Kulunut kuukausi on mennyt enemmän tai vähemmän flunssaviiruksia vastaan taistellessa. Minä hävisin..tälläkin hetkellä köhisen ja rahisen vailla kovinkaan suuria voimavaroja mihinkään muuhun. Miten voikin tauti viedä ihmiseltä voimat niin totaalisesti?? Onneksi kotiväki on hyvinkin pystyvää hoitamaan asioita - ja onneksi mies parantui sopivasti ennen kuin minä kaaduin toistamiseen. Hänellä on muutenkin riittänyt virtaa touhuta pihalla viime päivinä..Meillä on tulossa hieman muutoksia näihin puutarhahommeleihin nimittäin.
Koko meidän perhe inhoaa liikuttavan yksimielisesti rikkaruohojen kitkemistä. Olemme muutamia vuosia puhuneet puolitosissamme laatikkoviljelystä, mutta nyt asia sai tuulta siipiensä alle. Mies on ihan tulta ja tappuraa asian puolesta ja onkin jo rakentanut pihallemme monen sorttista laatikkoa. Osassa on jo mullatkin valmiina, ei tarvitsisi kuin mennä istuttamaan siemeniä ja taimia. Menenkin, heti kun tuolla yläsfääreissä on päätetty, että tuleeko sitä lunta vielä vai ei JA sitten kun saan voimani takaisin.
Saa nähdä mitä meidän "alapellollemme" oikein nyt sitten käy..Kaikki ne laatikot ovat nimittäin ihan terassin läheisyydessä, jotta hoitaminen ja kastelu olisi helpompaa. Normaalisti olemme istuttaneet perunat ja sipulit ja vähän muutakin tuonne alas (kuvassa näkyvä kasvimaa, joka siis muutama vuosi sitten oli noin ihanan rehevä ja hyvinvoiva). Sielläkin odottaa itse asiassa kaksi iiisoa laatikkokehystä mutta..No katsotaan. Tämä voimien vähyys on jotenkin vienyt pohjan koko puutarhahommalta tänä vuonna. Aikaisemmin tykkäsin kovasti hyötyliikunnasta, nyt en ole ihan varma mihin kykenen. Mutta ihanaa kun mies on jaksanut laittaa valmista pohjaa jo, pääsenkin sitten siihen kivoimpaan osioon. Ette muuten arvaa, miten ihanan rikkaruohottoman näköinen se laatikkomulta on, kun on ihan kaupasta ostettu. Ei yhden yhtä juolavehnää, juhuu!! Yritän saada tänne teille vähän kuvia noista laatikoista ja muustakin ajankohtaisesta, mutta nyt saatte tyytyä tähän vanhaan kuvaan. Hah, itse asiassa edes talo ei ole enää ihan tuon näköinen, sen jälkeen kun "lihoi" laajennuksen verran :D Mutta no, kuva liittyy sopivasti aiheeseen, joten siksi..
Tämän päivän kolumniteksti sopii aiheeseen kuin lihapulla mansikkahilloon. Hauskaa lukemista ja puuhakasta kevätviikonloppua kaikille teille, jotka kuokanvarteen kykenette! Kolumnitekstin löydätte tuolta ruotsinkielisen osion alapuolelta :) Ja huom! Teksti on kirjoitettu muutama vuosi sitten, jolloin kevät todellakin tuli aikaisin. Muistelkaamme sitä haikeudella..
Jaha ja..inte har det ju liksom gått så som jag hade tänkt mig med att skriva regelbundet i bloggen igen. Fattar inte varför det skall vara så svårt att hitta tid och inspiration till det? Men, idag är jag här i alla fall, roligt om ni också är det :)
Hela månaden har mer eller mindre gått till att försöka slåss mot flunssavirusar. Jag förlorade. Två stycken har jag lyckats genomgå, det senaste hänger ännu kvar. Jag har blivit av med alla mina krafter! Har knappt orkat vara uppe ens, idag har det varit lite bättre. Men allt vad trädgård heter har jag inte ägnat en tanke åt. Som tur är har min man orkat ta sig an saken lite bättre.
Vi är rörande enade om att hela familjen hatar ogräsplockande. Delvis därför har vi ett par år talat om att odla i låda. Det här året har min man fått fart på saken, han har redan byggt en del lådor. Nu funderar jag på hur det skall gå med vårt egentliga grönsaksland, som ni ser på bilden. Lådorna är nämligen lokaliserade nära terrassen, för att skötsel och vattnande skall vara lättare. Skall vi ha något alls där nere? Det återstår att se. Jag har alltid tyckt om nyttomotion, men nu vet jag inte om jag kommer att ha några krafter till det. Suck..Känns faktiskt lite ledsamt. Men, det blir säkert fint med lådorna. Skall ta lite bilder åt er snart så ser ni hur det ser ut just nu. Tills dess får ni nöja er med den här gamla bilden från några år tillbaka. Det var såå fint i trädgården då! Heh, inte ens huset ser ut sådär längre efter att vi byggde ut. Men annars passar bilden bra till temat idag. Så även kolumntexten här nedan. Ha en trevlig och flitig helg, alla ni som kan pyssla ute! Ps. Kolumntexten är skriven för några år sedan, då våren faktiskt kom ovanligt tidigt. Vi kan ju minnas med vemod..
