lauantai 5. helmikuuta 2011

Turkoosia - turkost

Olen huomannut että kun ikää tulee lisää, joissakin asioissa ei ole enää niin ehdottomia mielipiteitä. Tyttäreni kyselee joskus mikä on lempiruokani tai lempivärini ja huomaan ettei näihin asioihin ole enää yhtä oikeaa vastausta niinkuin ennen. Lapsena ja nuorena oli ihan selvää että lempiväri oli sininen ja lempiruoka jauhelihakastike ja makaronit. Mutta entä nyt? En oikein osaa nimetä yhtä lempiruokaa enkä kyllä -väriäkään.

On tietysti joitakin värejä joista pidän todella paljon. Yksi niistä on turkoosi. Varsinkin nyt kun pitkä talvi on lypsänyt meidät miltei tyhjiksi, turkoosi tuntuu hivelevän silmiä ja sisintä. Ei siis ihme että kun tehtiin sellaista micro-uudistusta (siis kodin makeover hyyyvin pienessä muodossa), keittiön oviaukkoon ilmestyi


turkoosi helmiverho! Tässä oviaukossa on pitkin vuotta ollut jo kaksi erilaista helmiverhoa, ilmeisesti pidän niistä..:) Tämän löysin kirpputorilta ja se oli ihan pakko ostaa! Näyttää ihanalta, kuin olisi hotellin uima-allas roikkumassa tuossa..

Tyttären pikkuista omaa nurkkaa uudistettiin myös, kaapin kätköistä kaivettiin esille


nämä Ikean sea life-verhot ja sohvatyynyjä vaihdettiin myös sävyihin sopiviksi. Kiitolliset verhot kun niissä on niin paljon sävyjä, poimittiin sieltä tuo limenvihreä, turkoosi, punainen...Jos keittiön oviaukossa on uima-allas, täällä on sitten se meri, jossain Karibian suunnalla..

Pajunkissat laitettiin


ystävän joskus lahjaksi tuomaan ihanaan vaasiin. Lahjapaketissa oli mukana myös kaksi samantyylistä kynttilänjalkaa. Oli ihana lahja, hän oli ne kirppareilta löytänyt. Jotenkin kiva saada  jotain mikä on kirpputorilta vaivan kanssa poimittu, ei vain kaupan hyllyltä napattu. Aikaa on kulunut varmaan kymmenen vuotta ja tykkään edelleen - turkoosista!

Näissä etelämerellisissä tunnelmissa toivottelen mukavaa viikonloppua!

Jag har märkt att när jag blivit äldre, har jag inte så bestämda åsikter om vissa saker längre. Dottern frågar vad jag har för favoritfärg eller -maträtt och jag kan inte ge något bestämt svar på detta. Jag tycker om många saker!

En färg som har hängt med i många år redan är turkost. Speciellt nu när vintern verkar ha mjölkat oss tomma känns det skönt med lite färg som påminner om sydligare breddgrader..

I dörröppningen mellan kök och vardagsrum hänger nu ett draperi med turkosa pärlor. Såg den på loppis och måste bara ha den! Det känns som om det hänger en simbassäng i dörröppningen..

I dottern lilla egna hörna gjorde vi också en liten makeover, dök in i garderoben och hittade Ikeas sealife-gardiner som vi hängde upp. Bytte lite kuddöverdrag också. Dessa gardiner är väldigt tacksamma, det finns så många färger man kan plocka upp, limegrönt, rött, turkost..

Videkissorna satte vi i den vackra vasen som jag fått i present av en vän för säkert tio år sedan. Med i paketet fanns också två turkosa ljusstakar i samma stil. Hon hade hittat allt på loppis, det kändes på något sätt extra fint att få något som hon handplockat  istället för att bara gå till en butik och köpa. Jag gillade dem då och gillar dem fortfarande - turkosa som de är!

I dessa sydländska stämningar önskar jag er en trevlig helg!

2 kommenttia:

  1. Turkoosi on kaunis väri... ja nuo helmiverhot ovat ihanat... kyllä tyttärelläkin on kaunis soppi..:))

    VastaaPoista
  2. Oon itsekin huomannu tuon, että ehdottomuus katoaa, kun ikää tulee lisää... Jotenkin nyt ymmärtää, että elämä ei ole niin mustavalkoista, ja että nuoruuden ehdottomuus oli oikeastaan hyvin kapeakatseista!

    En itsekään keksi enää, että mikä olis mun lempiväri tai ruoka.

    VastaaPoista