keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Made in Japan

Minun on tunnustettava jotain. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, enkä oikein pitänytkään, japanilaisesta kulttuurista. Se lienee vain sellaista oman pään ahtautta, tarkoitan että vika ei suinkaan ole kulttuurissa itsessään, se vain poikkeaa omastamme niin paljon. Teeseremoniat, musiikki, taide..Yleisesti ottaen Japaniin liittyvät asiat ovat varmasti kovin muodikkaita juuri nyt, tällaisen käsityksen saa lehtiä lukiessa. Mutta, minuun ne eivät vaan jotenkin iske.
Samaan "kasaan" olen myös lykännyt japanilaisen paperitaiteen, eli origamin. Joskus olen jonkun ohjeen jossain nähnyt, ja todennut heti kättelyssä, että en tajua, miten tuo tehdään. En, vaikka ohjeet veisivät läpi vaihe vaiheelta ihan kädestä pitäen. Tämän jääräpäisen asenteen takia on  parin viime päivän aikana ollut hauska huomata,  että vanhakin koira voi oppia jodlaamaan (vai miten se sanonta taas menikään).
Tytär on menneen viikon potenut kovaa flunssaa ja suuntasinkin kirjastoon hakemaan askartelukirjoja, joista löytyisi toipilaalle tekemistä. Mukaan hyppäsi myös lapsille suunnattu origami-kirja. Usko siihen, että jälkikasvu on äitiänsä fiksumpi, on näet kova.
Ja kuinkas sitten kävikään? 8-vuotiaan asiallisella ja rauhallisella ohjauksella olemme, uskokaa tai älkää, onnistuneet tekemään sekä kultakaloja, räpsyttimiä, että soutuveneitä. Tytär teki myös hyrrän ja vähän muutakin. Ja tekeminen on ollut hauskaa! 


Paperin taitteleminen suuntaan ja toiseen toivotun lopputuloksen saamiseksi on uskomattoman kiehtovaa! On myös mukavaa huomata, että ymmärtää sittenkin taitteluohjeita. Tai no, ainakin näitä lapsille suunnattuja. On oikeastaan vaikea kuvailla, mikä tässä on niin erikoista. Se on vaan jotenkin taianomaista, kun näennäisesti epäolennaiset taitokset osoittautuvatkin ehdottoman välttämättömiksi. Ja että paperista voi todellakin tehdä melkein mitä vaan, suurimmaksi osaksi ilman saksia tai muita apuvälineitä. Paperi ja kaksi kättä on kaikki mitä tarvitaan. Olen miettinyt, millainen superälykäs tyyppi origamin alun perin kehitti. Älyä nimittäin on tässä tarvittu, ja paljon. Suosittelen kokeilemaan, tämä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus!!

ps. jos mietitte miten viime postauksessa mainittu kuntokuuri tai piristyskuuri kuten tytär sen niin oivallisesti nimitti, edistyy niin voin kertoa että loistavasti! Painoa on pudonnut jo neljättä kiloa, karkkilakko on pitänyt viikolla (karkkipäivänä saa herkutella) ja liikuntaa yritän harrastaa joka päivä ainakin vähän, muodossa tai toisessa. JEE, HYVÄ MEIDÄN JOUKKUE!!!!

Jag måste erkänna något. Jag har aldrig riktigt förstått mig på Japan. Jag menar japansk musik, konst, teseremonier, kulturen i sin helhet. Det är inte så att det är något fel på landet eller kulturen i sig, det är mera i mitt huvud som felet ligger. Japan är mycket in nu, det märker man när man läser tidningarna. Men jag har bara inte blivit träffad av de rätta pilarna ännu antar jag.  Även den japanska papperskonsten, origamin, har jag dragit över samma kam. Har sett ibland instruktioner på hur man kan göra något, men har alltid tyckt att jag fattar ingenting.
 På grund av denna tjurskalliga inställning har det de senaste två dagarna varit speciellt roligt att upptäcka, att även en gammal hund kan lära sig att jodla (eller hur var nu det där ordspråket igen).
Dottern har den senaste veckan legat sjuk.  När hon började känna sig lite bättre, styrde jag kosan mot biblioteket för att låna hem några pysselböcker. Hittade en origami-bok för barn, och även om jag aldrig lyckats vika något av papper, tänkte jag att kanske äpplet är klokare än trädet. 
Och vad hände? Med en saklig och tålmodig 8-åring som lärare har vi nu lyckats vika både guldfiskar och roddbåtar av färgglada pappersark. Dottern har dessutom gjort en snurra. Det har varit jätteroligt!! Det är svårt att förklara vad det är som är så otroligt fascinerande med att vika hit och vika dit, hur alla dessa till synes onödiga vikningar plötsligt blir en del av en helhet. Det är som trolleri! Har också känt mig lycklig över att jag i alla fall förstår mig på instruktionerna, låt vara att boken är för barn (hihi). Det är också ganska otroligt att man faktiskt bara behöver papper och två händer, sax har vi använt bara en gång till en liten liten del av guldfisken. Jag undrar verkligen vad det var för en toppintelligent typ som har utvecklat den här konsten? För mycket klok, det har han verkligen varit..Prova gärna, det är en mycket intressant upplevelse!


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Endorfiinia - Endorfin

Luin hiljattain terveysherätyksen saaneesta Raakel Lignellistä. Haluan onnitella häntä mahtavasta kuntoremontista, jonka hän on vetänyt läpi! Painoa on lähtenyt varmasti kymmeniä kiloja, niin hoikaksi nainen on muuttunut.
Hän kirjoittaa kuntoilevansa eri muodoissa melkein joka päivä. Motivaationa on toiminut muun muassa  liikkumisen irrottamat endorfiinit elimistössä. Aiemmin hän tunsi ettei halunnut, eikä jaksanut lähteä liikkeelle.
Voin samaistua häneen voimakkaasti. Olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, jolloin ylipaino tekee liikkumisesta ajoittain epämieluisaa. Saatan pitkän tauon jälkeen saada liikkumishepulin ja teen paljon ja pitkään. Sitten sydän kyselee, olenko tullut hulluksi, ja yrittää jarruttaa. Tästä pelästyneenä lakkaan liikkumasta. Ja sitten tulee lisää painoa. Ikävä oravanpyörä siis.
Olen perusluonteeltani ihminen, joka nauttii kovasta fyysisestä työstä. En niinkään jaksa innostua kävelylenkistä ihan vain kävelyn takia. Sen sijaan kävely ruohonleikkurin tai lumikolan perässä motivoi enemmän. Hyötyliikunta on enemmän minun juttuni. Mutta, kun kunto on huonontunut, ei sekään oikein maistu. Nyt yritän saada elämääni tältä osin järjestykseen. Itse asiassa olemme koko perhe tehneet alkavaa elämäntaparemonttia. Ruokavalio järjestykseen, makeat rajoitettu vain karkkipäiville, liikuntaa lisää. Takana on jo peräti muutama päivä, välillä tuntuu että minulla on nälkä koko ajan. Karkkia tekee mieli kuin se olisi huumetta, tai sitä se kai tavallaan onkin. (Selvennetään nyt että oikeita huumeita EN ole kokeillut enkä ikinä kokeile, mutta voin kuvitella miltä tuntuu olla riippuvainen jostain). Välillä tunnen halua unohtaa koko jutun, mutta sitten yritän hahmottaa, miten paljon kevyempää elämä voisi olla. Ja voisin olla taas terveempi ja jaksaa enemmän. JEE, pystyn tähän kyllä!!
Endorfiineja kokoamme tällä hetkellä muun muassa hiihtämällä. Hiki irtoaa ja itsetunto kasvaa. Ja kalorit palavat.


Tässä kuvassa ei hiihdetä. Sen sijaan se kertoo, että lapsille liikkuminen on luontaista ja he tekevät sen mielellään ja nauttien. Otetaan mallia!

Läste nyligen en artikel om Raakel Lignell och vill här gratulera henne till den stora förändring hon har lyckats genomgå! Flera tiotal kilon har försvunnit, så smal och frisk ser hon ut. Det har säkert inte varit så lätt men lyckats har hon, minsann! 
Hon skriver att hon motionerar i olika former nästan alla dagar, bl a är det känslan av endorfiner i kroppen som motiverar henne. Ett slags välmåenderus, helt utan de skadliga verkningar. 
Jag har i mitt liv kommit fram till ett vägskäl, då jag måste göra förändringar. Övervikten gör att det är inte alls roligt att röra på sig. Ibland får jag för mig att sätta igång och då gör jag mycket och länge. Sedan undrar hjärtat om jag har blivit galen och försöker bromsa. Då blir jag rädd och lägger av med motionerandet. Och så ökar vikten igen. En väldigt otrevlig ond cirkel.
Jag gillar nyttomotion. Jag blir mycket mera motiverad av att promenera efter en gräsklippare eller snöspade än att bara promenera. Men men - med dålig kondition blir det inte riktigt av heller. 
Därför är det nu dags med förändringar. Hela familjen har påbörjat en livsstilsförändring. Nyttig mat, godis bara en gång i veckan och mera motion. Vi har redan hållit på i ett par dagar och självtilliten har växt ett par centimeter. Dock känner jag mig hungrig nästan hela tiden och godis, ja det är nästan så jag klättrar på väggarna för att jag inte får det. Vilket förresten visar hur allt socker har förgiftat min kropp redan..Emellanåt känner jag för att bara lägga av - men så tänker jag på hur skönt det kommer att kännas när jag är lättare och friskare. YES, jag kommer att klara det!!
Just nu samlar vi endorfiner genom att åka skidor (och bära ved och skotta snö). Svetten och kalorierna flyger. 
På bilden är det ingen som åker skidor. Istället talar den om att för barn är det naturligt med motion. De rör sig gärna och njuter av det. Ett exempel att ta efter!!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Suksilla- på skidorna

Edellisen postauksen "oudoista" kuvista siirrytäänkin sitten tähän ajankohtaisempaan. Kova pakkanen on tosiaan tehnyt ulkona liikkumisen hieman epämiellyttäväksi viime päivinä. Tänään kuitenkin alkoi tuntua siltä, että nokka voisi kestää ulos työntämistä. Aurinko suorastaan pakotti pihalle ja päätinkin kokeilla, onnistuisiko hiihtäminen.
Minä pidän ihan tavallisesta murtomaahiihdosta tavattomasti. En ole kuitenkaan kovinkaan hyvä siinä. Maaston on oltava vatupassisuora, jotta tämä emäntä ei kupsahtelisi nurin jatkuvasti. Olen monesti onnistunut kaatumaan ihan paikallaan seistenkin, se on jo melkein lahjakasta..:) Kunto on ollut niin huono, että liikkuminen on jäänyt (sairastin mm korvatulehduksen, vasta tänään korva on kivuton), joten hiihtolenkki arvelutti vähän. Olen vielä luonteeltani sellainen, että kun alan jotain, teen sen täysillä - ja sitten olen monta päivää aivan kipeä. Tänään onnistuin mielestäni aloittamaan rauhallisesti, kiertelin peltoladun vain kahdesti. Huomenna aion mennä uudestaan, juuri nyt tuntuu ainakin niin hyvältä (mitä nyt selkä on vähän kipeä, mutta ei se haittaa). Pakkanen alkaa pikku hiljaa lauhtua, joten liikkuminen tulee aina vain mukavammaksi. Maanantaina -6, pitänee kaivaa uimapuku esille. Nythän olemme jo tottuneet näihin -20 lukemiin..
Kuva on  muuten siinä mielessä huijausta, että se on viime kevättalven kantohangilta. Mutta, lapsi on sama (tosin vähän kasvanut ja uusilla suksilla), samoin suksien pureskelua rakastava koira. Ei se ole vieläkään tajunnut, että joskus tulee vielä sauva mahaan (siis vahingossa), kun pyrkii selän taakse koko ajan. Maisema jossa hiihdetään, on myös sama. Joten eiköhän tämä sovi "illustraatioksi" (hih). Mukavaa liikunnallista viikonloppua teille kaikille, missä olettekin!



Den här gången är bilden mera aktuell..som sagt, har kylan gjort det obekvämt att vara ute de senaste dagarna. Idag kändes det dock, att näsan kanske skulle kunna klara av lite uteaktiviteter. Har i flera dagar tittat längtansfullt på skidspåren som dottern gjort, så idag tänkte jag prova. Har varit i dåligt skick ganska länge, bl a hade jag öroninflammation. Idag är första dagen som örat inte värker. 
Jag är inte särskilt duktig på att åka skidor. Det måste vara väldigt jämn terräng för att jag skall klara av att stå upp. Har många gånger lyckats att falla fast jag har stått stilla med skidorna också. Det är faktiskt lite pinsamt..Men att inte vara så duktig tycks inte hindra mig från att tycka om skidåkning..
Jag har en dålig vana att motionera sällan, men sedan när jag får för mig att göra det, gör jag det mycket på en gång. Och sedan är jag sjuk i flera dagar igen..Idag lyckades jag dock  ta det ganska lugnt, skidade två gånger runt åkern och det i ganska lugnt tempo. Det kändes såå skönt!! Jag skall minsann skida imorgon igen, och förhoppningsvis varenda dag i fortsättningen!! Det skall ju bli lite varmare också, bara -6 på måndag. Kanske man måste leta reda på baddräkten? Nu är man ju så van vid -20.. 
Bilden här är faktiskt lite fusk. Det är nämligen från förra vårvintern, när det var så otroligt fin skare. Men, barnet är detsamma (dock lite större och med nya skidor), den töntiga hunden likaså. Den har fortfarande inte begripit, att den kommer att få en skidstav i magen (av misstag alltså) när den hela tiden vill springa bakom och försöker snappa åt sig både skidor och stavar. Kanske den är avundsjuk och skulle vilja ha egna skidor?  Åkern och vyn är också densamma, här åkte vi idag också, så bilden passar väl bra som illustration här i alla fall? Ha ett skönt veckoslut allihopa, och passa på och njut av det härliga solskenet!

torstai 2. helmikuuta 2012

Kaksi outoa kuvaa - två konstiga bilder

Pakkanen paukkuu ihan kirjaimellisesti nurkissa. Paksut verhot on vedetty ikkunoiden eteen, vaatimattomassa puumökissä täytyy ottaa kaikki lämpö talteen. Saunan kiukaassa ja olohuoneen Tulikivi-uunissa puut räsähtelevät. Mies polkee hulluna kuntopyörällä, päivän lenkkeilyosuus kun jäi sattuneesta syystä väliin.
Iloksenne päätin laittaa tänne kaksi perin outoa kuvaa. Jaa että mikä näissä nyt sitten on outoa? No, ettekö te huomaa! Niissä on paljon vihreää, kukkivia kasveja, sulaa vettä ja aurinkoa. Niissä on myös puita, jotka ovat täynnä lehtiä, ruohoa joka tuoksuu ja paljon muistoja ihanista kesäpäivistä. Outoa niissä on se, että ne ovat - niin juuri, kesäkuvia! Eivätkö näytäkin aika eksoottisilta, näin pakkasen keskellä? Lämmintä mieltä ja kevään odotusta sinullekin!

Det är smällkallt ute, bokstavligen. Huset knakar i kylan. De tjocka gardinerna är fördragna, i vår stuga måste man ta vara på all värmen. I bastu-ugnen och Tulikivi-ugnen i vardagsrummet knastrar veden. Mannen trampar som en galning på motionscykeln, dagens motionsrunda avbokades, ni kan säkert gissa varför. 
För att glädja er satte jag in två ytterst konstiga bilder. Varför är de konstiga, undrar ni kanske? Jamen, ser ni inte? Där finns massor med grönt, blommande växter, öppet vatten och sol. Där finns också träd som är fulla med löv, doftande gräs och massor med minnen från underbara sommardagar. Konstiga är de för att de är - just det, SOMMARbilder! Visst ser de exotiska ut, så här mitt i kylan? Jag önskar dig varma tankar och håll ut - våren och sommaren ÄR på väg!!