Kuhinaa..

Oletteko joskus seuranneet muurahaispesän kuhinaa, miten muurahaiset kiipeilevät toistensa yli, kukin touhukkaasti matkalla jonnekin? Minun päässäni on juuri nyt sellainen tunne, siellä vaan ei onneksi ole muurahaisia vaan ajatuksia tai oikeastaan olisi nyt niin monta asiaa josta kirjoittaa pienen tauon jälkeen että ne pyrkivät kaikki ulos yhtäaikaa. Täytyy tehdä sulku siihen kohtaan missä on portti kirjoitusosastolle ja sitten päästetään sisälle vain yksi ajatus kerrallaan...no niin, josko nyt tulisi tähän jotain tolkkua.

Viikonloppuna olimme Hämeenlinnassa, reissu oli oikein antoisa. Pääsin yhdelle kirpputorillekin aarteita etsimään ja teinkin yhden aika mielenkiintoisen löydön tuonne nettikauppaan, se tosin ei ole vielä ehtinyt sinne asti. Kirppis oli suuri ja olisin varmasti saanut kulumaan siellä useamman tunnin jos kaikki olisi tarkkaan käynyt läpi, mutta oli armahdettava muuta perhettä ja tyydyttävä pikakelaukseen. Ihan kiva sekin, olen tyytyväinen.

Yövyimme tutussa mökkikylässä, siellä on kiva oma rauha ja koirakin saa olla reilusti mukana. Tässä pari tunnelmakuvaa sieltä:

Siis kuvat olivat mökkikylän järvimaisemasta, mökeissä oli hieman kuivempaa ja valoisampaa..;)

Antoisinta ja arvokkainta matkassa oli kuitenkin se miksi yleensä Hämeenlinnaan menimme; ystävien tapaaminen ja hengellisen opetuksen saaminen konventissa, olemme Jehovan todistajia ja meillä on tällaisia suurempia opetustilaisuuksia kolme kertaa vuodessa. Läsnä meitä oli yli 600, suurin osa Turun seudulta joten joukossa oli paljon tuttuja. Moni teistä jotka lukevat olette varmaan huomanneet että ihmiset eivät ole kovin kiinnostuneita hengellisistä asioista nykyään, joten ei ole aina niin helppoa olla erilainen. Siksi nämä tilaisuudet ovat meille tärkeitä ja rohkaisevia!

Tarkoitus oli että tultaisiin sunnuntai-iltana kotiin, maanantaina pakattaisiin uudestaan ja sitten tiistaina eli eilen lähdettäisiin kohti Raumaa ja taidenäyttelyä. Meni vähän suunnitelmat uusiksi, tytär nimittäin tuli kipeäksi. Kyllä meitä on harmittanut, ollaan melkein porattu molemmat kun oltiin tuotakin reissua kovasti odotettu. Emme niin kovin paljon liiku joten nämä reissut ovat aina juhlahetkiä ja kivaa vaihtelua.. Eipä auttanut mikään, ja kaiken lisäksi minäkin tunnen tänään että on kurkku kipeä ja palelee joten eipä olisi ollut kiva kyllä reissussa ollakaan. Kotona on helpompi sairastaa. Tämä taitaa muuten olla ensimmäinen kerta koko avioliiton aikana kun olemme miehen kanssa näin monta päivää erossa, kokonaista kuusi..oli hän jo eilen näyttelyä pystyttäessä huomannut kuinka paljon se auttaa kun on toinen mukana. Meistä on tullut sellainen parivaljakko noissa töissä joten se ei toimi yhtä hyvin yksin. Tässä pieni kollaasi muutamasta mieheni maalauksesta:

Koira jäi meidän kanssa kotiin joten nyt on minun vastuulla viedä se lenkille. Itse asiassa kun koira hankittiin, oli yksi tarkoitus juuri se että se veisi MINUA lenkille. Mutta sitten sain luupiikin vuorotellen kumpaankin kantapäähän joten kävely jäi melkein kokonaan ja niinpä mies onkin sitten huolehtinut koiran ulkoiluttamisesta. Tänään oli kyllä raskas lähteä ulos kun peruskunto on niin huono ja sitten on vielä vähän kipeä olo,mutta silti ajattelin että miksi minä en raahaudu joka päivä lenkille silti, se tuntui niin hyvältä. Kamera oli tietysti mukana, aiemmin kirjoitin että maalla ei luonto muutu koskaan värittömäksi, edes synkimpänä syksypäivänäkään. Tänään se tuli taas vahvistettua:

Koira muuten käyttäytyi hauskasti ollessamme lenkillä; annoin sen juosta vapaana koska se ei muuten olisi saanut  riittävästi liikuntaa (miten niin pienessä koirassa voi olla energiaa ja vauhtia kuin pienessä kylässä!) ja olin hieman huolissani  että jos se löytää jotkut hirven jäljet ja lähtee sitten Kiinaan asti niiden perässä eikä tule takaisin vaikka huutaisin ääneni käheäksi..koira pysytteli kuitenkin näköpiirissä ihan koko ajan, kulki välillä pyytämättä ihan vierelläkin ja vilkuili taakseen että tulenko varmasti perässä. Onko se sitten lienee niin mullistava asia että emäntä on lenkillä mukana ettei koira hoksannut edes livistää! Saapa nähdä onko moinen vieraskoreus huomiseen mennessä karissut pois ja saan sitten puolikuntoisena ihan tosi rämpiä pitkin metsiä ja huudella perään..

Eilen kävin kaupassa, kirjastossa ja kirpputorilla ja sen jälkeen tunsin olevani varustautunut selviämään koko viikosta ilman ulkomaailmaa. Jättikasa kirjoja ja lehtiä, paljon ruokaa (anteeksi kulta mutta suurin osa taitaa olla roskaruokaa, en ajatellut juurikaan kokata tällä viikolla, enkä tiskata, jihuu hiiret hyppii pöydällä) sekä yksi mielenkiintoinen koje johon palaan seuraavassa postauksessa kuvien kera. Siihen asti; syökää paljon valkosipulia ja c-vitamiinia ja peskää käsiä usein - sairastaminen ei ole kivaa..