perjantai 16. elokuuta 2013

Kasvot maalauksessa - Ansiktet i målningen

Johtuen oman kirppiksen emännöimisestä pitkin kesää, jäivät omat kirppiskierrokset kovin vähäisiksi tänä kesänä. Näin jälkikäteen se ehkä vähän harmittaakin, onhan Suomi pienten kotikirppisten luvattu maa kesäisin ja noista latojen ja piharakennusten perukoista voi vielä tehdä niitä todellisia löytöjä. No, säästyipähän rahaa :) Jotta kirppistelyanemia ei kuitenkaan pääsisi kovin pahaksi, oli tänään kurkattava yhdelle Kemiön keskustan löytöpaikoista. Lähinnä etsin mielenkiintoisia kankaita sekä väärinymmärrettyjä retrotuotteita, kuten aina. Mukaan tarttui kuitenkin tällä kertaa jotain vähän epätavallisempaa.

Hän katsoi minua hyllyn perukoilta. Vilkaisin, kävelin ohi, menin takaisin. Hetken katsoin takaisin. Sitten katsoin hintalappua. "No, tule sitten mukaan kotiin" tokaisin. Minusta hän on hieman tyttäreni näköinen, jos tytär olisi elänyt aikana, jolloin nuoret naiset kulkivat huivi päässä. Nyt hän katselee mietteliään näköisenä kaapin päältä. Ehkä liitän hänet olohuoneen kuvakokoelmaan, jossa ei ole vielä yhtään muotokuvaa.

Ai niin. Ei hän ole oikeastaan maalaus, pelkkä painokuva vain. Mutta hän on silti hän. Ja minua hän puhuttelee.


För att jag har "basat" på vårt eget loppis denna sommar, har jag inte hunnit göra några loppisrundor själv. Såhär i efterhand ångrar jag mig lite, Finland är ju som sagt sommarloppisarnas utlovade land och det är på dom där ladugårdarna och utehusen som man fortfarande kan göra riktiga fynd. Nu är alla sommarloppisar stängda, snyft...Jag kan ju trösta mig med att jag har sparat pengar på detta sätt, men ändå...

En runda på det lokala loppiset fick hjälpa till att motverka total anemi idag. Jag brukar normalt vara på jakt efter diverse retrotyger och -saker men idag var det något annorlunda som fick följa med hem.

 Hon tittade på mig längst in på en hylla. Jag tittade lite förstrött, gick vidare, men fick gå tillbaka. Hon liksom talade till mig och ville med hem. Ja, ni loppisgalningar vet säkert vad jag menar :) Jag tycker hon liknar min dotter lite grann, om hon skulle ha levt på den tiden då unga kvinnor sprang omkring med sjal om huvudet. Nu tittar hon fundersamt ut över mitt arbetsrum. Kanske jag sätter henne på väggen i vardagsrummet, tillsammans med andra blandade tavlor. Där finns faktiskt inget porträtt ännu. 

Förresten, hon är ingen tavla egentligen, bara en pappersbild. Men det gör mig inget. Hon är ändå hon. Och jag tilltalas av hennes porträtt. 

3 kommenttia:

  1. Onpas kerrassaan suloinen maalaus!
    Varmasti näyttää hyvältä juuri sellaisessa kollaasissa,hauska idea. Joskus ihan vieraista ihmisistä tehdyt muotokuvat ja otetut valokuvat voi olla pelottavia tai outoja ottaa omalle seinälle, onhan niihin usein ikuistettu poraava katse suoraan eteenpäin. Tuo sen sijaan on tavallaan ihanan anonyymi mutta samalla koskettava. Hyvä löytö!

    Voimia syksyyn, haleja, intoa opiskeluihin, ja hymyä huuliin!( En tiedä pitääkö paikkaansa mutta netistä löysin seuraavan lausannon: "Hymyilemiseen tarvitaan 26 lihasta mutta murjotukseen 62,(joten) mitäpä suotta itseään vaivaamaan!")Good point!
    -Kaimatyttö Helsingistä

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaimatyttö kivasta kommentistasi! Kannattaa siis hymyillä jatkossakin! Mukavaa loppukesää ja tervetuloa lukemaan uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Sinä kirjoitat niin hauskasti että oikein vangitset lukijan lukemaan. ♥

    VastaaPoista