torstai 22. huhtikuuta 2010

Aivoja ja orvokkeja

Voisiko hullumpaa otsikkoa enää keksiä? Uskokaa tai älkää, tässä postauksessa kerrotaan tosiaan molemmista. Jännityksen ylläpitämiseksi aloitetaan niistä orvokeista.

Tähän aikaan vuodesta on hyvin vaarallista lähestyä taimistoa tai rautakauppaa, niissä kun on hyllymetreittäin houkutuksia jotka vetävät puoleensa kuin mesi nälkäistä mehiläistä..Tästä ilmeisestä vaarasta huolimatta menimme kuitenkin äitini mukana paikalliseen kesäpihalla varustettuun rautakauppaan. Äidin oli tarkoitus ostaa säkillinen turvetta. Pah, sanon minä, luuletteko että hän tosiaan pääsi kaupasta ulos pelkkä turvesäkki mukanaan? Ei vaan kaupasta käveli - turpeen lisäksi - ulos säkillinen siemenperunoita (äidille), pussi herneensiemeniä (minulle), pussi porkkanansiemeniä nauhana (minulle), pieni harava (tyttärelle), kolmen keltaisen orvokin ruukku (tyttärelle) sekä kolmen sinisen orvokin ruukku (minulle). Äiti parka, meidän kanssamme liikkuminen tulee kalliiksi..Mutta koska anteliaisuus on yksi äitini suurista iloista, niiasimme kauniisti ja kiikutimme aarteemme kotiin.

Ensin piti kokeilla uutta haravaa. Hyvin toimi, tosin patterit loppuivat aika nopeasti, outoa. Minun haravassani on sellaiset kausi-Duracellit, toimivat aina välillä niinkuin se pupu siinä mainoksessa. Pari päivää sitten toimivat hyvin, haravoin etupihaamme jossa toivottavasti kesällä tulee olemaan kaunis nurmikko, nyt on tainnut pälvikalju iskeä..Siihen ei ole istutettu nurmikkoa vaan se ilmestyi ihan itsestään kun rikkaruohoja alettiin ajaa matalaksi. Talvi on kuitenkin syönyt osan "nurmikosta" joten nyt näky on hieman lohduton. Eipä kyllä sitten ole sitä lumihomettakaan vai mikä se taudin nimi taas oli..Nyt ne Duracellit ovat olleet pari päivää epäkunnossa, mutta jos vaikka huomenna taas jatkaisin. Muuten voi käydä niin että ei-haravoidun alueen lehdet päätyvät haravoidulle puolelle ja se taas olisi ikävää..

Kun haravan toimintakyky oli testattu, vietimme mukavan hetken keräämällä kiinnostavia luonnonkoristeita lähiympäristöstä ja koristelimme orvokkiruukkumme. Laitoimme ne isompaan astiaan ja sitten vain luovuus valloilleen. Tässä minun ruukkuni:






















Ja sitten tyttären upea ruukku..











































Täytyy sanoa että olin myönteisesti yllättynyt että 6-vuotias kykenee tekemään noin upean sommitelman ihan itse, ja uskon olevani sentään tässä asiassa aika objektiivinen, minulta ei näet kehuja irtoa ellen oikeasti tykkää jostakin. Ikävä kyllä tuo asetelma ei tule kuvassa oikein oikeuksiinsa (vika kuvaajassa)..Ehkäpä tyttäreen on kulkeutunut geeneissä aimo annos taiteellisuutta, ja tietysti seura vaikuttaa - kun on päivät pitkät kahden höperön taiteilijan kanssa niin kaipa se jotain tekee..

On mielenkiintoista nähdä mihin ammattiin hän aikanaan suuntautuu, pienten tyttöjen tapaan hän on jo läpikäynyt useita vaihtoehtoja. Tosin lähes kaikki ovat olleet jotenkin estetiikan kanssa tekemisissä. En halua painostaa häntä mihinkään suuntaan, saa ryhtyä vaikka trukkikuskiksi jos haluaa. Tai no toivottavasti ei mutta kuitenkin..Tavallaan toivoisin hänestä taiteilijaa vaikka se tie ei ole kovin helppokulkuinen, tulot ovat epävarmat ja työ nostaa tunteet pintaan sekä hyvässä että pahassa (nimimerkillä kokemusta on). Toisaalta taiteilija elää väkevästi, elämä on rikasta muuten kuin rahallisesti. No, aika näyttää. Sitä paitsi uskon maailman näyttävän ihan erilaiselta sitten kun hän on aikuinen, ja on mahdollista tehdä sitä työtä mistä todella nauttii.

Äitien tapaan olen säästänyt kaikenlaisia muistoja hänen ensimmäisiltä vuosiltaan, muun muassa minulla on kansio johon laitan parhaita piirustuksia. Muutama päivä sitten selailin kansiota ja huomasin kuvan joka nauratti meitä jo silloin kun hän sen piirsi. Työn nimi on "Äidin aivot"
















Miten tuolloin 5-vuotias lapsi on tullut siihen johtopäätökseen että aivoni näyttävät tällaisilta? Ja juuri tuollaiselta ne myös tuntuvat useimmiten, sekavilta ja solmuisilta..Mies jaksaa aina vitsailla putkiaivojen ja tippaleipäaivojen eroavaisuuksista, kummallakin on puolensa. Kuvassa näkyvät ehdottomasti pesunkestävät tippaleipäaivot! Mutta niinhän se on että lapset ovat useasti hämmästyttävän selväjärkisiä ja analysoivia, heitä eivät aikuisten turhanpäiväiset jaarittelut ja mutkittelut vielä paina!

Ja nyt nämä tippaleipäaivot menevät rentoutumaan hyvän kirjan pariin. Heipskeikkaa!

3 kommenttia:

  1. On neiti kyllä hyvin kuvaillut taiteellisen naisen aivot joissa risteilee kymmeniä toteuttamista vaativia ideoita sekä sata muuta asiaa....joskus tuntuu, että miehenä putkiaivoineen olisi paaaaljon helpompaa ;-)

    VastaaPoista
  2. Hih, juu olen ehdottomasti samaa mieltä!

    VastaaPoista
  3. Iskevä otsikkosi houkutteli minut Ailan blogista vierailulle:). Täällähän näyttääkin mukavalta,pitää käydä toistekin.Mukavaa vappua ja kevättä suurelle saarelle:)

    VastaaPoista