keskiviikko 18. elokuuta 2010

Koiruuksia

Nyt on pakko kirjoittaa toinen juttu heti tähän perään, vaikka tuo edellinen oli niin merkittävä että sen olisi suonut olevan ensimmäisenä vähän aikaa. Kävi nimittäin niin että tämä meidän karvakorva, perheen nuorin jäsen, ilmoitti että ellei hänestäkin heti kirjoiteta jotain, hän ei ikuna enää laula huuliharpun säestyksellä. Tämä olisi niin suuri menetys ettemme uskalla ottaa moista riskiä, siispä tässä pieni kuvakertomus teemasta "tapahtui eräänä tiistaina":

















"Mää en ymmärrä tätä peliä, mikä sen nimi oli, krokantti vai? En mää mahdu noista porteista läpi, maha tarttuu kiinni, tai se rautahökötys jää selkään. Pelaa mun kanssa mialuummin jalkapalloa jooko?



















Oota vähän, mun täytyy ensin tappaa tää pallo. Nääin....

















..ja nooin..






















..ja tällä tavalla..



















Huhhuh, ottipas se voimille..nyt voitaisiin aloittaa se pelaaminen?





















Hei mikä sulle nyt tuli, miksi sä kuulostat ihan kissalta? En mää kissojen kanssa kyllä ala..ne kuuluu ajaa katolle!"

No niin, nyt kaikki ovat tyytyväisiä - vai?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti