lauantai 31. lokakuuta 2009

Eihän se kesä niin kaukana ole..

Tänne satoi ensilumi pari päivää sitten. Satoi ja melkein suli saman tien, jättäen kuitenkin terassin petollisen liukkaaksi. Ilma tuntuu kostean kylmältä, kuu paistaa ja ketut ulvovat niin että niskakarvat nousevat pystyyn. Minä kävin kuitenkin kesässä, selatessani kuviani. Ajattelin päästää teidät samalle matkalle. Nauttikaa kesän väreistä, lämmöstä, loistosta. Palatkaa sitten takaisin alkavan talven kylmyyteen ja muistakaa että jokainen vuodenaika on ihme, huolellisen suunnittelun tulos ja älyn osoitus.

Mukavaa viikonloppua!

Hello everybody who want to read in english! I have a long time already felt little bit bad about that I don´t write anything in english so now I´ll try. Please forgive me for possible spelling mistakes..

The first snow fell some days ago. It didn´t stay for very long but left a could feeling in the ear. The winter is here..I can see the moon shine behind the clouds and the foxes are crying out three somewhere so my neckhair is standing up..But I took a trip to the warmth of the summer threw my foto-archives. Now I let you do the same. Feel the warmth of the sun, the bright colours, feelings and memories. And when you return to the cold winter night, remember that every time of the year is a wonder, a result of great wisdom and planning!  Have a nice weekend!



 

 

 

 

 

 

 

 







torstai 29. lokakuuta 2009

Ailahtelua ja uuden oppimista

Niin, kyllä te olette oikeassa paikassa, se on vaan taas eri näköinen..onkohan minussa jotain vikaa kun haluan vaihdella blogin ulkonäköä yhtä mittaa..tai ehkä se on minun tapani kompensoida sitä etten voi muuttaa kodin ulkonäköä niin kovin paljon enkä kovin usein, tämä on helppoa eikä maksa mitään! Tosin nyt tuntuu etten oikein löydä oman näköistä tyyliä tälle blogille sitten millään..Noita vaihtoehtoja ei ole kovin paljon taustoiksi, mistä te muut olette löytäneet hienoja taustoja? Ruusukuvan laitoin siksi että kaipasin lämmintä punaista, ja ruusut nyt vaan ovat niin ihania, ei sitä tarvitse varmasti edes perustella..Mennään tällä taas vähän aikaa, sitten taas näkee mitä seuraavaksi..Nauratti vaan oikein päivällä kun vaihtelin noita taustoja kokeeksi ihan tallennusta myöten, jos joku oli juuri silloin blogia lukemassa niin ajatteli varmaan että mitä täällä oikein tapahtuu kun koko ajan tausta ja värit ja kuvat vaihtuivat. Anteeksi jos joku tuli merisairaaksi moisesta vekslaamisesta..

Tiistaina minä ostin koneen. Ompelukoneen. Kirpputorilta. Se maksoi peräti 15 euroa. Olen itse asiassa pidemmän aikaa jo halunnut ihan oman koneen mutta ei ole ollut varaa, eikä ole vieläkään, uuteen. Mies kyllä sanoi että älä vaan osta kirppikseltä, ei niistä tiedä mitä ovat, mutta sitten päätin elää vaarallisesti vähän aikaa ja ostaa täräytin koneen kumminkin. Ajattelin että tarvitsemme tyttären kanssa jotain uutta ja mielenkiintoista kun emme päässeet sinne Raumallekaan..Joten tässä sen on..



Käyttöohje ei tullut mukana joten nyt olemme jännityksellä opetelleet mitä mistäkin napista painamalla ja vääntämällä tapahtuu..Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään vaarallista, tytär on kyllä hyvin varustautunut jopa mahdollisiin räjähdyksiin ja pamahduksiin (pitää sormia korvilla kun väännän uudesta nappulasta). Pakki on edelleen kadoksissa..Kun kone oli ostettu, minut täytti ihan hillitön innostus kun tajusin mitkä mahdollisuudet minulle aukenivat, porhalsin tukka putkella halpahalliin ostamaan lankaa ja nappeja (en ajatellut ommella niitä koneella mutta niitä tarvitaan muuten), yhtäkkiä koko maailma oli täynnä ihania kankaita mistä voisi tehdä vaikka mitä ihanaa..En meinannut päästä kotiin riittävän nopeasti näyttämään ostostani tyttärelle ja äidille joka oli lapsenvahtina, maltoimme sentään odottaa seuraavaan päivään ennenkuin aloitimme ompelun..




 

Olemme jo saaneet aikaiseksi kaksi neulatyynyä, tytär ompeli omansa käsin (aika hyvä saavutus 6-vuotiaalta), minä tuon pienemmän koneella - minulla on nimittäin ompelukone, jos ette vielä sitä tienneet..Enpä sanoisi tuota omaa tekelettäni nyt miksikään käsityömaailman riemuvoitoksi, kyllä ennemmin tulee mieleen ekaluokan kevätnäyttely, nolottaa oikein kun ei parempaan pysty..Minulla on niin suuret suunnitelmat mitä kaikkea aion ommella, mutta kun olin jonkun aikaa istunut koneen ääressä, muistin miksi en ole niin paljon vuosien aikana ommellut, edes äidin koneella. En kerta kaikkiaan ole YHTÄÄN kärsivällinen, ainkaan tällaisissa hommissa. Kaikki pitäisi tulla ihan HETI valmiiksi. Meinasin aina tulla ihan hulluksi kun äiti jotain minulle ompeli, kun ensin hän MIETTI tunnin, sitten hän vielä SUUNNITTELI toisen ja sitten vielä MIETTI, ompeli vähän, purki jos ei tullut hyvä ja MIETTI taas. AAARGHHH!!! Mutta hän onkin ommellut joskus ihan työkseen ja tekee todella ammattimaista jälkeä, joten ehkä kannattaisi ottaa opiksi..En nyt vielä tiedä tuleeko minusta missään vaiheessa käsityömaailman virtuoosia mutta nautin silti kun kuuntelen koneen tasaista hyrinää. Siinä äänessä on jotain kodikasta, kuin keittäisin hilloa tai säilöisin. Jotain perinaisellista, emännällistä (HIHII, nytpäs sanan keksin, miksi minulle tulee lehmä mieleen..). Joten jospa minä ajelen koneella vaikka ilman lankaa ja kangasta, saanpahan sen kodikkaan äänen. Vähän niinkuin kanelipullantuoksuinen ilmanraikastin..

Ja sitten lopuksi vielä jotain ihan muuta. Puutarhasta löytyi kaksi pientä, toisiinsa nojaavaa, kylmässä hytisevää - ruusunnuppua. Pelastin ne sisälle ja toivon niiden vielä jaksavan kukoistaa kotimme lämmössä. Ja vaikka eivät jaksaisikaan, ovat ne niin kauniit ja herkät..


keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kuhinaa..

Oletteko joskus seuranneet muurahaispesän kuhinaa, miten muurahaiset kiipeilevät toistensa yli, kukin touhukkaasti matkalla jonnekin? Minun päässäni on juuri nyt sellainen tunne, siellä vaan ei onneksi ole muurahaisia vaan ajatuksia tai oikeastaan olisi nyt niin monta asiaa josta kirjoittaa pienen tauon jälkeen että ne pyrkivät kaikki ulos yhtäaikaa. Täytyy tehdä sulku siihen kohtaan missä on portti kirjoitusosastolle ja sitten päästetään sisälle vain yksi ajatus kerrallaan...no niin, josko nyt tulisi tähän jotain tolkkua.

Viikonloppuna olimme Hämeenlinnassa, reissu oli oikein antoisa. Pääsin yhdelle kirpputorillekin aarteita etsimään ja teinkin yhden aika mielenkiintoisen löydön tuonne nettikauppaan, se tosin ei ole vielä ehtinyt sinne asti. Kirppis oli suuri ja olisin varmasti saanut kulumaan siellä useamman tunnin jos kaikki olisi tarkkaan käynyt läpi, mutta oli armahdettava muuta perhettä ja tyydyttävä pikakelaukseen. Ihan kiva sekin, olen tyytyväinen.

Yövyimme tutussa mökkikylässä, siellä on kiva oma rauha ja koirakin saa olla reilusti mukana. Tässä pari tunnelmakuvaa sieltä:


























Siis kuvat olivat mökkikylän järvimaisemasta, mökeissä oli hieman kuivempaa ja valoisampaa..;)
Antoisinta ja arvokkainta matkassa oli kuitenkin se miksi yleensä Hämeenlinnaan menimme; ystävien tapaaminen ja hengellisen opetuksen saaminen konventissa, olemme Jehovan todistajia ja meillä on tällaisia suurempia opetustilaisuuksia kolme kertaa vuodessa. Läsnä meitä oli yli 600, suurin osa Turun seudulta joten joukossa oli paljon tuttuja. Moni teistä jotka lukevat olette varmaan huomanneet että ihmiset eivät ole kovin kiinnostuneita hengellisistä asioista nykyään, joten ei ole aina niin helppoa olla erilainen. Siksi nämä tilaisuudet ovat meille tärkeitä ja rohkaisevia!

Tarkoitus oli että tultaisiin sunnuntai-iltana kotiin, maanantaina pakattaisiin uudestaan ja sitten tiistaina eli eilen lähdettäisiin kohti Raumaa ja taidenäyttelyä. Meni vähän suunnitelmat uusiksi, tytär nimittäin tuli kipeäksi. Kyllä meitä on harmittanut, ollaan melkein porattu molemmat kun oltiin tuotakin reissua kovasti odotettu. Emme niin kovin paljon liiku joten nämä reissut ovat aina juhlahetkiä ja kivaa vaihtelua.. Eipä auttanut mikään, ja kaiken lisäksi minäkin tunnen tänään että on kurkku kipeä ja palelee joten eipä olisi ollut kiva kyllä reissussa ollakaan. Kotona on helpompi sairastaa. Tämä taitaa muuten olla ensimmäinen kerta koko avioliiton aikana kun olemme miehen kanssa näin monta päivää erossa, kokonaista kuusi..oli hän jo eilen näyttelyä pystyttäessä huomannut kuinka paljon se auttaa kun on toinen mukana. Meistä on tullut sellainen parivaljakko noissa töissä joten se ei toimi yhtä hyvin yksin. Tässä pieni kollaasi muutamasta mieheni maalauksesta:




Koira jäi meidän kanssa kotiin joten nyt on minun vastuulla viedä se lenkille. Itse asiassa kun koira hankittiin, oli yksi tarkoitus juuri se että se veisi MINUA lenkille. Mutta sitten sain luupiikin vuorotellen kumpaankin kantapäähän joten kävely jäi melkein kokonaan ja niinpä mies onkin sitten huolehtinut koiran ulkoiluttamisesta. Tänään oli kyllä raskas lähteä ulos kun peruskunto on niin huono ja sitten on vielä vähän kipeä olo,mutta silti ajattelin että miksi minä en raahaudu joka päivä lenkille silti, se tuntui niin hyvältä. Kamera oli tietysti mukana, aiemmin kirjoitin että maalla ei luonto muutu koskaan värittömäksi, edes synkimpänä syksypäivänäkään. Tänään se tuli taas vahvistettua:








Koira muuten käyttäytyi hauskasti ollessamme lenkillä; annoin sen juosta vapaana koska se ei muuten olisi saanut  riittävästi liikuntaa (miten niin pienessä koirassa voi olla energiaa ja vauhtia kuin pienessä kylässä!) ja olin hieman huolissani  että jos se löytää jotkut hirven jäljet ja lähtee sitten Kiinaan asti niiden perässä eikä tule takaisin vaikka huutaisin ääneni käheäksi..koira pysytteli kuitenkin näköpiirissä ihan koko ajan, kulki välillä pyytämättä ihan vierelläkin ja vilkuili taakseen että tulenko varmasti perässä. Onko se sitten lienee niin mullistava asia että emäntä on lenkillä mukana ettei koira hoksannut edes livistää! Saapa nähdä onko moinen vieraskoreus huomiseen mennessä karissut pois ja saan sitten puolikuntoisena ihan tosi rämpiä pitkin metsiä ja huudella perään..

Eilen kävin kaupassa, kirjastossa ja kirpputorilla ja sen jälkeen tunsin olevani varustautunut selviämään koko viikosta ilman ulkomaailmaa. Jättikasa kirjoja ja lehtiä, paljon ruokaa (anteeksi kulta mutta suurin osa taitaa olla roskaruokaa, en ajatellut juurikaan kokata tällä viikolla, enkä tiskata, jihuu hiiret hyppii pöydällä) sekä yksi mielenkiintoinen koje johon palaan seuraavassa postauksessa kuvien kera. Siihen asti; syökää paljon valkosipulia ja c-vitamiinia ja peskää käsiä usein - sairastaminen ei ole kivaa..

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tänään kotona..

Uhh..olen hirveän turhautunut..miksi oman kodin kuvaaminen VOI olla niin vaikeaa..lupasin perjantaina ottaa kuvia tästä uudistuneesta huushollista..Tänään yritin. Ei tule mitään..Joka kuvassa on jotain epäkohtia joita ei muuten edes huomaa, eikä se mikä näyttää kauniilta luonnossa ole kuvassa mitään. Kaiken lisäksi ainoa paikka mikä vielä oli järjestyksessä perjantaisen siivouksen jäljiltä (!) oli makuuhuone, muu koti on jo sekaisin. Miksi yleensä siivota kun siitä ei ole mitään hyötyä? Miksi syödä kun huomenna on kuitenkin taas nälkä? No nyt meni vähän turhan pessimistiseksi, mutta tunne on varmasti tuttu teille muillekin.

Olen monta kertaa nähnyt unta että osaan soittaa pianoa, se käy tosi helposti, istun vaan pianon ääreen ja alan soittaa. Joskus tuntuu kun herää että pitäisi kokeilla, jos se vaikka onnistuisikin. Sisustamisen kanssa on vähän sama. Minulla on pää tupaten täynnä ideoita, mutta kun ne pitäisi toteuttaa, ei se oikein onnistukaan. Jonkin verran rajoittavat tietysti rahavarat ja talon koko, mutta en usko että niitä voi syyttää pelkästään. Jos minä en ihan tosi osaakaan..(huokaus..) Laitoin nyt kuitenkin pari kuvaa tuohon kollaasiin, tuo valosarja on tosi nätti luonnossa, antaa kivaa tunnelmaa. Se ei muuten sitten ole jouluvalo, vaan ihan vaan valosarja, ilman taka-ajatuksia. Se oli meillä ennen olohuoneessa yövalona jotta ei tarvitsisi kompuroida pilkkopimeässä öisin (jos asutte maalla kunnallisen valaistuksen ulottumattomissa, tiedätte miten pimeää voi olla talviyönä. Siis tosi pimeää..) Nyt yövalon hommaa toimittaa tyttären leikkinurkassa oleva sininen valosarja, se antaa kyllä vähän oudon tunnelman koko huushollille kun hohkaa sinistä valoa. Melkein odotin ensimmäisenä yönä että vanhempani, jotka näkevät meidän valot pellon toiselle puolelle, soittaisivat ja kysyisivät mikä kumman sininen hohde täältä näkyy. Eivät soittaneet. Mikään ei näemmä enää hämmästytä heitä kun meidän perhe on kyseessä ;) Tässä tämä kollaasi, meidän makuuhuoneesta:


















Eipä tuosta taas paljon selvää saa..täytyy kyllä mennä vielä "niitylle kirmaamaan" ennenkuin minusta tulee mitään sisustusvalokuvaajaa tai stylistiä. Harmi muuten kun tuota huoneen tunnelmaa ei saa tungettua tänne koneeseen, siellä on lämmin tunnelma, kaunista lämmintä punaista, juhlallista sinistä, kivoja valoja..Yritän joskus tuota kuvaamista uudestaan, minuahan ei näin helpolla lannisteta! Haa, sitä paitsi, tässä teille kuva samasta huoneesta kesäkuosissa, otettu silloin kun kesä oli ulkona vihreimmillään..























Seuraavaa kesää odotellessa..

Jotta tästä ei tulisi ihan synkkämielinen postaus, tähän lopuksi vähän kevennystä. Monia vuosia sitten ostin kirjan nimeltä "Siistiä sisätyötä, kopiohuumoria". Jos tällaiseen opukseen joskus törmäätte esim kirpputorilta, ostakaa itsellenne. Sieltä löytyy apua kun ei nauru tahdo löytyä. Joukossa on vähän älyttömiäkin juttuja, mutta muutama mainio, joita emme edelleenkään pysty lukemaan (varsinkaan ääneen) ilman että kyyneleet lentävät, siis naurun kyyneleet.  Tässä yksi niistä (huom! emme suosittele tämän reseptin käyttämistä keittiössä):

Leivokset kypsiksi nytkytellen ja jauhoja hengittäen

Sattuipa kerran niin että meidän radio meni rikki siten, että sekä Lahti että Helsinki kuuluivat yhtä aikaa. Lahdesta tuli juuri aamuvoimistelua ja Helsingistä leivosreseptejä. Äiti kirjoitti kaiken muistiin ja sai seuraavanlaisen reseptin:

Ensin otetaan perusasento. Ottakaa sitten kaksi kappaletta kananmunia ja nostakaa vasen jalka haaleaan veteen. Vatkattuanne munat kaatakaa hitaasti vartaloa nytkyttäen vaakasuoraan lattialle. Ottakaa sitten kaksi ruokalusikallista perunajauhoja olkapäille ja potkaiskaa voimakkaasti perunajauhot kylmään veteen vartaloa myötäpäivään pyörittäen. Tehtyänne tämän hikoilette varmasti puoli kiloa voita. Vatkattuanne sen lisätkää se taikinaan. Hengittäkää tämän jälkeen lisää kaksi kupillista vehnäjauhoja, puolikiloa sokeria ja raastettu sitruunan kuori. Hypätkää tahdissa joka kolmannella korkealle ilmaan ponnahtaen taikinan päälle ja alustakaa kyykkyasennossa. Käykää sitten pitkällenne lattialle ja pyörittäkää taikinasta saksanpähkinän kokoisia leivoksia kantapäillänne. Hypätkää kyykkyasennosta suoraan kuumaan veteen. 
Kymmenen minuutin kuluttua ottakaa kypsät leivokset lattialta, kuivatkaa karkealla pyyhkeellä, kietokaa lämpimiin flanelleihin ja tarjoilkaa teen kera.

HILPEÄÄ SUNNUNTAIN JATKOA KAIKILLE!! 

perjantai 16. lokakuuta 2009

Siivoushepulista..

Sellaisen sain tänään, hepulin. Koko viikko on mennyt vähän nokka maata viistäen, pieni flunssanpoikanen on yrittänyt asettua asumaan ja mieli on muutenkin ollut vähän matalalla. Jopa niin matalalla että mietin että saanko kirjoitettua blogiin mitään. Eihän se ole mikään pakko mutta jotenkin tuntuu että kun joku siellä tulee lukemaan,  on kivaa että on jotain uutta luettavaa. No, kun olen pari päivää ottanut rauhallisesti, tuli tänään tarve tehdä jotain. Minulla on sellainen pieni ongelma kun päätän tehdä jonkin esim muutoksen täällä kotona. Niinkuin nyt tänäänkin; päätin vaihtaa olohuoneen verhot (jotka mies otti vintistä alas pari päivää sitten viedessään hiiribaariin täydennystä). No sittenhän voisin vaihtaa myös makuuhuoneen verhot, kesäverhojen kanssa vetää, ajattelin. Ja kun kerran menin verhokaappiin kaivelemaan, otin esille lämpimän punaiset verhot myös keittiöön. Verhoja ei tietenkään voi vaihtaa ilman ikkunoiden pesua. Joten pesin makuuhuoneen ikkunan ensin. Sen lisäksi imuroin ja pyyhin pölyt kirjahyllystä, lampusta, peilin päältä, vaatekaapin päältä...Aamulla vakuuttelin miehelle  aamiaispöydässä että pesen VAAN sisäpuolelta, ulos olisi ihan hullua mennä näin puolikuntoisena, kädet märkinä ja korvat kylminä..Mutta kun olin pessyt ikkunan sisäpuolelta, totesin että pahin lika oli tietysti ulkopuolella. Tuijottelin aikani ulos ja olin pahoillani, mutta kun aurinko alkoi paistaa päätin silti porhaltaa pihalle. Vauhdilla vadit, rätit, tikkaat ja pesijä ulos ja hommiin. No sitten ajattelin että äkkiäkös minä pesen nuo muutkin saman tien..joten pesin kaikki ikkunat ulkopuolelta (tyhmää, myönnetään..jos nyt tulee kaikki flunssat niin voin syyttää vain itseäni) Ja sitten sisälle jatkamaan, vauhti alkoi tosin hieman hiipua..Makuuhuoneessa piti tietty vaihtaa myös päiväpeitot ja lisäksi siirsin valosarjan peilin ympärille, hieno tuli (otan kuvan huomenna). Mieskin ilmeistyi yhtäkkiä sisälle ja tajusin että oli ruoka-aika, mutta kuka nyt sellaisia trivialiteetteja huomaisi kun oli niin tärkeää tekemistä..No, tämä on aika uuvuttavaa luettavaa joten mennään pikakelauksella nykyhetkeen..nyt on siis kaikki ikkunat pesty, kaikki verhot vaihdettu, koko talo imuroitu, jättitiski tiskattu (tytär auttoi), kaikki siististi paikallaan ja nyt kirjoitan vielä blogiin. Että minä olen sitten hyvä..(krhm..tuota..) Jaa että maaninen, minä vai?? Eeeiii kai..

Niin että mikä se ongelma oli? No se juuri että homma leviää aina ihan suunnattomiin mittasuhteisiin kun minä alan tehdä jotain. En taida edes osata ihan vaan imuroida tai tiskata tai jotain, siihen tulee aina jotain kylkiäisiä. Osittain se johtuu varmaan siitä että tykkään vaihdella kodin ilmettä niillä pienillä resursseilla joita nyt on käytettävissä. Enkä edes tiedä osaanko niin hirveästi..Olen miettinyt että pitäisikö minun olla jotenkin huomattavan taitava sisustamaan kun sentään pyöritän sisustusalan nettikauppaa..Tunnustan nyt tässä teille kaikille että ehkä en olekaan niin taitava sisustamaan, mutta tykkään kyllä kovasti! Tekisin kyllä enemmänkin mutta kotimme on pieni, mutkia ei pääse ottamaan kovin suoriksi törmäämättä seinään..Haaveilen välillä siitä että "hallutaan ostaa rämsistynyt talo" (tällaisen ilmoituksen kirjoitin 5-vuotiaana kun yritin avittaa omia vanhempiani talon ostossa), mutta tässä elämäntilanteessa on kotimme tässä missä olemme.  Pienet tulot, pienet menot...Välillä turhaudun kauheasti kun en saa sellaisen näköistä kuin haluaisin, mutta yleensä silloin auttaa kunnon siivous. Koti on puhtoisena aina kaunis ja tyydyttävä. Joten tämän päivän jälkeen olen taas tyytyväinen, vähän aikaa.

Mahtaako näistä kirjoituksista tulla liian pitkiä, jaksatteko te lukea? Harmi ettei ole kuvia tästä vasta siivotusta kodista, otan huomenna sitten. Mutta tässä teille kuva ulkopuolelta..



..otettu vähän kesemmällä, nyt ovat koivut jo ihan keltaiset jos eivät kaljuja..yksi kuva terassilta..




ja sitten vielä kesän viimeinen ruusu..




Nyt yritän saada kierrokset alas, tällä hetkellä tuntuu että voisi pestä vaikka vielä naapurinkin ikkunat (vaikka kello on 0.00 ja kroppaa särkee), ylikierroksilla koko nainen ihan selvästi. Joten, mukavaa viikonlopun alkua (höh, lopun alkua, miten se nyt noin tuli..)!!

lauantai 10. lokakuuta 2009

Koneilla leikkimisestä ja puutarhan hoidosta

Varokaa, olen leikkinyt tietokoneella...tai no ei se niin vaarallista ollut, kunhan nyt leikin tuolla kuvankäsittelyohjelmalla vaan ja tein taas kollaaseja. Se on sitten hauskaa, mutta vie kyllä aikaa..Kun minun piti taas vaan tulla kirjoittamaan pikaisesti ja laittaa pari kuvaa ja sitten eksyin tekemään niitä kollaaseja ja...koko internet ja tietokone on ihan kamalan vaarallinen. Aikarosvo ja vaikka mitä. Mitäs sitten jos minä tulen ihan höperöksi ja istun vaan ja surffaan kaikilla ihanilla blogisivuilla, leikin kuvien kanssa ja kirjoitan näitä hömppäjuttuja päivät pitkät. Kukaan ei hoida enää kotia, tiskit homehtuvat pöydälle jolta hiiret syövät muruja, lapsi parkuu nälkäänsä ja mies muuttaa veneeseen protestiksi. KAUHEA tulevaisuus-skenaario, siispä pois se minusta..Vakavasti puhuen on kyllä myönnettävä että kun nyt teen työtä netissä ja kirjoitan blogia netissä ja hoidan muutenkin yhteydenotot netissä niin..olen kyllä tullut vähän nettihulluksi. On tehtävä työtä sen asian eteen ettei jumiudu tähän koneen eteen niin usein. Onkohan olemassa sellaisia AA-kerhoja nettivieroitukseen haluaville? (ja siis ei mitään pahaa todellakaan oikeasta AA-kerhosta jottei kukaan pahoita mieltään) Ehkä siinä olisi jollekin tulevaisuuden ammatti. Kerhoahan voisi mainostaa...netissä! Höh, nyt tämä lähti jotenkin oudoille raiteille tämä juttu, taidanpa siirtyä pihalle hetkeksi..

Siellä itse asiassa vietin tänään tovin. Eilen suunnittelin että olisin IHAN KOKO PÄIVÄN ulkona ja kuopsuttaisin puutarhassa, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Ensin tein omena-marsipaanipiiraan ja sitten laitoin karjalanpaistin uuniin ja sitten järjestelin huushollin ja sitten...Olenkohan minä tullut jotenkin hitaaksi kun ehdin nykyään niin vähän..No, ehdin kuitenkin tehdä jotain ulkonakin. Istutin patioruusut kukkapenkkiin (juu, suosittelen, kukkivat seuraavana vuonna tosi nätisti siellä eikä ole vaan kertakäyttöruusuja), revin hajuherneen "rontit" alas (laittoivat kovasti hanttiin), tyhjensin kukkaruukkuja ja vein paleltuneita kukkia kompostiin. Istutin callunoja sinne sun tänne, nättiä tuli. Callunat ovat paljon parempia kuin kanervat, kukat pysyvät kevääseen saakka. Suosittelen!  Otin pari tunnelmakuvaa ja tein niistä sen kollaasin, tällainen tuli:

















Harmi kun nuo kuvat ovat tässä blogissa niin pienet, on vaikeaa saada selvää..teidän täytyy varmaan taas käyttää sitä suurennuslasia..Sitten innostuin kokeilemaan ihan villisti ja sain aikaan tällaisen:



Tässä oli niin ihanat värit, kuvassa on sikermä kesäkukkia. Juu, on siinä, uskokaan nyt vaan..

Nyt täytyy mennä hetkeksi lukemaan sisustuslehtiä ja sitten nukkumaan. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa teitille!!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Punaisesta käsilaukusta ja muusta

Tein eilen järkyttävän kalliin heräteoston. Ostin punaisen käsilaukun. Hihi, en tajua miksi nyt alkaa naurattaa niin kauheasti, nuo lauseet vaan näyttävät niin huvittavilta..hihi..krhm..anteeksi..yritän ryhdistäytyä..tämä päivä on ollut niin vauhdikas että olen kenties hieman väsyksissä, tämä hervoton hihittyneisyys johtuu varmaan siitä. NO, siitä käsilaukusta. Ostan harvoin asioita hetken mielijohteesta vain koska ihastun niihin mutta nyt kävi niin. Olalla roikkunut uskollinen "nahkahousuveska" kalpeni mitättömyydeksi kun silmäni osuivat tähän punaiseen kaunottareen joka viehkeästi pyysi ottamaan mukaan. Siitä tuli mieleen punainen kynsilakka. Herkullisen punainen huulipuna. Puolukka. Ilo. Pitkä nenä harmaalle päivälle. Pieni yritys oman minän uudistamiseen. Se oli saatava. Joten ostin sen. Enkä potenut edes huonoa omaatuntoa tuhlaavaisuudestani, vaikka sinne menikin osa ruokarahoista.



Ihana, eikö? Olen kuulevinani kahdenlaista muminaa sieltä teiltä päin. Joku sanoo: "onpas siinä kevytmielinen ihminen, vie nyt lapselta leivän suusta mokoman hökötyksen takia, eihän tuo ole edes minkään näköinen, häpeäisi nyt edes vähän.." Joku toinen taas sanoo: "Hyvä hyvä, juuri niin, kyllä niiden äitienkin pitää ajatella joskus itseään, ja laukku on ihana, herkullinen!". Jaa että mitä se sitten maksoi? No, en tiedä kehtaanko tunnustaa...no hyvä on se maksoi.....euron. ??? Niin, euron, siis yhden euron. Joten ehkä saan anteeksi turhamaisuuteni..(nyt on pakko taas vähän hihittää..) Mietin että mahdanko minä olla huvittava näky tuon veskan kanssa, kun en ole mikään pieni enkä laiha niin miltä se sitten näyttää että minä menen kassi heiluen kuin täti Monika...mutta ei sillä ole väliä, laukku antaa juuri sopivasti sellaisen kivan kutkuttavan tunteen että minäpäs uskallan kävellä punaisen käsilaukun kanssa lällällää. Eikä siinä oikeastaan ole edes mitään pahaa, se on vaan..no, hauskaa!

Tänään oli hyvin merkittävä päivä, pääsin nimittäin lehteen. Joku on ehkä jo lukenutkin Iltalehden Ilonaa, siellä oli juttu minusta tai oikeastaan yrityksestäni, tai oikeastaan molemmista. Onnipuodin Inkakin pääsi mukaan, hänestähän oli juttu samassa lehdessä noin vuosi sitten. Juttu oli tosi kivasti kirjoitettu, kiitos vaan  kovasti toimittajalle! Laitan teille tähän saman kuvan joka oli siinä lehdessä, näette samalla minutkin vähän selvemmin, ei tuosta pikkukuvasta tuolla oikealla oikein saa selvää..joten, hei tässä minä olen:




Hmm..saako tästäkään oikein selvää, kuva on niin pieni..no, kyllä siitä riittävästi näkee. Takana meidän mökki, siis koti.

Jotta päivä ei muuttuisi liian yksitoikkoiseksi kävivät meillä tänään vielä Turun Sanomien toimittaja ja valokuvaaja ottamassa kuvia tulevaa artikkelia varten, se ilmestyy joskus tulevaisuudessa. Oli muuten tosi mukava toimittaja (terveisiä Sannalle!), positiivinen ja kiinnostunut. Ehkä toimittajat aina ovat sellaisia mutta minusta tämä nyt vaan oli erikoisen mukava. Kun nyt näiden toimittajien kanssa on tullut oltua tekemisissä vähän enemmän, on ollut mielenkiintoista päästä kurkistamaan heidän työnkuvaansa. On oltava ihan omanlaisensa ihminen, sellainen joka on todella aidosti ja positiivisella tavalla kiinnostunut ympäristöstään ja sen ilmiöistä. Vaativa mutta varmasti mielenkiintoinen ammatti.

Valokuvaajan pyynnöstä laitoin esille jotain nettikaupassa olevia tuotteita ja innostuin sitten itsekin ottamaan vähän tuokiokuvia. Olisin tehnyt kollaasin mutta en nyt malta, joten laitan ne tähän peräkkäin. Kaikki paitsi vaaka (joka on myyty) on tai on tulossa nettikauppaan.  Olkaatten hyvät:




 
 
 
 
 
 

Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Leipää ja kollaaseja

En oikeastaan  ajatellut kirjoittaa tänään ollenkaan mutta tässä sitä taas mennään..olen miettinyt että voiko tähän blogihommaan tulla joku riippuvuus vai onko tämä vielä sitä uutuuden viehätystä. No, oli miten oli niin halusin jakaa kanssanne pari kivaa juttua tältä päivältä.

Innostuin taas leipomaan, tällä kertaa mallasleipää. Mies kyllä katsoi taikinaa vaivaavaa minua ja kysyi että onko minulla varmasti kaikki hyvin (tai siis suomeksi hän kyllä kysyi että olenko minä tullut hulluksi, eikä siis tarkoittanut mitään pahaa sillä), ilmeisesti leipää leipova Laura on ollut viime aikoina niin harvinainen näky että on syytä huolestua..No, on minulla kaikki hyvin, voi olla että olen saanut inspiraation eräältä tutulta joka leipoo kaikki leivät itse. Sitä paitsi syksyllä tekee mieli leipoa. Joten minä siis leivoin. Ja pullistuin ylpeydestä samaan tahtiin kuin leivät uunissa. Juoksutin koko perhettä katsomaan uunin luukusta että kuinka ne leivät siellä kohosivat hienosti. Ja ovathan ne kauniita, katsokaa vaikka..


Tosin on kyllä pakko tunnustaa että olisivat saaneet olla hieeeman kauemmin uunissa, sisus on ehkä aaavistuksen hmm..kosteaa..mutta kyllä niitä syödä voi. Pikkuisen tuo kyllä harmittaa, kun olisivat olleet ihan täydelliset muuten..Veimme vanhemmilleni lämpimäisiä myös kehäkukkakimpun kera, muutama oli vielä selvinnyt hallaöistä. Olo oli kuin punahilkalla kun kori kädessä kävelimme mummolaan 200 m.. Voi olla että leivän koostumukseen vaikuttaa se että käytin siihen osittain itse jauhettuja vehnäjauhoja, niissä ei ole oikein sitkoa ja saattavat "lätistää" leipää ja aiheuttaa kypsymisongelmia. Meillä on ihana mylly jolla voi jauhaa jauhoja tällaisista



Niin, näitä ei ehkä niin usein näe, mutta tältä ne vehnänjyvät tosiaan näyttävät ja näistä voi itse jauhaa jauhoa. Ja kaikki vitamiinit ym terveellisyydet ovat yhä tallella, eikä ole jauhonparanteita vai mitä ne nyt oli nimeltään eikä muita vieraita aineita joukossa. Toivon että jaksaisin jatkossa leipoa useammin itse, on se kotileipä vaan niin ihanaa - varsinkin kypsänä..

Ollaan tyttären kanssa innostuttu jo kahtena perättäisenä iltana askartelemaan kollaaseja, jostain syystä tykkään niitä kovasti tehdä. Se on tosi luovaa puuhaa ja siitä tulee sotkua kuin suuremmillakin taiteilijoilla, keittiönpöytä näytti tällaiselta..




Mutta ei se mitään, se on vaan "irtosotkua"..tehtiin sukulaistädille puutarhamuistikirja, eli tuunattiin tavallinen muistikirja kollaasikansilla ja kirjamuovilla...




..ja sitten minä tein äidille kirjanmerkin (toisella puolella on orvokkeja)..




..ja tytär teki ystävälleen lahjaksi ihanan kollaasitaulun..




..tässä on näkemystä! Aika hidasta hommaa tuo kollaasin tekeminen, mutta kivaa ja "terapeuttista", paitsi että hartiat menee jumiin kun keskittyy niin..Keksin että siemenkaupan luettelo oli mitä mahtavin aarreaitta kun piti löytää sopivia kuvia, sehän on ihan täynnä ihania kukkia ja vihanneksia! Onneksi en ehtinyt heittää sitä vielä pois. Tosin samalla tietysti huomasi kaikkia ihania kukansiemeniä mitä ehkä ensi keväänä voisi kokeilla..onneksi en lukenut kyseistä luetteloa kovin tarkkaan keväällä, olisi tullut konkurssi.

Siemenistä tuli mieleen että puutarhassa näyttää nyt aika ankealta, kun kaikki on paleltunut..luin juuri Drömhem-lehdestä että talvella kaikki patsaat ja puutarhakoristeet tulevat paremmin esille kun kasvillisuus on lepotilassa, ehkä pitäisi laittaa sinne lisää sellaista. Minähän rakastan kaikkia ruosteisia juttuja joten ehkä sellaisia voisi..täytyy vaan varoa ettei innostu liikaa, muuten on keväällä ensin purettava se romuttamo pois että pääsee taas puutarhaan. Puutarhan sisustaminen on muuten kivaa, varsinkin näin kun talo on käynyt pieneksi eikä siellä mahdu oikein..ulkona on tilaa melkein hehtaari joten sinnehän sitä voisi vaikka mitä..menenpäs tästä miettimään..iloista viikon alkua ja muistakaa: jokainen syksyinen päivä vie lähemmäs ensi kesää!






lauantai 3. lokakuuta 2009

Omenoista ja kesän jäähyväisistä

Ja sitten samaan syssyyn vielä toinenkin postaus ja niistä omenoista:  sain ihanalta ystävältäni Orvokilta mahtavia omenoita, meillä ei itsellä ole puun puuta. Kaksi oli joskus monta vuotta sitten mutta peurat olivat sitä mieltä että ne maistuvat parhaimmalta ennenkuin ovat tuottaneet ainuttakaan omenaa..joten ei ole siis omenapuita. Mutta Orvokilla on ja hän antoi siis meillekin (terveisiä ja kiitos!) Kiertääkö tämä juttu nyt jotenkin kehää..?? Pitää potkaista itseni irti, öhh, ähh..no niin..Olen aika laiska kokki ja leipuri mutta tykkään syödä hyvää. Siispä yksi vakiojälkiruoistamme on murupiiras, tai en oikeastaan tiedä mitä se olisi suomeksi, ruotsiksi nimi on smulpaj. Ehkä se olisi murupaistos..Se on helppo ja ennen kaikkea nopea, ja ajattelin että ehkä siellä lukijapuolella on kaltaisiani joten tässä teillekin resepti:

omenoita  (lukumäärä riippuu astian koosta johon paistos tulee, minulla on Ø 23 cm ja 7 cm korkea ja jos sen täyttää siihen menee ehkä n. 6 keskikokoista omenaa)
2 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl sokeria (+ sokeria ja kanelia jossa lohkot pyöritellään)
75 gr voita
(1/2 dl pähkinärouhetta, kookoshiutaleita)

Voitele sopiva uunivuoka. Lohko omenat (keskikokoinen omena noin 8 osaan, ei siemenkotia mukaan) ja jos ovat ulkomaisia, kannattaa kuoria, kotimaiset voi laittaa kuorineen, antaa kivaa makua,  ja pyörittele ne uunivuoassa sokerissa ja kanelissa.  Omenoita kannattaa laittaa mieluummin paljon kuin vähän, ne tuntuvat häviävän uunissa kun kosteus haihtuu.. Tee muruseos: pehmennä voi niin ettei ole sulaa mutta vähän pehmeää, sekoita joukkoon vehnäjauhot, sokeri ja halutessasi pähkinärouhe ja kookoshiutaleet. Nypi murumaiseksi sormin tai esim puuhaarukalla. Levitä omenalohkojen päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 min niin että pinta on kauniin ruskea ja omenat ovat pehmeitä (voi pitää myös miedommassa lämmössä pidempään, ei pala sitten niin helposti). Tarjoile jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. NAMI!


ennen..




ja jälkeen. Keittokirjassa sanotaan että tämä paistos ei ehkä ole niin kaunis kuin perinteinen omenapiirakka, mutta todella hyvän makuinen. Joten ei kannata antaa ulkonäön hämätä.  Kokeilkaa ihmeessä vaikka jo tänään ja nauttikaa!

Sitten vielä muutama sana ja kuva kesän jäähyväisistä. Niin, se on nyt väistämätön tosiasia, että kesä on ohi. Meillä on ollut pari pakkasyötä ja kaikki ihanat kukat jotka olivat vielä täydessä loistossaan, paleltuivat. Astereistani en vielä tiedä mutta esim gladioluksen nuput varsineen nyykähtivät roikkumaan alaspäin ja englantilaiset pelargonit ja heliotroopit menivät..Huurteiset aamut ovat olleet silti kauniita, pakkanen on taiteilija, se kuorruttaa lehtireunukset hopealla ja hohkaa kuin talven kuningatar ruohonkorsissa. Loikin yöpaidassa ja lipsukkaissani (!) kameran kanssa pitkin peltoa ja pelkäsin tulevani ammutuksi, kuulin nimittäin hirvikoiran kiihtyneen haukun aivan läheltä. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella että jos metsästäjä ei ole kovin herkällä liipasinsormella varustettu, hän ehtii ehkä ajatella että hirvet harvemmin harrastavat valokuvausta, varsinkaan yöpaidassa, ennenkuin ampuu..No, hengissä ollaan edelleen, mitä nyt jalat meinasivat kyllä paleltua niissä lipsukkaissa. Mutta kun ei aivot ollenkaan sano että on todella PAKKAS-asteita ja silloin laitetaan VILLASUKAT jalkaan, minä elän yhä kesää..Jos oikein hyvin käy, en huomaa talven tuloa ollenkaan ennenkuin seuraava kesä tulee joten sitten on koko ajan kesä..?! Oikeastaan pidän kyllä talvestakin joten ei se mitään, annetaan kesän levätä ja toivotetaan talvi tervetulleeksi!





 

 

 
Näiden kuvien myötä toivottelen teille kaikille oikein ihanaa viikonlopun jatkoa ja pitäkäähän villasukat jalassa!