaivaiseksi. Ruohikolla kaatuminen ei oikeastaan sattunut mutta se eilinen, se kyllä sattui. Miten voi ihminen sitä paitsi venäyttää sekä selkä-, kylki-, hauis- että vatsalihaksensa noin pienestä. Ehkä ne ovat niin heikot..? Siispä, valtaisan itsesäälin minua nyt helliessä taidan mennä nukkumaan.

Mutta sain sentään näyttelyn pystyyn - hyvä minä!