Näinhän siinä aina käy
Joka vuosi se iskee,
suunnilleen näihin aikoihin. Sille ei vaan mahda mitään. Tänä
vuonna oireet ovat ehkä tavallistakin voimakkaammat, johtuen
leudosta ja aikaisesta keväästä. En puhu nyt kausiflunssasta tai
allergioista, vaan siitä hulluudesta. Siitä, mikä saa kuolan
valumaan kaupan siemenhyllyn edessä. Siitä, mikä saa hypistelemään
sateenkaaren väreissä loistavia puutarhahansikkaita. Siitä, mikä
saa katsomaan silmät tapilla puutarhaohjelmia, lukemaan
istutusvinkkejä lehdistä ja juoksentelemaan pitkin pihaa ja
kasvimaata pää mietteliäästi kallellaan.
Talvella me suomalaiset
ryömimme kukin koloihimme ja nautimme menninkäisen leppoisasta
levosta. Tai no, minä ainakin nautin. Kun mahdollinen lumipeite
maasta katoaa, tapahtuu kuitenkin jotain outoa. Luihimme alkaa
virrata elinnesteitä ja takaraivossa alkaa askarruttaa, minne se
harava tuli syksyllä viskattua. Tai siis teillä muilla tietysti
kaikki työvälineet löytyvät puhdistettuina ja järjestyksessä
jostain vajasta. Meillä ne sen sijaan tuntuvat vaeltavan ympäri
tonttia kuin levottomat haamut. Se harava löytyy yleensä siinä
vaiheessa, kun ei enää tee mieli haravoida...
Loppukesästä
suunnittelen aina puhdistavani kasvimaan ja kukkatarhan vanhoista
varsista ja muusta roskasta, niin että keväällä ei sitten
tarvitse muuta kuin vähän höpsötellä jo puhdistettua multaa ja
tuikata uudet siemenet ja taimet maahan. Vaan mitä näkyykään kun
katson ikkunasta ulos? Ympäri kukkatarhaa lojuvat gladioluksen
varret sinne tänne kaatuneina, kuin olisi kokonainen
miekkailuarmeija karannut paikalta. Olen hulluna gladioluksiin ja
istutan niitä joka vuosi kymmenittäin. Joskus ne onnistuvat
hienosti, useimmin ehkä ei. Loppukesään mennessä ovat vihreät
miekat pystyssä, mutta kukkiminen jää ensimmäisten hallaöiden
jalkoihin. Taidan kuitenkin olla parantumaton. Jos tänä vuonna
taas..
Kasvimaan
rautaverkkotelineissä kiipeilevät vielä viime vuoden herneenvarret
ja muutama auringonkukkakin törröttää urhoollisesti asemissaan.
Perunamaalle näyttää jonkun jättimäinen olkipatja hajonneen. Se
on muistutus viime vuoden kasvatuskokeilusta, joka useiden
epäilijöiden soraäänistä huolimatta onnistui. Perunat kasvoivat
hyvin olkikatteen alla, ilman selkääkatkaisevaa multausrumbaa. Sato
tuli tosin valmiiksi vasta marraskuussa, mutta ei nyt takerruta
pikkuseikkoihin. Helppo kasvatustapa kuitenkin toimi ja perunat
maistuivat hyviltä. Kuinka moni viljelijä voi muuten kehuskella
syövänsä uusia perunoita loppuvuodesta? Olkikatteen käyttäminen
on kyllä listalla tänäkin vuonna. Joskus nimittäin kaikki
meneekin vähän niinkuin Strömsössä (josta tämä idea alun perin
lähti).
Suhteellisen laiskana
puutarhurina olen yrittänyt kouluttaa itseäni siihen, että lähes
yliluonnollista itsehillintää ilmaisten ostaisin VAIN niitä
siemeniä ja taimia, jotka ihan oikeasti selviävät kovasta
kohtelusta ja antavat satoakin. Silti huomaan jotenkin yhtäkkiä
omistavani kassillisen kaikenkirjavia siemenpusseja. Niitäkin jotka
pitää esikasvattaa ja joilta on lähes ehdoton kielto tulla meille.
Ei se ole minun vikani. Minkäs minä sille mahdan että
kauppamaailma tekee pusseista niin houkuttelevan näköisiä että ne
on ihan pakko ostaa..Kuvan mukaan pian minunkin puutarhani pursuaa
toinen toistaan kauniimpia ja eksoottisempia kukkia ja vihanneksia.
Ei tarvitse kuin istuttaa millin siemen viisi kertaa eri kokoiseen
ruukkuun, joissa jokaisessa on erilaista multaa, jonka jälkeen
hentoja taimia juoksutetaan ulos ja sisään öin ja päivin ja...no
kyllä te tiedätte.
Henkiin herääminen
pitkän talven jälkeen tuntuu kuitenkin erityisen hyvälle. Aurinko
lämmittää poskia, maa tuoksuu ja linnut visertävät sydämen
kyllyydestä. Tuntuu ihanalta olla elossa ja rapsutella rikkaruohoja
ja kuivia lehtiä hentojen tulppaaninalkujen ympäriltä.
Nautitaan nyt, arvon
kanssasuomalaiset. Jaksetaan sitten taas mennä horrokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti