Valon tarpeessa

Aurinko - ja valo yleensä - on aikamoinen ihme, todellinen Luojan mestarinäyte. Valoa ja lämpöä tulee juuri sopivassa määrin (joidenkin mielestä saisi tulla enemmänkin), sopivasta kulmasta. Maan ja auringon etäisyys toisiinsa on täsmälleen oikea, kallistumia myöten. Tämä ei ole sattumaa vaan se kertoo älykkäästä Suunnittelijasta, kuten niin moni muukin asia ympärillämme.

Ihminen sitä vastoin töppäilee pienissäkin valoa koskevissa asioissa. Otetaanpa esimerkiksi viime syksynä purkkiin piilotetut helmililjan sipulit. Ilmeisesti äiti ne sinne laittoi, tai sitten minun muistikapasiteettini ei yllä riittävän pitkälle. Kyseinen purkki oli joka tapauksessa talven yli pienessä kylmässä tilassa joka oikeasti on sauna mutta toimii kellarina (mielenkiintoinen ristiriita, eikö totta?) Kun viikko sitten äidin kanssa saunaan/kellariin kurkkasimme jotain muuta hakiessamme, oli ruukusta alkanut kasvaa spaghettia jonka päässä oli joku omituinen möykky. Asiaa hieman tarkemmin katsottuamme totesimme että helmililjojahan ne olivatkin. Mutta kun saunassa/kellarissa ei juuri aurinko paistanut, olivat liljaraukat kovin kalpeita kasvoiltaan.

No, ajattelin että pistetään ruukku pihalle ja annetaan valohoitoa, jospa kukat tuosta vielä tokenisivat. Nyt ne ovat olleet valossa viikon.

Mielenkiintoisia muutoksia on kasvissa tapahtunut. Kukat ovat ihan oikean värisiä kuten näette. Mutta lehdet ja varret, ne eivät enää löytäneet oikeaa sävyä, tai menikö niiltä vuodenajat sekaisin. Mutta ei se oikeastaan haittaa, nämä ovat upeita juuri tällaisina, varsinkin kevätsateen niitä kasteltua.

Iloista alkavaa viikkoa!