sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Isoäidin leikekirjasta

Lyhytkertomus, kirjoittanut Laura Sychold. Perustuu tositapahtumiin.

Oli vuosi 2050, Kaisa Kristiina oli perinyt vanhemmiltaan ihanan vanhan maalaistalon, joka oli ollut suvun omistuksessa jo vuosia. Kaisan isovanhemmat olivat vuosikymmeniä sitten ostaneet sen huonossa kunnossa ja herättäneet sen henkiin korjaillen hellävaraisesti. He olivat asuneet talossa vanhuuteen asti, samoin kuin Kaisan äiti Eleonora ja isä Aamos, jotka nyt olivat muuttaneet pieneen mökkiin maalaistalon maitten reunamille. Iso talo oli nyt Kaisan koti, hän oli juuri muuttanut sinne ja teki tuttavuutta uusien huoneiden ja vanhojen muistojen kanssa. Talon vintti oli erikoisen kiinnostava paikka, koska sinne oli jätetty vanhoja vaatteita, matkalaukkuja täynnä tavaraa sekä kaikkea sellaista jota ei oltu haluttu pitää esillä suuren talon kodikkaissa huoneissa. Kaisa oli onnellinen näistä kaikista, koska ne kertoivat tarinaa menneistä ajoista.

Tavaroiden seassa Kaisa näki kauniin ison, nahkakantisen kirjan. Avatessa se osoittautui leikekirjaksi. Ajatella että isoäiti oli pitänyt leikekirjaa, vaikka siihen aikaan kaikki tapahtui tietokoneella. Kaisaa hymyilytti. Isoäiti olikin aika erikoinen persoona, boheemi, vähän hajamielinen, taiteellinen oman tiensä kulkija. Kaisa oli aina ihaillut isoäitiä ja toivoi että hänkin voisi olla aina yhtä omalaatuinen, hyvässä mielessä. Kaisa oli iloinen saadessaan ison talon kodikseen, nyt hänellä olisi vihdoinkin tilaa tehdä suuria huovutustöitä ja muita taideprojekteja, piharakennuksessa oli äidin pitämä myymälä johon Kaisa saisi omat työnsä myös myyntiin. Olisi mahtava jatkaa mummin ja äidin aloittamaa työtä, myymälän ohessa oli myös viihtyisä kahvila jossa ihmiset erikoisesti kesäisin pysähtyivät nauttimaan kotitekoisista leivonnaisista ja taiteesta.

Kaisa selasi leikekirjaa ja löysi nipun lehtileikkeitä. Niitä lukiessaan Kaisa muisti kuinka äiti oli kertonut, että äidin ollessa pieni oli mummi perustanut oman yrityksen saadakseen työskennellä kotona ja voidakseen tehdä sellaista mikä oli todella mieluista hänelle. Alkutaival oli ollut kovin vaikea, oli eletty vaatimattomasti vähällä rahalla, mutta mummi ja vaari olivat olleet onnellisia, saivathan he työskennellä taiteen ja kauniiden asioiden parissa, omassa kodissaan. Kaisa pyyhki pölyt vanhalta ihanalta tuolilta, istui sille ja alkoi tutkailla lehtileikkeitä:











Lehtileikkeet luettuaan Kaisa huokaisi. Kuinka hienoa olikaan että mummi ja vaari olivat pitäneet kiinni siitä mikä oli heille mieluista, ehkä Kaisakaan ei olisi muuten juuri tässä, aloittamassa uutta elämän vaihetta ihanassa vanhassa talossa. Mummia ja vaaria lämmöllä ajatellen Kaisa kiipesi jyrkät vintinrappuset alas ja lähti keittämään kahvia suurella puuliedellä, talonsa kodikkaassa keittiössä.

LOPPU

(Lehtikirjoitukset saa näkyviin kokonaan klikkaamalla niitä)

Täällä ollaan..

Pitkän tietoisen hiljaisuuden jälkeen on kiva taas kirjoittaa..Lupasin miehelle että pysyn poissa koneen äärestä joitakin päiviä, ollakseni paremmin läsnä ja jotta aivot saisivat levätä. Tämä tietokone on vähän sellainen petollinen vekotin, se vetää puoleensa kuin sisältäen piileviä magneettisia hiutaleita.."minä käyn vaan katsomassa onko joku päivittänyt blogiaan..onkohan joku tuttu vaikka lähettänyt sähköpostia...ei tämä kestä kauan"..no, kyllä te varmaan tämän tunnistatte. Oli suorastaan vaikeaa olla avaamatta konetta. Oikeastaan tekisi oikein hyvää olla ilman konetta vaikka koko viikko jotta oppisi taas olemaan ilman.

Meille hankittiin tietokone kotiin vasta noin 3,5 vuotta sitten, varmasti niiden viimeisten joukossa Suomessa. Aluksi ajattelimme ettemme sitä tarvitse, että voimme katsoa vaikka kirjastossa koneella jos jotain tarvitsemme. Mutta enemmän ja enemmän yhteiskunta on siirtynyt nettiin - kaikki lomakkeet haetaan nykyisin sieltä, pankki on kohta olemassa vain virtuaalimaailmassa, jopa kun ostat kotiin elektronisia laitteita, on käyttöohje tulostettava itse netistä. Vanhemmilleni hankittiin dvd-soitin: mukana oli levyke joka neuvoi koneen käyttöön otossa, käyttöohjeen sai tulostettua netistä. Mutta ei minun vanhemmillani ole tietokonetta, ja vaikka olisi, eivät he osaisi sitä käyttää. Jotenkin pelottavaa kun ihmisten elämä on nykyisin näissä pienissä ja vähän isommissa laatikoissa. Olemmeko me oikeasti enää edes olemassa, jos olemmekin vain täällä ruudussa? Hui hui..

Sitä paitsi nythän minusta on tullut mitä pahimman laatuinen "ruutuilija" kun teen työtänikin siellä, netissä siis. Missäs muualla sitä nettikauppias olisi..Mutta on silti sanottava että tässä on ehdottomasti paljon hyviäkin puolia. Työmatka on tosi lyhyt, ja voin olla kotona, perheen kanssa.  Vielä kun saisi tähän mukaan jonkun muunkin työn mitä voisi tehdä kotoa käsin, en vaan ole vielä keksinyt mitä se olisi. Aikakauslehtiä en ala myymään, eikä se työ saa olla mitään kyseenalaista. Jos teillä on jotain hyviä ehdotuksia, kertokaa ihmeessä, kommenttina tai sähköpostitse, osoite tuolla marginaalissa.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukavat juhlapäivät, olette saaneet olla rakkaittenne kanssa (jos niin olette halunneet) ja nyt on hyvä mieli ja ilolla mennään eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Meillä on täällä ollut rauhallista, kuten kai jo aiemmin on käynyt ilmi, meillä ei vietetä joulua, joten päivät ovat menneet muuten mukavasti, perheen kanssa ollessa, ja herkkuja syödessä. Oloa on vähän varjostanut se että kurkkuni äityi kipeäksi taas, välillä on tuntunut kuin joku tauti puskisi itseään läpi. En ole jaksanut olla paljon ulkonakaan. No, vielä roikun pystyssä, mutta varoa pitää. Yleiskunto pitäisi saada ylös, etteivät pöpöt tykkäisi minusta niin mahdottomasti..

Kuvasin innoissani lumista pihaa - lunta on tänne etelän saarillekin tullut melkein enemmän kuin tarpeeksi - ja ajattelin että miten kivan eksoottista laittaa kuvat blogiin, että tällaista meillä..Sitten tulin ajatelleeksi että nyt taitaa lunta olla joka Suomen kolkassa joten ei se sitten niin ihmeellistä olekaan. Vaan kuka tietää, jos joku lukee tätä vaikka Thaimaassa, niin sittenhän se on ihan eksoottista. Tai vaikka Skoonessa, siellä ei ainakaan ennen ollut talvella juurikaan lunta. No, eksoottista tai ei, tässä muutama kuva:



Näissä kasvaa kesällä hajuherneitä. Nyt tuolla lumen alla on calluna-parka, pitäisiköhän auttaa se ulos..





Kenties aamiainen terassilla pitää tänään unohtaa..





 

Kuistin vanha ikkunakin osaa näköjään kuvankäsittelyä, tuli kaunis "hohde" puutarhaan..

Ostin ennen joulua uuden virkkuukoukun nroa 10, ajattelin kokeilla matonkuteista virkkaamista. Sitten tyttäreni äkkäsi koukun ja halusi kokeilla. Itse olen hänen ikäisenään myös jo virkannut, muistaakseni ihan hyvinkin, pannulappuja ja sellaista. Vähän tuntuu tökkivän vastaan tuon asian sisäistäminen, vai onko vika opettajassa, on ihan hirrrveän vaikeaa olla ottamatta virkkausta omaan käteen kun hän vääntää koukkua ja lankaa ja kaikkea niin että kielikin on rusetilla..Tahtoa löytyy kyllä, kärsivällisyyttä ehkä vähän vähemmän. Homma etenee suurin piirtein näin: tytär kääntää, vääntää, lanka on KIREÄLLÄ, koukku ei oikein mene läpi, äiti pidättelee itseään vieressä kunnes ei enää kestä vaan sanoo että katso näin (ottaen virkkuun lapsen kädestä), ja virkkaa sitten koko kerroksen loppuun tyttären tuiman katseen alla. Sitten virkkuu lapsen käteen, joka vääntää tuskallisesti ja SAA KUIN SAAKIN tehtyä yhden "solmun" (miksi sitä oikein sanotaan) ja on ratketa onnesta (äiti myös, "nytkö hän sen hoksasi) ja hyökkää seuraavan kimppuun innoissaan, kunnes on taas sormet, koukut, langat ja muut sekaisin.. "En minä jaksa enää", tytär sanoo ja äiti nappaa virkkuun silmät kiiluen. "Jos minä ihan vähän jatkaisin"..Minua vähän hävettää kun olen tällainen, en ilmeisesti hirveän hyvä opettamaan käsitöitä, vaikka yritän kyllä kovasti.

Kaikkein hassuinta tässä jutussa on se, että me virkkaamme tällaista..





..enkä minä tiedä mikä siitä tulee! Yleensä en tee mitään "päämäärätöntä", mutta nyt siis teen. Tästä voisi tehdä kaulaliinan, mutta arvelen että lanka ei riitä. Lapselle se on hiukan liian leveäkin..Nallelle peitto? Ruutu virkattuun "tilkkupeittoon"? Jotain muuta..Ainakin väri piristää mieltä, ja minä tunnen itseni hirveän "emännälliseksi" kun istun tv:n ääressä virkkaus kädessä. Tehokasta, hetkeäkään ei mene hukkaan.

Koska nyt sattuu olemaan sunnuntai, on mukaan tietysti mahdutettava päivän leivonnainen. Nämä tehtiin kyllä jo eilen:





Varmasti helpoin resepti mitä olen ikuna nähnyt (sivuhuomautus: minusta Tikru Nalle Puhissa on aivan ihana kun hän sanoo "ikuna" eikä "ikinä"), nämä ovat siis kookospikkuleipiä jos ette tunnistaneet. Kolme ainesosaa; kookoshiutaleita 300 gr (kolme pussia), sokeria 3 dl ja munia 3 kappaletta. Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, kookoshiutaleet sekoitetaan joukkoon kauhalla. Lusikalla nokareita pellille, uunissa n. 10 min 180 asteessa. Ohje löytyy kookoshiutalepussin kyljestä jos sen haluaa tarkistaa, itse asiassa nyt iski pieni epävarmuus olivatko nuo määrät oikein ja pussin heitin jo pois. Näistä on varmaan tarkoitus tehdä paljon pienempiä ja ohuempia, mutta kuten aina, tehtiin oikein kunnollisia..Nämä ovat ihanan sitkeitä ja makeita, mmm..Suosittelen (taas)!

Olen menettänyt sydämeni kuvankäsittelyohjelmalle jolla kuvista saa vähän vanhan näköisiä. Niin, todellakin minä, joka en kuvia käsittele. Öh..kai sitä saa muuttaa mieltään? Ainahan sitä voi viisastuakin..Kaikkia kuvia en toki muuttele, mutta on sen kanssa hauska leikkiä. Tuossa ylhäällä oli kuvia jo vähän "stailattu", tässä lopuksi yksi..





Mukavaa sunnuntaita!


sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Puutarhaterapiaa

Mietin miksi tuo otsikko kuulostaa niin tutulta - kunnes muistin että se olikin "taikinaterapiaa" jota elokuvassa Heinähattu ja Vilttitossu käytettiin. On muuten tosi kiva elokuva, jos ette ole sattumoisin vielä nähneet (vaikka onkin jo monta vuotta vanha) niin katsokaa ihmeessä. Ihanat karkkivärit ja hassu tunnelma. Osa siitä on muuten kuvattu Kemiössä, tiesittekös sitä? Paikallinen kirpputorin pitäjä kertoi että kuvausryhmä rynnisti kirpparille harva se päivä etsimään jotain lavastukseen tai puvustukseen tarvittavaa, kirppis kun sijaitsi aivan kuvauspaikkaa vastapäätä. Mutta ei se nyt ollut tämä mistä minä olin aikeissa kirjoittaa.

Tämä kirjoitelma on nimittäin omistettu ystävälleni Orvokille, jota haluan tässä lämpimästi onnitella. Jaa miksi? No, koska hän on juuri valmistunut puutarhuriksi! Orvokki kuuluu niihin rohkeisiin naisiin jotka ottavat elämälle uuden suunnan, hankkivat uuden ammatin sellaisten asioiden parista joista todella pitävät. Olen tässä ystävänä seurannut Orvokin koulunkäyntiä ja uskon että hän on todellakin löytänyt oman alansa. Tämän postauksen otsikko tulee siitä että Orvokin yrityksen nimi on Orvokin terapiapiha. Tämä viittaa siihen että puutarha, niinkuin luonto yleensäkin, on hyvin toimiva terapeutti ihmiselle. Kaikki eivät kuitenkaan saa sitä puutarhaa  itse suunnitelluksi tai toteutetuksi ja tarvitsevat tähän ammattilaisen apua. On myös paljon ikääntyviä ihmisiä joiden on raskasta hoitaa omakotitalon puutarhaa. On ihmisiä jotka toivovat jonkun huolehtivan puutarhasta kun he ovat matkoilla. Tässä vain muutamia asioita joissa Orvokki osaa auttaa.

Minä tunnen Orvokin lähinnä ystävänä ja ihmisenä, joten sen puoleen voin sanoa että harvoin tapaa niin iloista, avuliasta ja elämänmyönteistä ihmistä. Hänen kanssaan on varmasti ilo työskennellä myös puutarha-asioissa. Perniön lehdessä oli hänestä todella kiva juttu, yritän saada sen tähän jos haluatte lukea (anteeksi kuvan heikko laatu), jaoin jutun keskeltä halki jotta teksti olisi vähän isompaa, kuvaa klikkaamalla se tulee kokonaan näkyviin, ei näköjään mahtunut kunnolla:


































































Mielestäni tosi mahtava idea että vanhuksille annetaan noin ihana ympäristö, voin oikein nähdä heidän käyskentelevän tuolla suunnitteilla olevassa puutarhassa.

Elämme niin stressaantuneessa maailmassa. Ihmiset voivat huonosti, lapset, nuoret, aikuiset, vanhukset. Harva  pysähtyy nauttimaan elämän pienistä aidoista iloista - kuten kauniista luonnosta, kukkasista, perhosesta joka innokkaasti lentää kukasta toiseen, kauniista auringonlaskusta tai vaikka nyt talvella, lumikiteiden kauneudesta jäisellä ikkunapinnalla. Jokainen hetki elämässä on niin arvokas, emme saisi hukata niistä ainuttakaan elämällä niin ettemme oikeastaan kunnolla elä, menemme vaan eteenpäin kuin robotit. Koska sinä viimeksi todella tunsit eläväsi? Ei se vaadi paljon rahaa tai muuta sellaista - pysähdy, katso kunnolla ympärillesi, näe kauniit asiat ja nauti niistä. Sekin, kaikessa yksinkertaisuudessaan, on kunnolla Eletty hetki.

Jos asut Salon, Perniön tai Turun alueilla tai lähellä niitä ja kaipaat apua puutarhaasi liittyvissä asioissa, kannattaa ehdottomasti mennä nyt heti tästä Orvokin terapiapiha (klikkaa nimeä) - yrityksen kotisivuille tutustumaan Orvokkiin ja hänen tarjoamiinsa puutarha-palveluihin. Sitä paitsi tekin jotka ette nyt tällaista apua kaipaa, käykääpä muuten vaan kurkkaamassa Orvokin kivoja sivuja. Ja vaikka nyt on on lunta tupa täysi, kannattaa muistaa että se kesä on kohta jo ovella ja kaikenlainen suunnittelu vie oman aikansa, kun se huolella tehdään.

Ja meiltä vielä kerran Orvokki; oikein lämpimät onnittelut ja menestystä uudessa ihanassa toiveammatissasi!


On taasen sunnuntai..

Niin ne viikot vierivät..Eilistä jäätikkökeskustelua voisi hieman jatkaa, tänään saimme nimittäin lunta runsain määrin. Ihanaa! Se on vielä sellaista kevyttä puuterilunta, jota on kiva lykkiä lumikolallakin. Tosin meidän kola on vähän rämä, reuna on jotenkin rikkinäinen joten se juuttuu kiinni noin 20 cm välein. Minulla onkin varmaan kolankahvan kuva mahassa..ei kaikkein kivoin tunne kun kola jysähtää vauhdissa paikalleen. Tytär nautti liukurimäestä vielä illan hämärässäkin, lumi antoi niin paljon valoa. Toivon että me saisimme joskus kunnon pihavalot mutta tällä hetkellä taskulamppu saa korvata tämän puutteen. Sitä ei kuitenkaan onneksi kolatessa tarvinnut. Aamulla sitten näen että mitä olen saanut aikaan, puolipimeässä jälki näytti ensiluokkaiselta.  Tässä pari kuvaa ennen pimeän koittoa:



 

Kuvat on otettu ikkunan läpi, näettekö että siellä pyryttää aika sakeasti? Sitä ei kovin hyvin muuten näe..Lumen kuvaaminen on  aika vaikeaa, sävy ei tahdo tulla oikein luonnolliseksi. Jätän nuo kuvat kuitenkin ihan tarkoituksella eri sävyisiksi, saatte sitten itse päätellä millaista se lumi oikeasti on. Kuvankäsittelyohjelma ei ilmeisesti ole nähnyt koskaan lunta koska sillä oli todella mielenkiintoisia oletuksia minkä väristä se voisi olla.

Kuten jo perinteeksi on muodostunut, piti illan Strömsön kera saada jotain hyvää. En oikein tykkää käyttää puolivalmisteita, mutta monesti ne ovat hyvä vaihtoehto jos ei ole aikaa/voimia/halua tehdä ihan alusta asti. Niinpä, jälkiruoaksi tänään oli:




Valkosuklaa-Nougat moussea marjojen ja piparkakun kera. Nami! Superhelppoa, pulveri vispataan maitoon, jos käyttää molemmat pussit, maitoa tarvitaan 2 dl. Annetaan olla kylmässä ja nautitaan! Suosittelen todella jos ette ole kokeilleet ettekä vastusta kauheasti näitä helppoja keinoja.

Tässä päivän ensimmäinen kirjoitelma, myöhemmin tulee vielä toinen, teemasta joka on laitettava ihan omaan juttuun ettei sekoitu yhteen muiden juttujen kanssa, se on sen verran tärkeä. Kuulumisiin!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Terveisiä pohjoisnavalta

Täällä sitä istutaan, vilttiin kääriytyneenä ja puhallellaan sormiin lämpöä ja tuntoa. Enkä minä suinkaan ole jollain extreme-eloonjäämisretkellä Grönlannissa vaan ihan vaan tässä kotona, tietokoneen ääressä. Talvi se tuli sitten pohjolaan oikein tosissaan menneen viikon aikana. Ainakin täällä meillä on ollut öisin -15 ja päivisinkin -10. Taitaa kuitenkin olla sieltä kesyimmästä päästä, muualla päin Suomea on vielä kylmempää. Sitä paitsi eihän tämä nyt ole mitenkään epänormaalin kylmää, mutta kuinka se nyt vaan tuntuu niin..Toivottavasti teillä on villasukat kunnolla jalassa koska nyt tulee talvitunnelmia anno 19.12.2009



 

 

 

 

 

Hrr..eipä nuo kyllä auttaneet tähän palelemiseen yhtään..Näettekö tekin viimeisessä kuvassa palmuja hiekkarannalla? Se on kylmyyden syytä, silloin sitä kuvittelee näkevänsä kaikenlaista.

Pitää ehkä varmuuden vuoksi selventää että en minä talvea inhoa, itse asiassa pidän siitä. Esimerkiksi hiihtäminen on kivaa. Kävin juuri tänään hankkimassa kirppikseltä tyttärelle isommat monot jotta päästään koko perhe hiihtämään. Ehkä vähän lunta saisi tulla lisää jotta pääsisi pellolle hiihtämään, tiellä on niin vaikeaa pysyä pystyssä kun se on liian liukas. Pellolla minäkin pysyn parhaiten jaloillani - kunhan ei ole mäkiä.. Pulkkamäkikin on ihan kiva, tosin jostain syystä olen huomannut maan vetovoiman viime aikoina kasvaneen, varsinkin kun minun pitäisi äheltää itseni ylös pulkasta päättyneen laskun jälkeen. Kokeilin jo sellaisella isolla pyöreällä "teevadilla", tosin sitä on ihan mahdoton ohjata. Siinä sitä sitten istuttiin tyhmän näköisenä kun kapistus pyöri alas mäkeä, vierellä räyhäsi sankarikoira Tipi joka luuli kai että minut piti pelastaa kauheasta vaarasta. Tai ehkä se yritti antaa vauhtia, ainakin se veti minua hihasta. Päädyin kanervikkoon kaikki "neljä jalkaa"  ilmaan sojottaen ja sain kimppuuni pelastajakoiran jolla tosin oli mielestäni kyseenalaiset menetelmät uhrien auttamiseksi. Tai tarkoitus oli ehkä  antaa tekohengitystä, tosin huonolla menestyksellä koska potilas oli lähinnä kuolla nauruun.. Housun vyötäröstä sisään livahtanut lumi ei kyllä myöskään tehnyt kokemuksesta kaikkein miellyttävintä mutta ainakin tein jotain yhdessä tyttären kanssa.

Jotta te nyt ette jäisi syväjäädytettyyn tilaan koko loppuviikonlopuksi, lienee paikallaan yksi kesäisempi kuva. Se tarvitsee kuitenkin ensin seuraavanlaisen johdannon: Minä olen tullut ottaneeksi aika voimakkaasti kantaa kuvankäsittelyyn viime aikoina, varsinkin niissä lehtijutuissa joita minusta on valokuvanäyttelyn johdosta kirjoitettu, on saanut sellaisen käsityksen että minä a) en käsittele omia kuviani ollenkaan ja b) vastustan jyrkästi moista toimintaa. Tuo ei kyllä ole koko totuus.

Ensinnäkin, kyllä minäkin jonkin verran käsittelen kuviani, tosin tavoite on useimmiten olla muuttamatta todellisuutta liian paljon. Joskus kuitenkin voi olla jopa paikallaan käyttää käsittelyohjelman antamia mahdollisuuksia joidenkin seikkojen korostamiseen. Käytän hyvin yksinkertaista ohjelmaa, ikävä kyllä tekniset taitoni eivät kaikkein monimutkaisimpiin ohjelmiin taivu. Joku voisi tästä nostaa kovan haloon, "väittää olevansa valokuvaaja ja sitten ei kuitenkaan tuollaista hallitse". Minulle tärkeimmällä sijalla on kuitenkin valokuvauksen taiteellinen puoli, se että saa luoda kauneutta kameralla. En ole suostunut alistumaan siihen, että jos en opi kaikkea tekniikkaa, en voi olla kuvaaja. Haluan kyllä oppia koko ajan lisää, mutta vastustan ehdottomasti sitä, että kuvaamisesta on tullut välineurheilua, jossa pärjäävät vain ne joilla on paljon rahaa tai tekniikka täysin hallinnassa. Tarkoitus ei ole tässä loukata ketään, nämä ovat vain minun mielipiteitäni. Toivon että voin kuvatessa kulkea omaa tietäni, että kuvat olisivat minun näköisiäni (hih, siis ei kirjaimellisesti minun näköisiäni, no te ymmärrätte).

Minulla oli joskus vuosia sitten etu oppia pimiötyöskentelyä, se vasta on ihmeellistä. Olen oikeastaan vieläkin sitä mieltä että ne jotka edelleen kehittävät kuvansa itse pimiössä, ovat niitä todellisia taiteilijoita. Kyllähän sielläkin voidaan tehdä kaikenlaisia säätöjä, mutta se on silti käsityötä eri tavalla kuin kuvien käsittely tietokoneella. Siispä, hatunnosto kaikille teille käsityöläisille, eikä vain valokuva-alalla vaan kaikilla muillakin!

Kuvankäsittelyllä leikkimisellä on ehdottomasti oma paikkansa ja mitä mahtavimpia asioita voi sen avulla saada aikaan. Näin minäkin tänään, joten tässä terveisiä "vanhalta hyvältä ajalta":




Mukavaa viikonlopun jatkoa!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Käännösankkoja - translation ducks..

Kuten olette huomanneet, olen jonkin aikaa kirjoittanut blogiteksteihin englanninkielisen yhteenvedon. Se on kuitenkin aika hidasta joten ajattelin huvin vuoksi kokeilla googlen kääntäjää. Olisipa mielenkiintoista tavata se kone joka tekstiä kääntää..Jossain luki että tämä kääntäjä on mullistava - juu, hih, on todellakin. Minun teksteissäni ainakin on liian vaikeita sanoja koneparalle, kuten "mömmö" ja "hepulikohtaus". Jos lähipäivinä kuulette että koko google translator on totaalisen ylikuormituksen takia räjähtänyt, älkää vaan katsoko tänne päin. Enhän se minä ollut - enhän??

Jos päivänne on ollut tylsä ja kaipaatte jotain oikein hauskaa ja huvittavaa, valitkaa tuosta kääntäjästä esim englanti ja lukekaapa näitä tekstejä käännettynä. Voin vakuuttaa, että kohta naurattaa..

Sanat muodostuvat melkein kaikissa kielissä kirjaimista joten tämän aasinsillan kautta; tässä kaksi kirjaimiin liittyvää kuvaa (google kääntäjästä ei kuvaa näkynyt joten piti käyttää omia. En minäkään uskaltaisi näyttäytyä jos olisin tuo kääntäjä..)



EEE niinkuin käämi..(mmm..ruostetta...)




Näinkin kauniilta voivat kirjaimet näyttää (ainakin merkkauskirjassa)..

I have now tryed for a while to write also a résumé in english after the finnish text but now I decided to try the Google translator. So now you can read the finnish text with help from this rather funny translator "machine". It will not be quite the same as read this text, the machine doesn´t know all my finnish words, but I hope you get something out of it anyway..otherwise you can send a comment and complain to me!

Kaloriton jäätelö

Onko se edes mahdollista? No ON, ja vielä ihan kotikonstein! Tähän pystyy kuka tahansa jonka kotoa löytyy



kypsässä iässä olevia banaaneja! Tuolla omenalla ei ole mitään tehtävää tässä, se sai tulla kuvaan mukaan koska nuo banaanit näyttivät, hmm..kyseenalaisilta yksinään.

Tee näin: kuori banaanit (ne saavat tosiaan olla jo aika tummakuorisia ja ylikypsiä, se sopii tähän oikein hyvin) ja paloittele ne noin kolmeen osaan (ei ole niin tarkkaa, kunhan ovat paloina). Laske noin yksi banaani syöjää kohti. Laita pakastepussiin ja pakastimeen ja pidä siellä kunnes ovat kunnolla pakastuneet. Meillä laitetaan banaaneja sitä mukaa pakastimeen kun/jos tummuvat, sitten ne ovat valmiina jos sattuu jäätelöhimo iskemään.

Kun haluat tehdä jäätelöä, ota banaanit pakastimesta niin että ne ehtivät vähän pehmetä, mutta eivät sulaa kokonaan, vain sen verran että sauvasekoitin tai muu vastaava pystyy rikkomaan ne kokonaan. Sitten valitset jos haluat banaanijäätelöä (älä lisää mitään, aja vain banaanit jäätelömäiseksi massaksi), mansikkajäätelöä (lisää pakastettuja mansikoita), suklaajäätelöä (lisää Oboyta tai vastaavaa), vaniljajäätelöä (lisää vaniljasokeria, -esanssia tai muuta vastaavaa) jne jne jne - tässä on vain mielikuvitus rajana!

Olen harmissani kun ei ole kuvaa valmiista jäätelöstä, näkisitte kuinka hyvän näköistäkin se on, kuin sorbetin ja jäätelön välimuoto. Ja parasta kaikesta: jos et lisää mitään sokeripitoista, jäätelössä ei ole mitään epäterveellistä, ainoastaan banaanissa ja esim marjoissa olevat ainekset! Tätä ei edes usko ennenkuin on kokeillut, superhelppo jälkiruoka, kevyt ja todella hyvän makuinen! Kokeilkaa ihmeessä!!!

lauantai 12. joulukuuta 2009

Toivotonta - vai onko sittenkään?

Juuri aloitetut tai keskeneräiset projektit voivat joskus tuntua toivottomilta. Ajatellaanpa vaikka nyt miestä ja venettä. Tänään olimme kaivelemassa pohjamudissa taas, tosin jostain syystä motivaatio oli täysin hukassa. Kaiken lisäksi oli öinen pakkanen jäädyttänyt mömmön kiinni pohjaan joten sen irti saamiseksi tarvittiin rautakankea..



Kuvassa näyttää tuo homma niin pieneltä, mutta tuota kompostia oli siellä pohjassa noin 20 cm..Koosta saa jonkin näköisen käsityksen kun katsoo noita ämpäreitä, ne ovat tavallisia 8 litran. Muutaman hepulikohtauksen jälkeen saimme kuitenkin työn suoritetuksi loppuun..




Moni pitää miestäni ihan hulluna kun on moiseen ryhtynyt, tämä on hänen 10:s veneensä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä rautamöhkäleestä, tästä on ihan vakavasti puhuen löydettävissä paljon syvällisempiä virtauksia. Osittain kyse on miehen tarpeesta kokea haasteita, voittaa itsensä. Ja kyllä minä mieluummin näen hänet venettä rakentamassa kuin ajamassa rallia tai kiipeämässä vuorille. Ilmeisesti nämä haasteet ovat miehille muutenkin tarpeellisempia kuin naisille, tai en minä ainakaan kaipaa mitään ihan mahdottomia haasteita. En ainakaan tietoisesti. Työ rautaveneen kanssa on myös hyvää vastapainoa taidemaalarin työlle, ja auttaa ylläpitämään fyysistä kuntoa. Ja se on myös, kuten jo taisin aiemmin mainita, kaamoksentorjuntaväline; ajatukset pysyvät poissa talven pimeydestä. Joten vaikka varmasti tulen monesti kiukuttelemaan tämän möhkäleen olemassaoloa, olen iloinen että se on meillä. Ja jos kyllästyn katselemaan tätä vielä nimetöntä venettä, voin ihastella vaikka ruusuja..




Niin, ne ovat kauniita talviasuisinakin, tässä ihana Flammentanz lumipuuterin kera..

Ja tässä yksi joka ei päässyt veneeseen tänään..




Meidän ihana sekarotuinen, Tipi Cleopatra. Kotiutui meille noin vuosi sitten Tallinnasta, josta mieheni sen haki Pelastetaan koirat ry:n hoitamasta tarhasta. Tipi on minulle ensimmäinen koira ja en ole päivääkään katunut sen hankkimista, vaikka se omalla tavallaan rajoittaakin. Mutta siitä on pelkää hyvää sanottavaa, sillä on luonnetta mutta se on silti ihanan hellä ja hellyydenkipeä, kiipeää tomerasti syliin heti kun istun sohvalle. Se on sopivan höpsö juuri meidän perheeseen ja muutenkin kaikin puolin valioyksilö. Suomesta ei tahdo keskikokoisia sekarotuisia löytyä millään, onneksi naapurimaasta löytyi. Tipi oli tullessaan neljän kuukautta vanha, tältä se näytti silloin:




Lisänimi Cleopatra on tullut siitä kun kummankin silmän yläreunaa seuraa musta viiva joka jatkuu aika pitkälle ulos, näyttää siltä kuin joku olisi piirtänyt sille kajaalilla meikin, vähän Cleopatran tyyliin.

Keskeneräisistä projekteista puheenollen;




tässä omani. Ikea ei nyt liity asiaan mitenkään, en vaan ole keksinyt mitään kivaa säilytystapaa kaikille kangaslöydöilleni ja pitseille sun muulle ompelurekvisiitalle. Näistä on tulossa kaikkea kivaa tuonne nettikauppaan ja sen lisäksi vaatteita Hipsulle, perheemme uudelle jäsenelle joka myös näkyy kuvassa. Nykyisin en saa lukea tyttärelle enää valmiita kirjoja iltaisin vaan nyt hän haluaa kuulla Hipsun lukuisista toilauksista joka ilta. Apua, mihin olen ryhtynyt, saako tarinoiden kertomisesta tulla stressin aihe? Entä jos en keksi enempää tarinoita? No, kerrotaan niin kauan kuin juttua riittää.. ajatuksenani on itse asiassa tehdä Hipsusta kirja, mutta saa nähdä koska se toteutuu, joutunee tehtävälistalle sijalle 569..On ihan kiva kun on kaikenlaisia ideoita mutta joskus olisi mukavaa kun saisi niitä ihan valmiiksi asti toteutetuksikin (huh, mikä sana, onko se ihan oikeasti olemassa?).

Vielä on viikonloppua jäljellä - nauttikaa, pysykää lämpimässä ja olkaa mahdollisimman onnellisia!

perjantai 11. joulukuuta 2009

Jättiläisen kylpyammeessa..

Niin siis MISSÄ me oikein olemme olleet tänään?? Kas kun asian laita oli näin: mieheni, joka on taitava kiristysneuvotteluissa (hi hii, vitsi vitsi!!), sai minut myöntymään jostain syystä sopimukseen johon kuului että minä auttaisin veneen rungon tyhjentämisessä ja hän sitten vuorostaan auttaisi minua eräässä toisessa asiassa jota en tässä vielä paljasta - joten kun olin tehnyt lihamakaronilaatikon valmiiksi menemään myöhemmin uuniin, lähdimme tyttären kanssa kamalaan hommaamme. Tai ei se nyt niin kamala ollut, mutta kun ottaa huomioon että ulkona satoi lunta, oli kylmää ja märkää joka paikassa, ja se veneen runko on vielä ruosteinen ja kylmä möhkäle, niin olihan se, hauskaa hommaa..Runko on seissyt romuttamolla noin kymmenen vuotta, joten sen pohjalle on kasaantunut koivunlehtiä, multaa, soraa, koivuntaimia, juuria, ja paljon muuta, ja tästä roskasta oli siis tarkoitus päästä eroon. Yli laidan vaan, kunhan ensin oli tarkistettu että alapuolella oli pelkkä kottikärry, ei miestä. Ensin ajattelin että tämänhän me siivoamme tuosta noin vaan ihan hetkessä, mutta niin vain kävi että päästiin vähän yli puolen välin ja sitten ei jaksettu enempää. Kaiken lisäksi minulla odottivat siivoushommat vielä kotona, imurointia, lattianpesua, pölyjen pyyhintää..Päivä oli mukavan aktiivinen, jo oli aikakin kun mennyt viikko on ollut vähän sellaista suossa tarpomista, koville ottaa mutta mitään ei saa aikaiseksi..Nyt on kaikki paikat  kipeät, ihan selvästi harjoituksen puutetta.

Miksi minä sitten puhun jättiläisen kylpyammeesta? No, ikävä kyllä nyt ei ole vielä kuvaa veneen sisälmyksistä (kun satoi lunta) mutta jos mielenne silmin näette vähän kylpyammeen mallisen, tilavuudeltaan n. 40 kuutiometrin (pituus 10.5 m, leveys 3 m, korkeus ihan pohjalta laskettuna n. 2 m) kokoisen laatikon, niin ymmärrätte kyllä..Ehdotinkin miehelle että jos hän syystä tai toisesta tulisi katumapäälle uuden veneprojektin suhteen, voisimme tehdä veneestä uima-altaan. Tai ei meillä kyllä sitä kylpyammettakaan ole..Tosin pesuhuone jäisi auttamatta liian ahtaaksi. Tai ehkä sen pesuhuoneen voisi laittaa sinne kylpyammeeseen..



 

Ei kuvaa veneestä - mutta tässä vähän oikeaa tunnelmaa. Minä sitten rakastan ruostetta! (ihan totta, minussa on varmaan jotain vikaa, mutta who cares..)

Istun taas tässä työpöytäni ääressä (minulla ei ole kannettavaa tietokonetta jotta voisin heittäytyä rennosti sohvalle naputtelemaan) ja mietin josko sittenkin olen menettänyt taistelun sekasortoa vastaan. Jos te näkisitte tämän pöydän, se on niin täynnä KAIKENLAISTA. En käsitä, kaikelle on oma paikkansa mutta silti hilloan tavaraa tähän pöydälle. Paperia, tyyny josta aion uusiokäyttää sisuksen, keskeneräisiä projekteja ja niin sanoinko jo paperia ja sen lisäksi vielä paperia. Voiko olla että vaikka järjestys on niin tärkeää minulle, on työpöydällä silti oltava luova kaaos jotta tunnen että olen tekemässä jotain?

Nyt menen katsomaan kuvakansioista jos löytäisin jonkun kivan kuvan iloksenne - ei työpöydästä vaan jostain muusta..

(viisi tuntia myöhemmin, eikun onkin mennyt vasta kymmenen minuuttia) Olen niin poikki etten jaksa käydä enempää kuvia läpi mutta tässä yksi tyttären ottama kuva joka saa minut aina nauramaan, toivottavasti teidätkin!




Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Résumé in english: today we have been in the giants bathtub - that is my husbands new boat. Or it´s not any ready boat yet, just some rosty iron frame what has been at the scrap yard for over ten years. The bottom was full of junk, soil, small trees etc. It´s big, ca 40 m3, length 10.5 m, breadth 3 m, heigth from the bottom counted ca 2 m so it feels really like a BIG bathtub. Half is cleaned now, continues tomorrow.  Have not done physical work on a while so I´m rather finito in this moment. Feels anyway good, I have really done something. Cleaned also here at home so now it´s nice to start the weeked. With a funny picture my daughter took of herself (this makes me always laugh) I wish you a nice weekend!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Pannukakkua..

Keittopäivällisen jälkeen mieli teki jotain jälkiruokaa. Olen saanut isältäni ihan mahtavan pannukakkuohjeen, juju on se että pannukakusta tulee sellainen paksu ja tasainen, ei ohut kohokartta niinkuin yleensä. Ajattelin jakaa ohjeen teidän kanssanne jos vaikka haluaisitte kokeilla. Taikinaan tulee:

9 dl maitoa (minä käytän kauramaitoa mutta isä tavallista)
3/4 dl sokeria
2 munaa
1 tl suolaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinpulveria
50 gr voita (tai margariinia, voi laittaa vähän vähemmänkin)

Tämä annos riittää hyvin sellaiselle 35x25 cm kokoiselle uunipannulle, jos haluaa koko ison uunipellillisen, kannattaa tehdä tuplasatsi. Rasvan määrää ei kannata ihan tuplata, tulee muuten aika rasvaista. Iso pelti tulee myös aika täyteen joten kannattaa olla varovainen.

Sulata voi. Vatkaa sekaisin munat ja sokeri (ei tarvitse  vaahdoksi asti). Lisää maito sekoittaen, samoin suola. Sekoita jauhot ja leivinpulveri ja sekoita taikinaan edelleen kevyesti vatkaten. Sekoita myös joukkoon voisula. Hyvä olisi jos taikina saisi seistä pari tuntia "tekeytymässä" mutta minulla ainakin on yleensä niin kiire että laitan sen uuniin saman tien ja ihan hyvää tulee.

Paista uunissa (keskitasossa tai vähän alle sen) 200 asteessa n. 30 min  tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Nautitaan marjojen, hyvän hillon ja/tai jäätelön kanssa. Nami!



My fathers wonderful panncake-recipe:

9 dl milk
3/4 dl sugar
2 eggs
1 teaspoon salt
4,5 dl wheat flour
2 teaspoons baking powder
50 gr butter

Melt the butter. Whip together sugar and eggs. Add milk, salt, wheat flour with baking powder and the melt butter, all the time whipping lightly. This amount is good for an owen pot in size 35x25 cm, if you want to use the big owen tin, make double amount (not really double amount of butter thow, comes little bit to much). You´ll get a wonderful thick panncake. Put in to the owen 200 degrees ca 30 minutes or till the panncake is beautyful light brown.

Eat with berries, jam and/or ice-cream. Yummy!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Sininen hetki

On yksi aika päivästä joka on aina täynnä tunnelmaa, kunhan sen vaan kiireiltään ehtii huomaamaan. Sen näkyy ehkä kaikkein parhaiten meillä jotka asumme haja-asutusalueella, kaukana kaupungin valoista. Opetin pienen tyttärenikin siitä jo varhain nauttimaan ja nyt se onkin useimmiten hän joka sanoo: "äiti katso, nyt on sininen hetki". Tuo taianomainen hetki juuri ennen pimeän tuloa, kuin hetki valveilla olon ja unen välimaastossa.

Siispä takki päälle, kamera ja jalusta mukaan ja pihalle kuvaamaan. Teimme eilen kirpputorilta ostettuun tähden malliseen kakkumuottiin sinistä vesivärivettä ja jätimme jäätymään. Keskelle kivillä täytetty purkki. Kaunis tuli, tosin se meni kolmeen osaan, ehkä ei ollut riittävän kylmä. Mutta ei se haittaa, siniseen hetkeen sopii vaikka on vähän rähjäkin..



 


 

 




Nappasin joskus mukaani jostain ruosteisen vanhan raastinraudan ja nyt se pääsi loistamaan. Ajatella kun on vähän hämärää, ei pieni ruoste näy missään. Sitä paitsi minä rakastan ruostetta joten saa näkyäkin.

Sinisyydestä inspiroituneena lisää sinisiä kuvia..




Mmm..olisipa tuoksunetti..




Sain vihdoin laitettua tuonne nettikaupan puolelle lisää näitä retrohelmiä, nyt tällaisia settejä joissa on helmet ja rannekoru. Nämä ovat niin ihanan värisiä (vaikka itse sanonkin, mutta enhän minä niitä olekaan värjännyt..)..pakko näyttää kaksi muutakin väriä vaikka eivät ole sinisiä..




 

Mukavaa perjantaita!

Résumé in english: Enjoying the blue hour; the magical time of the day when everything, including the air, looks blue..

Made some new wooden retropearls by Laura-necklaces and bangles to the webshop.

Have a nice friday!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Extreme makeover

Tv:ssä ja lehdissä on nykyään muotia tehdä "hurjia muodonmuutoksia" ihmisten kotona. Olen joskus seurannut amerikkalaista versiota tästä ohjelmasta ja tunnustan - aina itkettää kun kovia kokenut perhe tulee täysin uudistuneeseen kotiinsa. Onnelliset loput ovat vaan niin ihania..No, joskus näkee myös vähemmän dramaattisia kodin uudistuksia, ennen ja jälkeen-kuvia on hauska katsoa.

Mutta mitä tehdä kun ei ole varaa eikä muutenkaan mahdollisuutta saada kotiinsa hurjaa muodonmuutosta, vaikka mieli tekisi? Minä olen keksinyt siihen patenttiratkaisun - ja nyt minä (täysin vailla businessvainua) jaan tämän loistoidean teidän kanssanne ja täysin ilmaiseksi. Siis; tänään esittelemme yrittäjäperheen keittiön hurjaakin hurjemman (ilmaisen) muodonmuutoksen!!! Tässä ensin asiaankuuluva "ennen"-kuva jotta voimme nähdä muutoksen koko laajuuden:



Eli kuten näette, muodonmuutos on todella kaivattu tämän perheen keittiöön. "Tilanne on täysin sietämätön, tarvitsemme kipeästi apua selviytyäksemme arjesta uudella tavalla" perheenäiti kertoo. Niinpä riennämme joukkoinemme apuun ja pelastamme tilanteen. Muutamien tuntien kiireisen aherruksen jälkeen (pimeäkin ehtii jo laskeutua tienoon ylle) on uskomaton lopputulos tämä:




Onnen kyyneleet vierivät perheenäidin poskilla kun hän ihastelee uudistunutta keittiötään (sen jälkeen kun hän on ITSE TISKANNUT, hmm, anteeksi välihuomautus) ja tunnusmelodian soidessa poistumme tästä onnellisesta kodista ja siirrymme kohti uusia haasteita......

Loistoideaani saa käyttää ihan vapaasti!

Jos totta puhutaan niin kyllä siivoaminen tuo hyvän olon ja se on vähän niinkuin pieni muodonmuutos. Ainakin meillä, ja tuloksetkin kestävät suurin piirtein pari tuntia, sitten on kaikki taas sekaisin. Yleensä jaksankin jahdata perheenjäsenille ahdistuneet ilmeet siivouksen jälkeisinä tunteina (ÄLÄ pudota lattialle niitä roskia, siivosin juuri. Koitetaanko sitten syödä niin ettei sitä tomaattikastiketta mene liinalle, vaihdoin sen juuri. Onko ihan pakko käyttää kahta paistinpannua, tiskasin juuri.) mutta jo seuraavana päivänä tunnelma palautuu rennoksi (äh, siihen liinaan tuli jo tahra, ei se haittaa. Tule vaan kengät jalassa sisälle, ei täällä ole siivottu (tänään). Ota uusi lasi kaapista, tiskaan sitten myöhemmin). Olen varmasti jotenkin siivous-neuroottinen, koska minusta tuntuu että kun olen siivonnut, on elämä muutenkin paremmin hallinnassa. Sekainen huusholli on kuin heijastus päästäni. Koti sekaisin, pää sekaisin. Koti järjestyksessä ja tyhjä, pää - ei hetkinen, mitenkäs sen nyt menikään..

Ja ihan vaan jotta jälkipolville jäisi todisteet siitä että meillä on todella välillä siistiä (muuallakin kuin keittiössä), tässä kuva vielä olohuoneesta, juuri puunattuna:




Meillä on siis niin pieni talo että pitäisi varmaan mennä keikkumaan ikkunan ulkopuolelle jotta saisi laajemman kuvan, tai ehkä voisi käyttää sellaista kalansilmäobjektiivia..Ähää, huijaan vaan, siivosin vaan tällaisen suikaleen olohuoneesta jotta saisin muka siistin kuvan. Kuvan laitojen ulkopuolella on korkeat pinot tavaroita jotka heti kuvan otettuani romahtivat alas..Uskokaa sitten mitä haluatte..

Résumé in english: what can you do if you would like an extreme makeover in your home but can not afford it? I share now my fantastic idea. First picture is from "before". And, after hours of hard work, you can see the fantastic result in the next picture. And this, my dear friends, didn´t cost a penny!  But it really feels like extreme makeover. Just try it and you´ll see!

Want also to show you a part of a just cleaned living-room. Just to have some proof that it REALLY is in order, now and then - for some hours..