keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Made in Japan

Minun on tunnustettava jotain. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, enkä oikein pitänytkään, japanilaisesta kulttuurista. Se lienee vain sellaista oman pään ahtautta, tarkoitan että vika ei suinkaan ole kulttuurissa itsessään, se vain poikkeaa omastamme niin paljon. Teeseremoniat, musiikki, taide..Yleisesti ottaen Japaniin liittyvät asiat ovat varmasti kovin muodikkaita juuri nyt, tällaisen käsityksen saa lehtiä lukiessa. Mutta, minuun ne eivät vaan jotenkin iske.
Samaan "kasaan" olen myös lykännyt japanilaisen paperitaiteen, eli origamin. Joskus olen jonkun ohjeen jossain nähnyt, ja todennut heti kättelyssä, että en tajua, miten tuo tehdään. En, vaikka ohjeet veisivät läpi vaihe vaiheelta ihan kädestä pitäen. Tämän jääräpäisen asenteen takia on  parin viime päivän aikana ollut hauska huomata,  että vanhakin koira voi oppia jodlaamaan (vai miten se sanonta taas menikään).
Tytär on menneen viikon potenut kovaa flunssaa ja suuntasinkin kirjastoon hakemaan askartelukirjoja, joista löytyisi toipilaalle tekemistä. Mukaan hyppäsi myös lapsille suunnattu origami-kirja. Usko siihen, että jälkikasvu on äitiänsä fiksumpi, on näet kova.
Ja kuinkas sitten kävikään? 8-vuotiaan asiallisella ja rauhallisella ohjauksella olemme, uskokaa tai älkää, onnistuneet tekemään sekä kultakaloja, räpsyttimiä, että soutuveneitä. Tytär teki myös hyrrän ja vähän muutakin. Ja tekeminen on ollut hauskaa! 


Paperin taitteleminen suuntaan ja toiseen toivotun lopputuloksen saamiseksi on uskomattoman kiehtovaa! On myös mukavaa huomata, että ymmärtää sittenkin taitteluohjeita. Tai no, ainakin näitä lapsille suunnattuja. On oikeastaan vaikea kuvailla, mikä tässä on niin erikoista. Se on vaan jotenkin taianomaista, kun näennäisesti epäolennaiset taitokset osoittautuvatkin ehdottoman välttämättömiksi. Ja että paperista voi todellakin tehdä melkein mitä vaan, suurimmaksi osaksi ilman saksia tai muita apuvälineitä. Paperi ja kaksi kättä on kaikki mitä tarvitaan. Olen miettinyt, millainen superälykäs tyyppi origamin alun perin kehitti. Älyä nimittäin on tässä tarvittu, ja paljon. Suosittelen kokeilemaan, tämä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus!!

ps. jos mietitte miten viime postauksessa mainittu kuntokuuri tai piristyskuuri kuten tytär sen niin oivallisesti nimitti, edistyy niin voin kertoa että loistavasti! Painoa on pudonnut jo neljättä kiloa, karkkilakko on pitänyt viikolla (karkkipäivänä saa herkutella) ja liikuntaa yritän harrastaa joka päivä ainakin vähän, muodossa tai toisessa. JEE, HYVÄ MEIDÄN JOUKKUE!!!!

Jag måste erkänna något. Jag har aldrig riktigt förstått mig på Japan. Jag menar japansk musik, konst, teseremonier, kulturen i sin helhet. Det är inte så att det är något fel på landet eller kulturen i sig, det är mera i mitt huvud som felet ligger. Japan är mycket in nu, det märker man när man läser tidningarna. Men jag har bara inte blivit träffad av de rätta pilarna ännu antar jag.  Även den japanska papperskonsten, origamin, har jag dragit över samma kam. Har sett ibland instruktioner på hur man kan göra något, men har alltid tyckt att jag fattar ingenting.
 På grund av denna tjurskalliga inställning har det de senaste två dagarna varit speciellt roligt att upptäcka, att även en gammal hund kan lära sig att jodla (eller hur var nu det där ordspråket igen).
Dottern har den senaste veckan legat sjuk.  När hon började känna sig lite bättre, styrde jag kosan mot biblioteket för att låna hem några pysselböcker. Hittade en origami-bok för barn, och även om jag aldrig lyckats vika något av papper, tänkte jag att kanske äpplet är klokare än trädet. 
Och vad hände? Med en saklig och tålmodig 8-åring som lärare har vi nu lyckats vika både guldfiskar och roddbåtar av färgglada pappersark. Dottern har dessutom gjort en snurra. Det har varit jätteroligt!! Det är svårt att förklara vad det är som är så otroligt fascinerande med att vika hit och vika dit, hur alla dessa till synes onödiga vikningar plötsligt blir en del av en helhet. Det är som trolleri! Har också känt mig lycklig över att jag i alla fall förstår mig på instruktionerna, låt vara att boken är för barn (hihi). Det är också ganska otroligt att man faktiskt bara behöver papper och två händer, sax har vi använt bara en gång till en liten liten del av guldfisken. Jag undrar verkligen vad det var för en toppintelligent typ som har utvecklat den här konsten? För mycket klok, det har han verkligen varit..Prova gärna, det är en mycket intressant upplevelse!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti