maanantai 16. tammikuuta 2017

Semmoinen päivä - En sån dag

Tämä tuntuu olevan nyt yksi niistä päivistä, jolloin eivät asiat oikein luista..Puolet päivästä hukkaantui nukkumiseen - en tänään(kään) saanut itseäni ylös ennen yhtätoista. Nolottaa melkein myöntää..tosin olen nyt alkanut miettiä, josko terveydentilassa sittenkin on jokin hullusti ja väsy aiheutuu siitä. En minä ennen näin kauhean paljon unta tarvinnut. Tai olenko vaan taas niin käräyttänyt itseni loppuun?

Yrittäjän elämä on ihan kivaa. Nautin valtavasti siitä, että voin ihan itse hallita aikatauluani, ainakin noin yleensä. Voin olla läsnä perheelleni silloin kun sitä tarvitaan ja tehdä töitä hulluna silloin kun siltä tuntuu. Muutaman vuoden takaisen burn outin jälkeen en todennäköisesti edes pysyisi olemaan töissä joka päivä 8 h, niinkuin "normaalit" ihmiset. Tähän johtopäätökseen olen tullut, hieman kivuliaidenkin mietiskelyjen jälkeen. Pystyn tekemään lyhyellä intervallilla paljonkin, kunhan tiedän, että kohta helpottaa. Tällä ajatuksella selvisin joulukuun myyjäispaineistakin.

Vai selvisinkö?

Perheen koululaisen loman päätyttyä (ai niin, se olikin jo viime viikolla :D ) olen pikku hiljaa aloitellut töiden tekemistä..ompelukoneenkin kaivoin suojan alta esiin ja tänään olen sillä jo huristellutkin ihan kiitettävästi. Iloitsen toimivasta ompelumasiinasta - se kun tilttasi kesken joulukuun kiireiden ja sai jäädä mököttämään loppuajaksi. Onneksi vika olikin vain säädöissä (jipii, olen teknisesti äärettömän lahjakas - not). Tarkoitus olisi saada muutama suosittu aforismitaulu jälleen tuonne Facebookissa olevalle Lauras Vintage-sivulle myyntiin. Ainakin yksi ihana tilaaja jo odottelee vaihtoehtoja..Jospa ne huomenna valmistuisivat.

Toivotaan että huomenna olisi vähän vähemmän "semmoinen päivä". Semmoinen kuin tämä maanantai.


Det här verkar igen vara en sån där dag, då ingenting vill lyckas och allt känns så irriterande. Halva dagen slarvade jag bort genom att vakna klockan elva på förmiddagen. Det är faktiskt skämmigt att erkänna det, förutom att jag nu börjat misstänka, att det kanske är något som är fel på mig. Borde jag uppsöka farbror doktorn kanske? Eller har jag bara kört slut på mig själv - igen?

Att vara egen företagare är något som jag trivs bra med. Visserligen är det ju osäkert med inkomster och så, men friheten och möjligheten att rå om sin tid är såå härligt. Jag tror faktiskt inte att jag skulle klara av att jobba som "normala människor" längre, alla dagar 8 h. Ungefär fem år sedan gick jag igenom en burn out, och det har lämnat sina spår. Jag klarar av att jobba ganska intensivt i perioder, bara jag vet att det snart tar slut. Det var så jag klarade mig genom december-stressen.

Eller klarade jag mig?

Nu när dottern åter är i skolan (eller det började ju faktiskt för en vecka sedan ja :D ), har jag så smått återgått till att jobba. Idag fick symaskinen komma fram, nya aforismtavlor är på gång. Maskinen har fått sura ensam ett tag nu, den svek mig mitt i brådrasket förra månaden. Bara slutade fungera så där. Som tur är var det faktiskt bara fråga om lite inställningar (jag ÄR ju så tekniskt begåvad), så nu är det bara att tuta och köra igen. Tror jag får dom här tavlorna färdiga imorgon. I alla fall en beställare väntar redan på att få välja..

Hoppas på att morgondagen är lite mindre en sån dag - en sån som den här måndagen.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Multitaskussa - Multitasking

Keltainen pinnatuoli täällä taas, morjens! Olen löytänyt itsestäni viime päivinä aivan uusia taitoja. Olen hyvä olemaan multitaskussa, taskaamaan, mitä se nyt sitten on..Aloitan lukuisia eri asioita, vauhdikkaasti ja monipuolisesti. Järjestelen huushollin (miten se menee aina yöllä niin sekaisin? Vietävän kotieläimet..), siivoan keittiön aamiaisen jäljiltä. Käynnistän tietokoneen, samalla kun roikun kännykällä Facebookissa. Kasaan tarvittavat kankaat ompelukoneen päälle, käynnistän tulostimen.

Sitten saan päähäni, että ehdottomasti tarvitsemme tänään tuoretta pullaa. Hetken harkitsen soittoa katsastusasemalle matkalla olevalle miehelle, että tuo kaupasta. Ei ei, kun pitää saada kotipullaa. Kulutan vartin etsiessäni kanelia, todetakseni että sitä ei sitten olekaan. Mietin, haenko naapurista. Hylkään ajatuksen, koska tie on siinä kunnossa, että minun hyvin hiotut kumisaappaanpohjani ohjaisivat minut todennäköisesti ojaan ennen kuin olisin päässyt edes naapurin puolelle. Mutta kun on pakko saada pullaa, kanelipullaa. Ilman kanelia.

Löydän piparkakkumaustetta. Hmm..siinähän on kanelia. Päätän elää vaarallisesti ja kokeilla jotain erikoista. Perästä kuuluu sitten pystyikö niitä syömään. Lupaan kertoa.

Saan taikinan nousemaan, avaan radion ja tulostan tekstejä aforismitauluihin, jotka toivottavasti saan valmiiksi tällä viikolla. Ihana asiakas odottaa. Saan äkillisen päähänpiston tulla kertomaan teillekin tästä taskuilusta. Muutama lasku osuu työpöydällä silmään, pitänee käydä ne maksamassa. Kyllä tästä vielä täyden työtehon päivä tulee. Tai sitten yritän huomenna uudestaan. Olisikohan vielä yksi lomaviikko ollut sittenkin tarpeen??

Kuvassa on...niin, mitäs siinä onkaan?

ps. Jos luet tätä kännykällä, suosittelen avaamaan blogin internetversiona. Näin näet header-kuvan ja muutenkin kokonaisuuden mukavammin. Tämä onnistuu, kun selaat sivun niin alas kuin pääsee ja klikkaat "näytä internetversio".


Den gula pinnstolen här igen, tjena! Jag var tvungen att dyka upp här igen, för jag har under de senaste dagarna hittat helt nya sidor av mig själv. Jag är en hejare på att multitaska! Det ni!

Den här dagen skulle egentligen gå helhjärtat till att jobba med mina produkter, har lite beställningar som väntar. Först måste jag förstås ordna hushållet efter natten (fattar inte varför det blir så stökigt om nätterna? Förbaskade husdjur..), städa köket efter frukosten osv. Sedan fick jag upp datorn och skrivaren, samtidigt som jag surfade på mobilen. 

Innan jag sedan kom igång med jobbet, kom jag ju på att vi måste ha färska kanelbullar. Tänkte kort ringa till mannen, som är på väg till bilbesiktningen, att han skulle köpa bullar. Men nej, det måste ju vara HEMbakta bullar här!! Så det var bara att börja veva ihop en deg.

Sedan gick det åt femton minuter då jag sökte förgäves efter kanel. För det var ju liksom slut. Men jag måste få kanelbullar, vad skall jag göra? Låna hos mamma grannen? Nej, det är så halt att jag förmodligen inte skulle komma längre än till trappan på två ben. Har lite slitna gummistövelsulor..
Ha, men vi har ju pepparkakskrydda! Där finns faktiskt kanel med. Beslutade att leva lite farligt, så nu blir det kanelbullar som heter duga. Lovar att berätta senare om dom gick att äta. 

Nu har jag i alla fall lyckats printa ut lite text till aforismtavlorna, som jag skall göra. Och så fick jag infallet att komma och berätta för er också om min supereffektiva dag. Det blir nog bra det här. Eller så gör jag en restart imorgon. Kanske jag skulle ha behövt en veckas semester till? 

Bilden föreställer..ja, vad är det? Ser ni?

ps. Om du läser bloggen på mobilen, rekommenderar jag varmt att du öppnar den som internetversion. Då ser du headerbilden och helheten bättre. Pläddra så långt ner det går och klicka på "näytä internetversio".

maanantai 9. tammikuuta 2017

Uusi alku - En ny början

Huhhuh..istun ja keikun työhuoneen kiikkerällä, keltaisella pinnatuolilla ja mietin..haluanko ihan tosi tätä taas? Tuntuu siltä, kuin olisin järjestänyt juhlat ja nyt hermoilen, tuleeko kukaan paikalle? Tulitteko te paikalle, te siellä ruudun toisella puolen? Toivottavasti! Koska - ollaan nyt rehellisiä - blogin kirjoittaminen on erityisen kivaa vain, jos joku niitä tekstejä lukee ;)

Blogin virtuaalinen ovi on osaltani pysynyt  kiinni melkein tasan kolme vuotta. Mihin se aika oikein katoaakaan!! Näiden vuosien aikana olen saanut kirjoittaa yli neljäkymmentä kotijuttua, jotka taitava työkaverini, valokuvaaja Mikko Kaaresmaa, on kuvannut. Rakastan työtäni! On ihan huikeaa saada tavata niin erilaisia ihmisiä ja perheitä, nähdä heidän kotejaan ja kuulla heidän elämäntarinoitaan. Tänäkin vuonna on monta juttukeikkaa edessä. Ehkä kerron niistä vähän myös tulevissa blogiteksteissä.

Vuoden verran sain kirjoittaa myös kolumnia erääseen alueella ilmestyvään päivälehteen. Se oli jännittävää - kertoa meidän erikoisesta elämästä täällä maalla, ilman juoksevaa vettä ja muita perusmukavuuksia. Ehkä saatte tekin lukea noita tekstejä jossain vaiheessa.

Ajatus blogin elvyttämisestä on nyt pyörinyt jonkin aikaa mielessäni. Väittivät kyllä jossain, ettei kukaan enää lue blogeja. Tekstiin ei jaksa keskittyä, kuvia voi kyllä katsella. Voi sanokaa, ettei näin ihan oikeasti ole! Kai sentään joku vielä lukeekin jotain?? No, koska olen muutenkin aina ollut hirveän epämuodikas, voisin olla tässäkin nyt sitten johdonmukainen ja alkaa kirjoittamaan jälleen. Kun se on kerran niin out.

Jotta ne urhoolliset, jotka ovat sentään tähän asti jaksaneet lukea, eivät täysin nääntyisi ja luovuttaisi, en nyt kuitenkaan kirjoittaa pitempää tekstiä. Olen tunnettu monisanaisuudestani, mutta lupaan yrittää jarrutella itseäni - vähän.

Jos teillä on jotain ideoita siitä, mistä haluaisitte lukea, saa tänne heitellä kommentteja. Muuten joudutte vain tyytymään siihen, mistä nyt milloinkin keksin raapustaa (voiko tietokoneella muuten raapustaa? Eikö se tee pahaa muovipinnalle??). Tervetuloa mukaan!

Tämä tuoli on muuten hyvin merkittävä kapistus. Ostin sen torikirppikseltä pilkkahinnalla. Se on kauhean epämukava, ei tippaakaan ergonominen ja se saattaa poksahtaa hajalle milloin tahansa. Silti se on jotenkin erityinen. Ihanan keltainen, kuin auringonpilkahdus talvisessa hämärässä. Niinpä istua tönötän tällä, kunnes se pettää allani. Tällä tuolilla istuen syntyvät siis nämä erityiset tekstit, erityisesti teille :)

Text på svenska efter bilden :)


Tydligen hade jag skrivit också på svenska tidigare i den här bloggen - skall jag fortsätta med det? Vad tycker ni? Det är ju i och för sig bra träning att använda det andra inhemska, speciellt då jag behöver språket även i jobbet. Så kanske vi kör med lite svenska också då.

Tre års tystnad är nu över. Efter att ha börjat skriva på riktigt, dvs få betalt för det också, blev bloggen lidande. Hade liksom inte krut mera för detta också. Att skriva har alltid varit jätteviktigt för mig. Redan på lågstadiet skrev jag ämnen, som belönades med penningpris från den lokala banken. Jag var inte alls populär bland mina klasskamrater, då jag två år i rad vann skrivtävlingen. Fattar inte varför??

Numera får jag skriva reportage från riktiga hem med riktiga människor och levnadsöden. Det är såå härligt, jag gillar det jättemycket. Under ca ett år skrev jag också en kolumn i en dagstidning, om vårt lite konstiga liv utan rinnande vatten och med utedass. Kanske jag delar med mig av dom texterna här också så småningom, det är ju för många ett väldigt exotiskt sätt att leva. 

Av någon anledning kändes det nu, att det var dags att återuppliva bloggen. Någon påstod att det inte är inne att skriva blogg mera, att ingen orkar läsa. Man vill bara titta på bilder. Är det faktiskt så? Eller är det någon där, på andra sidan rutan? Hallå??

Nåja, vi kör med lite bloggande nu i alla fall. Hör gärna av er och berätta vad ni skulle vilja läsa om. Annars får till hålla tillgodo med det som jag nu får för mig att pladdra om. Välkommen ombord!

Hur bilden hör ihop med texten? Jo, det råkar vara just den här gula pinnstolen, som jag sitter och gungar på just nu. Stolen är ett kärt loppisfynd. Den är inte bekväm och definitivt inte ergonomisk, men den är så fin. Som en solglimt i vintermörkret. Så jag fortsätter att sitta på den, tills den faller i bitar...




sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Toivon - Jag önskar

Tuuli vinkuu nurkissa, sähkölaitoksen vahti lähettelee varoitusviestejä. Ehkä sähköt kohta taas katkeavat, ehkä ei. Nettiyhteys on ollut viikon sekaisin, tänään pääsin hoitamaan asioita ystävän mokkulan avustamana. Miten riippuvaisia olemmekaan sähkön ja puhelinlinjojen toiminnasta...

Suurimmalla osalla suomalaisista lienee edessä hieman lomaa. Näin myös meillä. Niinpä - toivon teille kaikille ihanille jotka tulitte tänäänkin sanasen lukemaan - ihania rauhaisia vapaapäiviä, pitäkää hyvää huolta itsestänne ja läheisistänne. Levätkää, nauttikaa, laiskotelkaa - kohta on jo kevät!!

Vinden viner i knutarna, elbolaget sms:ar om eventuella strömavbrott. Kanske vi snart sitter här igen utan vare sig el eller telefonförbindelser. Ja, vi har ingen vanlig telefon men internet fungerar via telefonledningarna. Hela veckan har det krånglat, idag fick jag låna en mobil nätförbindelse av en vän så jag kan komma ut i vida världen en stund. 

De flesta finländare - och även andra - lär få ett par lediga dagar i nästa vecka. Så även vi. Alltså, önskar jag er alla riktigt härliga lovdagar, ta hand om er själva och era nära och kära, njut och lata er och samla krafter - snart är det vår igen!


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Keskitalvenahdistus - Midvinterangst

En kärsi kaamoksesta, en pelkää pimeää. Tunnen olevani sukua vanhan laulun Menninkäiselle, joka viihtyi paremmin hämärässä. Siksi en yleensä kärsi meneillään olevasta vuoden pimeimmästä ajasta, joka monille on mielen koetus.

Silti kaksi päivää sitten tapahtui jotain. Olin luvannut tyttärelle, että yrittäisin pitää myös lomaa, kun hänen joululomansa alkoi. Kotikoulun puitteissa aloitimme loman jo tämän viikon alussa. En ole pitänyt lomaa muutamaan vuoteen ollenkaan, se lienee aika tyypillistä yksityisyrittäjälle. Niinpä, kun yritin olla tekemättä mitään, iski ahdistus. Jostain syvältä ahdistuksen keskeltä nousi tarve päästä meren rannalle kuvaamaan. Toteutimme siis pienen retkemme avoimien vesien äärelle tänään.

Heti tuntuu paremmalta. Sitä paitsi, ei tällä Menninkäiselläkään ole mitään talvisen auringon hyväilyjä vastaan...

Jag är inte mörkrädd, inte heller lider jag av midvinterns korta ljusperioder. Jag är lite av en vätte, som enligt den finska sången trivs hellre i mörker. Så när andra blir deprimerade av att man knappt ser någon sol, brukar jag klara mig rätt så bra.

Ändå hände det något för två dagar sedan. Jag hade lovat dottern, att när hon börjar sitt jullov, skall jag också ta semester. Jag har inte varit helt och hållet ledig på flera år, ganska typiskt för småföretagare. Så, när jag försökte låta bli att göra något alls, drabbades jag av någon slags ångest. Någonstans under alla känslorna hördes en liten röst som sade att jag vill åka till stranden och fotografera, att det är just det som nu behövs. Så idag tog vi en tur till havet, hela familjen.

Det känns redan mycket bättre. Och förresten så har den här Vätten inget emot att bli smekt av vintersolen...

















perjantai 29. marraskuuta 2013

Nähdään mummilassa! Vi ses hos mormor!

Olin menossa hakemaan juomavettä (niin, se on totta, meillä haetaan juomavesi ämpärillä lähteeltä, jonne on kotiovelta matkaa reilut 100 metriä) tytär vanavedessä. Kun kurvasin ämpäreineni alas lähteelle, tytär jatkoi määrätietoisesti koiran kanssa matkaa ja huikkasi: "Nähdään mummilassa!"

Tuo tokaisu tuntui niin hyvältä. Ajattelin että kuinka moni lapsi voi sanoa noin ja jatkaa turvassa kävellen mummin luokse, joka asuu 200 metrin päässä meidän kotoamme.

Isovanhemmat ovat suuri lahja. He jakavat lapsenlapsilleen sellaista elämänkokemusta jota ei voi mistään muualta saada. He liittävät vanhat ja nuoret pitkään suvun ketjuun joka on jatkunut jo vuosisatoja. He ovat turva ja tasapainottava vaikutus silloin kun ruuhkavuosia elävä äiti juoksee vähän ylikierroksilla. He ovat - niin hyvässä kuin pahassa - se paikka, josta melkein aina saa jotain hyvää, välillä silloinkin kun äiti kieltää. He rakastavat, täysin ja sydämestään, elämän tuomalla viisaudella ja lämmöllä, tietäen myös ettei elämä aina kohtele lempeästi.

Kiitos äiti - ja mummi - että olet olemassa!


Jag var tillsammans med dottern på väg att hämta dricksvatten från vår källa (ja, det är sant, vi hämtar faktiskt dricksvatten med en spann från en källa ca 100 m från vårt hem). När vi kom fram, fortsatte hon bestämt framåt och hojtade: "Vi ses hos mormor!"

Det lät så härligt. Jag tänkte att hur många barn är det som kan göra likadant. Gå trygga och alldeles ensam till mormor som bor bara 200 meter bort. 

Mor- och farföräldrar är en stor rikedom, tillgång och gåva. De har tålamod som man bara får genom att ha levt länge. De älskar med hela sin erfarenhet och de vet också att livet inte alltid behandlar en väl. De ger barnbarnen något gott att äta - även då när mamma inte gör det...De gör så att såväl unga som gamla blir till en del av den långa kedjan av människor som levt i samma släkt med sina sorger och glädjeämnen. 

Tack mamma - och mormor för att du finns!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pieni ripaus luksusta - En liten gnutta lyx

Istuessamme viikko sitten pikavuorossa matkalla Salosta Helsinkiin tyttären kanssa havahduin matkan puolivälissä katsomaan etupenkillä istuvaa vanhempaa rouvaa. Ei hänessä sinänsä mitään kummallista ollut, siisti pikkuinen rouva. Se mikä sai jotain värähtämään sisälläni oli hänen sylissään lepäävä hattu. Se oli syvän yönsininen, vähän herrainmallinen - ja liepeeseen oli kiinnitetty usvansininen pieni höyhenpuuhka, tai miksi sitä nyt nimittäisi, sellainen joka liehuu pienessäkin ilmavirrassa. Rouva silitteli puuhkaa aina välillä, kuin varmistaakseen että se pysyi ojennuksessa ja siistinä.

En tiedä mikä tässä näyssä oli niin vaikuttavaa. Ehkä se oli tunne siitä, että keskellä tuota painostavan harmaata perjantaita, oli pieni ripaus luksusta, jotain hiukkasen huikentelevaa, pientä pilkettä silmäkulmassa. Asia oli minusta niin merkittävä että tein vihkoni kulmaan asiasta merkinnän, jotta en unohtaisi tästä kertoa teillekin.

Rouvasta ja hatusta en ikävä kyllä saanut kuvaa, mutta ehkä muutama kuva Kansallismuseosta sopii tähän, siellä me nimittäin muun muassa kävimme tyttären kanssa- Tässä siis  luksusta vuosien takaa:




På expressbussen mellan Salo och Helsinki (som vi satt på med dottern förra fredagen) fann jag mig plötsligt iaktta en liten gammal tant som satt på andra sidan mittgången. Det var i och för sig inget konstigt med henne, en söt liten fru. Nej, det var hatten som hon hade i knäet som jag tittade på. Den var midnattsblå, i lite maskulin modell, med en dimblå plym fäst vid sidan. Eller jag vet inte vad det kallas, en lätt fjäderlik sak, som rörde sig vid minsta luftdrag. Den lilla damen strök över fjädern då och då, som för att kontrollera att den höll sig i ordning och stilla.

Jag vet inte vad det var med denna syn som gjorde så starkt intryck på mig. Kanske var det intrycket av en liten gnutta lyx mitt i den gråa fredagen, något lite lättsinnigt på ett positivt sätt, med en glimt i ögat. Detta var i alla fall en så speciell upplevelse, att jag skrev upp det i kanten på min anteckningsbok medan vi satt på bussen, så att jag inte skulle glömma att berätta detta för er. 

Någon bild på damen och hatten fick jag tyvärr inte. Men kanske det går bra med lite lyx från Nationalmuséet istället, det var nämligen ett av ställena vi besökte med dottern :)