maanantai 2. marraskuuta 2009

Kuka minä olen - mitä minä haluan?

Olen neljäkymmentä vuotias - enkä vieläkään tiedä kuka oikein olen tai mistä oikein pidän. Se on äärettömän turhauttavaa. Onko niin että muilla on ihan selvät sävelet mistä he pitävät, esim sisustuksessa? Olen lukenut mahtavia sisustusblogeja (terveisiä Kamomillalle, yksi lemppareistani) joissa hyvin näkee että homma on hanskassa, tyyli ja linja on ihan selvä. Lempilehtiäni ovat Lantliv ja Drömhem-lehdet ja niiden suomalaiset vastineet (vaikka niissä vielä on aika paljon artikkeleita jotka ovat jo olleet ruotsinkielisissä versioissa ja niitä on tylsä lukea uudestaan) ja niissä on todella paljon vaaleita koteja. Oikeastaan minun ei pitäisi lukea noita lehtiä ollenkaan, koska silloin yleensä iskee tyytymättömyys. Ihminen tarvitsee oikeastaan aika vähän ollakseen tyytyväinen, mutta jos päästää tyytymättömyyden valloilleen, mikään ei ole kylliksi. Olisi kiva saada iso vanha talo jossa todella voisi sisustaa ihan nollasta, mutta kun ei se nyt vaan onnistu. Mutta jos sellainen olisi, miten sen sisustaisin? Tai jos voisin sisustaa tämän mökin ihan miten haluaisin, miten se sitten olisi? Olen tätä vaalea koti vai värikäs koti-aihetta pyöritellyt ennenkin, se tuntuu mieltäni aina silloin tällöin painavan. Kun katselen ympärilleni täällä meidän mökissä, on sisustus aika kirjavaa. Mitä muuttaisin jos esim raha ei olisi esteenä? Ensinnäkin hankkisin varmasti kokopuisia huonekaluja, ei mitään halpoja Ikea-lipastoja (olen kyllä muuten suuri Ikea-fani) joista välipohjat retkahtavat. Lipastot, vaatekaapit, pöydät, tuolit - ne olisivat kaikki vanhoja, kokopuuta, ja maalaisin ne "shabby"-valkoisiksi. Ikkunoihin laittaisin varmaan painavat pellava-verhot, tai näin talvella niiden pitäisi olla riittävän lämpimät, ettei lämpö karkaisi harakoille. Sitten hankkisin Ikeasta kaksi samanlaista sohvaa, valkoisia ja niillä olisi paljon vilttejä ja tyynyjä jossain kivoissa väreissä. Ihailen todella kaikkia valkoisia koteja mutta minua häiritsee se, etten haluaisi vain matkia toisten tyyliä vaan luoda ihan oman. Kai minulla jo sellainen jonkinlainen oma tyyli jo onkin, en vaan tajua sitä.  Mahdatteko te jo kyllästyä tämän lukemiseen, tänään olen vaan jotenkin niin hirveän tuskastunut ja turhautunut itseeni. Mies sanoi että hyvin huomaa että olen toipumassa flunssastani, kun ensin aamulla ulos lensi matto ja sitten mies..;) No, ei se nyt ihan niin mennyt mutta minun oli pakko siivota heikosta olosta huolimatta. Koiralla nimittäin alkoi juoksu ja totesin että iso olohuoneen matto on liian hankala puhdistaa  "tippa-Iitan" jäljiltä joten piti saada vintiltä alas pieniä sinisiä mattoja. Hieman tuo siivous auttoi turhautuneeseen oloon ja nyt on helpompi köhiä kun on puhdasta mutta silti tämä asia jäi jotenkin rassaamaan mieltä.

Miten se oma tyyli sitten löytyy? Onko se oma tyyli jos lukee läjäpäin sisustuslehtiä ja omii sieltä toisten tyylin? Eikö se sitten ole kopio jonkun muun tyylistä eikä minun tyylini? Löytyykö se iän kanssa? Ehkä sitten kun olen 80 se on löytynyt..Olisipa kiva kuulla teidän kommenttejanne tästä asiasta, miten te olette löytäneet oman tyylinne, lähettäkää ihmeessä ajatuksianne!

Kotonamme on yksityiskohtia joista pidän ja joihin olen tyytyväinen. Laitan tähän kuvan yhdestä. Se on kirpputorilta ostettu ruotsalainen lamppu, se roikkuu keittiössä tiskipöydän yläpuolella. Kuten arvaatte, valo ei ehkä ole paras mahdollinen työvalo, kun se on punainen, mutta lamppu on niin nätti. Sitä paitsi se sopii mainiosti keittiön punaisiin yksityiskohtiin, muuten kaapin ovat vihreänturkoosit, seinät valkoiset, samoin kaakelit. Otan joskus kuvan ja näytän teille.



Vai onko tämän sisustuksen kanssa vähän niinkuin hiusvärin ja -muodon kanssa: blondit haluaisivat tummat hiukset, tummat kaipaavat blonditukkaa. Luonnonkihara haluaa piikkisuorat ja vice versa..Onko se mikä toisella on, aina paremman näköistä kuin oma? No niin, johan tuli vaahdottua tästä asiasta, olisi muuten ihan hauska saada jonkunlainen keskustelu aikaan tästä aiheesta, joten kuten jo sanoin, lähettäkää ihmeessä kommentteja! Niitä on muutenkin tosi kiva lukea!!

Haluan vielä lähettää erikoistervehdyksen rakkaalle ystävälleni Marialle, joka on paráikaa muuttamassa kauas kauas pohjoiseen, Ivaloon asti; tulemme kaipaamaan sinua todella paljon mutta ymmärrämme että haluat "kokeilla siipiäsi" - toivomme sinulle kaikkea hyvää, toivottavasti tulet viihtymään uudessa kotikaupungissasi ja saat paljon hienoja kokemuksia! Tässä sinulle pieni kukkakimppu, toivottavasti ihana tuoksu välittyy sinne pohjoisen pakkasiin asti! Lämpimät halaukset meiltä kaikilta!


And shortly in english; I have problems with knowing who I am and what I like, and I´m anyway 40 years old already! Take now for example how our home is looking; do I like white and light or colourful? When I read other wonderful blogs, it looks to me like all others know very clearly what they like. Why not me? It´s very frustrating..I guess it´s partly that we live in such a small house, it´s not so very easy to make it look as I would like to. So many functions in a small area; playing, working with my webshop, looking at tv, etc.  And if I would have little more money, I would buy furniture in solid wood instead of this not so very wonderful Ikea-ones..Otherwise I must say that I like Ikea very much. Two samelike white sofas I would also buy, and some colourful pillows and blankets..Well, I hope with time I´ll find my way (maybe I have some kind of "my way" already but don´t see it myself) and meanwhile it´s important to remember to be contented with what we have. Discontention can be like poison, then nothing is enough..

The beautyful old red lamp is one of the things I like in our home, it´s hanging above my drainer. Not very practical light when it´s red but beautyful it is..picture is here above. And finally the flowers are to my dear friend Maria who has just moved to Ivalo in nothern Finland, hopefully she´ll enjoy life there!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti