sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tänään kotona..

Uhh..olen hirveän turhautunut..miksi oman kodin kuvaaminen VOI olla niin vaikeaa..lupasin perjantaina ottaa kuvia tästä uudistuneesta huushollista..Tänään yritin. Ei tule mitään..Joka kuvassa on jotain epäkohtia joita ei muuten edes huomaa, eikä se mikä näyttää kauniilta luonnossa ole kuvassa mitään. Kaiken lisäksi ainoa paikka mikä vielä oli järjestyksessä perjantaisen siivouksen jäljiltä (!) oli makuuhuone, muu koti on jo sekaisin. Miksi yleensä siivota kun siitä ei ole mitään hyötyä? Miksi syödä kun huomenna on kuitenkin taas nälkä? No nyt meni vähän turhan pessimistiseksi, mutta tunne on varmasti tuttu teille muillekin.

Olen monta kertaa nähnyt unta että osaan soittaa pianoa, se käy tosi helposti, istun vaan pianon ääreen ja alan soittaa. Joskus tuntuu kun herää että pitäisi kokeilla, jos se vaikka onnistuisikin. Sisustamisen kanssa on vähän sama. Minulla on pää tupaten täynnä ideoita, mutta kun ne pitäisi toteuttaa, ei se oikein onnistukaan. Jonkin verran rajoittavat tietysti rahavarat ja talon koko, mutta en usko että niitä voi syyttää pelkästään. Jos minä en ihan tosi osaakaan..(huokaus..) Laitoin nyt kuitenkin pari kuvaa tuohon kollaasiin, tuo valosarja on tosi nätti luonnossa, antaa kivaa tunnelmaa. Se ei muuten sitten ole jouluvalo, vaan ihan vaan valosarja, ilman taka-ajatuksia. Se oli meillä ennen olohuoneessa yövalona jotta ei tarvitsisi kompuroida pilkkopimeässä öisin (jos asutte maalla kunnallisen valaistuksen ulottumattomissa, tiedätte miten pimeää voi olla talviyönä. Siis tosi pimeää..) Nyt yövalon hommaa toimittaa tyttären leikkinurkassa oleva sininen valosarja, se antaa kyllä vähän oudon tunnelman koko huushollille kun hohkaa sinistä valoa. Melkein odotin ensimmäisenä yönä että vanhempani, jotka näkevät meidän valot pellon toiselle puolelle, soittaisivat ja kysyisivät mikä kumman sininen hohde täältä näkyy. Eivät soittaneet. Mikään ei näemmä enää hämmästytä heitä kun meidän perhe on kyseessä ;) Tässä tämä kollaasi, meidän makuuhuoneesta:


















Eipä tuosta taas paljon selvää saa..täytyy kyllä mennä vielä "niitylle kirmaamaan" ennenkuin minusta tulee mitään sisustusvalokuvaajaa tai stylistiä. Harmi muuten kun tuota huoneen tunnelmaa ei saa tungettua tänne koneeseen, siellä on lämmin tunnelma, kaunista lämmintä punaista, juhlallista sinistä, kivoja valoja..Yritän joskus tuota kuvaamista uudestaan, minuahan ei näin helpolla lannisteta! Haa, sitä paitsi, tässä teille kuva samasta huoneesta kesäkuosissa, otettu silloin kun kesä oli ulkona vihreimmillään..























Seuraavaa kesää odotellessa..

Jotta tästä ei tulisi ihan synkkämielinen postaus, tähän lopuksi vähän kevennystä. Monia vuosia sitten ostin kirjan nimeltä "Siistiä sisätyötä, kopiohuumoria". Jos tällaiseen opukseen joskus törmäätte esim kirpputorilta, ostakaa itsellenne. Sieltä löytyy apua kun ei nauru tahdo löytyä. Joukossa on vähän älyttömiäkin juttuja, mutta muutama mainio, joita emme edelleenkään pysty lukemaan (varsinkaan ääneen) ilman että kyyneleet lentävät, siis naurun kyyneleet.  Tässä yksi niistä (huom! emme suosittele tämän reseptin käyttämistä keittiössä):

Leivokset kypsiksi nytkytellen ja jauhoja hengittäen

Sattuipa kerran niin että meidän radio meni rikki siten, että sekä Lahti että Helsinki kuuluivat yhtä aikaa. Lahdesta tuli juuri aamuvoimistelua ja Helsingistä leivosreseptejä. Äiti kirjoitti kaiken muistiin ja sai seuraavanlaisen reseptin:

Ensin otetaan perusasento. Ottakaa sitten kaksi kappaletta kananmunia ja nostakaa vasen jalka haaleaan veteen. Vatkattuanne munat kaatakaa hitaasti vartaloa nytkyttäen vaakasuoraan lattialle. Ottakaa sitten kaksi ruokalusikallista perunajauhoja olkapäille ja potkaiskaa voimakkaasti perunajauhot kylmään veteen vartaloa myötäpäivään pyörittäen. Tehtyänne tämän hikoilette varmasti puoli kiloa voita. Vatkattuanne sen lisätkää se taikinaan. Hengittäkää tämän jälkeen lisää kaksi kupillista vehnäjauhoja, puolikiloa sokeria ja raastettu sitruunan kuori. Hypätkää tahdissa joka kolmannella korkealle ilmaan ponnahtaen taikinan päälle ja alustakaa kyykkyasennossa. Käykää sitten pitkällenne lattialle ja pyörittäkää taikinasta saksanpähkinän kokoisia leivoksia kantapäillänne. Hypätkää kyykkyasennosta suoraan kuumaan veteen. 
Kymmenen minuutin kuluttua ottakaa kypsät leivokset lattialta, kuivatkaa karkealla pyyhkeellä, kietokaa lämpimiin flanelleihin ja tarjoilkaa teen kera.

HILPEÄÄ SUNNUNTAIN JATKOA KAIKILLE!! 

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sinulla löysin tänne sattumalta.
    Terveiset Helsingistä

    Ritz

    VastaaPoista
  2. Hei! Tervetuloa lukemaan toistekin!

    VastaaPoista