No, se noista sairauksista. Ai niin, sen verran piti vielä sanoa, että sairas lapsi kaipaa tietysti virikkeitä ja huvitusta enemmän kuin normaalisti. Olen yrittänyt aina laittaa muut asiat taka-alalle kun lapsi on kipeä ja tarvitsee minua erityisesti, se on kyllä aika haasteellista kun työ on tässä kotona ja sitäkin pitäisi tehdä. Meillä on yksi huvi, joka otetaan yleensä käyttöön juuri sairastaessa, ja se on nukketeatteri. Meille on kertynyt muovikassillinen käsinukkeja joita olen kirppiksiltä ostanut ja ne pääsevät esiintymään silloin kun tytär sairastaa. Tällä kertaa innostuimme kaiken lisäksi tekemään rekvisiittaakin; ensin teimme paperista vihanneksia ja sitten homma laajeni jo niin että teimme esiintymislavankin esirippuineen päivineen. Ihan vaan pahvilaatikosta, tällainen siitä tuli:
Aurinko on kuulemma laskemassa, siksi taivaalla on tuollainen oranssi viiva..Ja niin sitten tarina kertoi miten pupujussi opetti ketun kasvissyöjäksi esitellen ja koemaistattaen ketulla kaikenlaista (ei kärpässientä). Oho, kuvassa on väärä näyttelijä, pupujussi on paennut paikalta. No, sellaisia ne näyttelijät ovat, oikukkaita ja temperamenttisia. On muuten tosi mahtavaa seurata lapsen eläytymiskykyä, kuinka hän hihkuu ja nauraa ihan katketakseen pienillekin hauskoille jutuille. Todella kiitollinen yleisö!
Luettu on myös paljon. Pahimmillaan, pahan olon vaivatessa, luimme jopa kolmen aikaan yöllä. Menihän se, kun saa olla kotona, voi nukkua sitten päivällä. Perheessämme on kuitenkin eräitä joita lukeminen ei sitten voisi vähempää kiinnostaa..
Haa, kerrankin sain napattua kuvan koirastamme lempinukkuma-asennossa! Hiivin hiljaa varovasti lähelle toivoen ettei kamerasta lähtisi yhtään ylimääräistä rapsahdusta, otin kuvan räps ja sadasosa sekuntia myöhemmin..
Koira on herännyt ja kääntynyt ja on valmiina vaikka loikkaamaan päälleni. Kameroissa on jotain mikä saa sen ihan hulluksi. Ehkä jokin valo tai ääni jota ihminen ei kuule. Olen yrittänyt poistaa kaikki ylimääräiset äänet ja muut, mutta jotain siellä vielä on..Tytär on tehnyt joitakin yrityksiä kuvata koiraa kiipeämällä ensin kuntopyörän päälle korkealle suojaan, mutta ei edes se tahdo riittää..Harmi muuten että kuvasta ei näe miten hassulta se oikeasti näyttää kun koira ponkaisee yhdellä liikkeellä sikeästä unesta selällään täysin hereille mahalleen. Hieman ehkä silmät saattavat alussa harittaa, tiedättehän sillä lailla "häh, mitä, kuka, missä", mutta se on kyllä poissa nopeasti. Siis koirilla..
Ommeltu ollaan myös jonkin verran. Minulla on itse asiassa läjäpäin ideoita tulossa tuonne nettikaupankin puolelle, sinne on tulossa taas uusi tuoteryhmä. Mutta enpä kerro siitä vielä sen enempää..vielä mutta kohta..Olen yrittänyt tehdä jotain pientä tyttärellekin jotta hänestä olisi mieluisempaa seurata puuhiani. Minulla oli vanha kangas josta joskus piti tehdä minulle itselleni jotain ja sain päähäni tehdä siitä tyttärelle yöpaidan. Kärsimättömänä luonteena yritin keksiä miten saan sen tehtyä ilman irtonaisia hihoja ja muuta ja onnistuihan se. Tosin ensin olisi varmaan kannattanut katsoa vähän tarkemmin minkä kokoinen tytär on (mutta enhän minä malttanut siinä luomisvimmassani). Ensimmäinen versio oli, hmm..hieman ahdas..tytär sai sen päälleen kovalla ponnistelulla ja ähinällä, mutta lopputuloksesta olisi innostunut mahdollisesti vain sellainen henkilö jonka suurin haave on saada hyvin ihonmyötäinen sukkapuku. Harmitti, olin ommellut helmaan nätin pitsinkin. No, sen verran kuitenkin päättäväisyyttä löytyi että päätin ommella uuden kun kangasta oli vielä vähän. Nyt sitten vaan leveyttä enemmän. En kyllä vieläkään mitannut, joten nyt on yöpaidassa kasvuvaraa. Siitä tuli kuitenkin ihan nätti, nyt laitoin pitsiä hihansuihin kun hihoista tuli vähän lyhyet (kangas ei enää riittänyt). Tässä näette vähän miltä se näyttää..
Kaula-aukon vedin vaan siksakilla, ehkä laitan siihenkin myöhemmin pitsiä. Paituli meni kuitenkin heti ahkeraan käyttöön, eikä tytär olisi raskinut luopua siitä päivälläkään. Eikä tarvinnutkaan, saahan sitä kipeänä hyppiä yöpaidassa, ja miksei muutenkin jos huvittaa.
Keittiön ikkunan ulkopuolella käy kova vilske, kun pikkulinnut ruokailevat laudallaan. Tytär halusi välttämättä kuvata niitä vaikka yritin selittää että terävän kuvan saaminen ikkunan läpi voi olla melkein mahdotonta. Linnut liikkuvat nopeasti ja tavallinen digikamera on niin hidas että kohde on jo naapurin lintulaudalla ennenkuin kuva tulee otettua. Mutta hänpä nyt halusi kokeilla kuitenkin..
Sitten katsoimme yhdessä tietokoneelta sataaviittäkymmentä kuvaa joissa kyllä tunnistettavissa oli lintu mutta tarkkaa kuvaa ei tainnut olla yhtään..Yritän antaa tyttärelle luomismahdollisuuden puuttumatta liikaa hänen kuvaamiseensa, vaikka se onkin vaikeaa. Olen kuitenkin ajatellut että hän saa myös iloa kameran käyttämisestä ja voi luoda sillä jotain. Tosin on muistettava että hän on vasta kuusivuotias, ja kuusivuotiaat kuvaavat mielellään erikoisia kohteita..Kuten esimerkiksi kuvia koneelle siirtäessä sieltä löytyi kerran kirja "Kaunotar ja kulkuri" kuvattuna sivu sivulta. Tai sitten hän on kuvannut tv-kuvaa. Tai sitten vastaan tulee joskus tutun näköinen kuva kunnes tajuan että hän on kuvannut tietokoneen kuvaruudulla näytönsäästöasennossa pyörivältä diaesitykseltä minun kuviani. Kaikkein mielenkiintoisin kuva oli sellainen jota oli katsottava aika pitkään ennenkuin käsitin miten se oli otettu. Siinä hän oli kuvannut minun tietokoneeni kuvaruudulta kuvan jossa hän ottaa itsestään kuvaa peilin kautta. Siis käsitättekö, sama kuva ja lapsi kolme kertaa, tai siis miten se nyt sitten oli...
Lintua pääsin minäkin kuvaamaan hetkeä myöhemmin, tosin vähän dramaattisemmissa olosuhteissa. Takaovi oli tuuletuksen takia auki, ja reitti pesuhuoneen kautta avoin sisälle asti. Kuulimme keittiöstä kovan pamauksen ja kävi ilmi että sisään oli eksynyt talitintti joka oli lentänyt päin seinää. Se makasi lattialla spagaatissa, yksi jalka vasemmalla ja yksi oikealla ojossa. Teki ihan pahaa, ajattelin että se on varmasti pahoin loukannut itsensä ja aloin hätääntyneenä miettiä mitä tehdä. En keksinyt muuta kuin että vien sen ulos kuusen juurelle ja toivon että se saisi liikuntakykynsä takaisin. Tuntui kamalalta ajatella että jos se ei pysty liikkumaan, se ei saa enää ruokaa ja kuolee hitaasti nälkään, tai koira löytää sen ja tappaa. Toinen ajatus oli myös että jos se oli kovasti tuskissaan, se olisi ehkä pitänyt päästää tuskistaan, mutta siihen ei löytynyt minulta rohkeutta eikä halua. Etsin kaikkialta hanskoja jotta voisin nostaa linnun ulos, tytär vahti sitä sillä aikaa. Lopulta ne löytyivät, mutta kun lähestyin hanskoineni maassa röhnöttävää tinttiä, se koki ihmeparannuksen ja vetäisi jalat alleen. Ja kun menin ihan lähelle ottaakseni sen varovasti käsieni väliin, se lennähti ikkunaan. Riemuitsimme tyttären kanssa, ei se ollutkaan pahoin loukkaantunut! Nyt oli tosin edessä uusi ongelma; miten saada vauhkoontunut ja minusta aika vihaisen oloinen tintti ulos turvallisesti. Lintu ei kuitenkaan ollut mitenkään uusavuton. Se yritti ensi yhdestä ikkunasta (jonka ulkopuolella sen kaverit töllistelivät hölmistyneinä lintulaudan reunalla)..
Sitten se pyrähti toiseen ikkunaan (ja jätti myös terveiset valumaan pitkin ruutua), nyt se jo visersi ilmeisesti kavereilleen että tulkaa nyt jo auttamaan, täällä menee hermot..
(apua, likainen ikkuna ulkopuolelta, sade piiskannut, kirjoittajan huomautus) Onneksi se kuitenkin tajusi lopulta mistä pääsee ulos ja lensi sinne ihan itse. Sitten vaan takaovi äkkiä kiinni ja helpotuksen huokaus. Loppu hyvin kaikki hyvin..
Sitten vielä yksi kuva jottei tästä tule liian pitkä juttu eikä kukaan jaksa lukea loppuun saakka.
Näettekö sen vaalean tuolla kuvassa, sellaisen vähän sädehtivän ja häikäisevän? Se on aurinko. Toivoa siis on, pimeys on kohta takana ja uusi kevät koittaa! (Itse asiassa meillä on ollut muutama aika valoisakin päivä, mitä nyt ovat aika lyhyitä. Eihän me sentään olla pohjoisessa eli ihan pahimmalla kaamosalueella. Mutta kuitenkin..) Heips taas hetkeksi, saapa nähdä ehdikö kirjoittaa vielä kerran tämän viikonlopun aikana. Juttua kyllä riittäisi..
Résumé in english: the week has gone taking care of my daughter who is again sick. The flue is making circles in our family seems, I have been coughing now for five weeks..We have been playing with glove puppets, my daughter loves it! Always when she is sick, she wants me to show something with these puppets and its nice because she is good audience!
We have been reading also a lot, but there is one member in our family who doesn´t care about reading - our dog..Finally I got a picture of her in her favourite slepping position.
I made a nightdress to my daughter. First it became to small but the second version was fine and she likes it very much. She doesn´t want to take it of even at day. Well it doesn´t matter, who has said you can not have your nightdress on daytime if you want, at least sometimes!
My daughter wanted to take pictures of birds eaten sun-flower seads outside the kitchen window. Not very easy, her camera is rather slow and as we know, the birds are not. So she took 150 pictures and non of them was sharp..I got some rather sharp pictures of one bird thow, she flew in by mistake. It looked first that she has hurt herself badly but when I tryed to lift her up, she flew to first one window, then the other and finally she found her way out by herself. It was a relief!
The last picture shows that the sun has not totally forgotten us - someplace it shines and gives promise of a new spring and summer. Hurray!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti