keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Matalapainetta - Lågtryck

Sataa. Se ei enää lienee mikään uutinen, jos EI sataisi, se olisikin jotain. Tunnelma on meillä kovin mollivoittoinen tänään. Perhepiiriin kuulunut kissa, 15 vuotta, lähti äitini kanssa juuri eläinlääkärille. Pelkään pahoin ettei se enää tule kotiin. Se on sairastellut jo aika pitkään, joten ei tämä ollut mikään yllätys. Mutta silti tuntuu pahalta.

Joskus tuntuu että olisi helpompaa, mitä vähemmän rakkaita ympärillä olisi, ei joutuisi kohtaamaan menetyksen tuskaa. Mutta toisaalta, mitä elämää sellainen olisi? Lemmikit ovat ihan oma lukunsa. Tipi, koiramme, on minun elämäni ensimmäinen kotieläin, miehelläni tämä taitaa olla jo kymmenes koira. Kyllä niihin kiintyy. Kuitenkin se kiintymys pitäisi olla sellaista laatua, ettei se ylitä järkevyyden ja kohtuuden rajoja. Mutta sittenkin..

Toivon vanhempien hankkivan uuden kissan. Itse he sanovat ettei koskaan enää. Mutta uskon silti, että pienen, hassun kissanpennun toilailujen seuraaminen antaisi lohtua ja toisi elämään valopisteitä.

(Kuvassa koiramme Tipi, niinkuin varmaan jo arvasittekin)


Det regnar. Det lär inte vara någon nyhet vid det här laget, om det däremot INTE skulle regna, det skulle vara något..Hos oss är det annars också lågtryck idag. Min mamma körde just iväg med katten Elmeri till veterinären. Katten är 15 år gammal och har varit sjuk ett tag, jag fasar för att den inte kommer hem mera. Det känns så ledsamt. 

Ibland tänker man, att lättast skulle det vara om man inte skulle ha någon man älskar, då skulle man aldrig behöva ta farväl. Men å andra sidan, vad för slags liv skulle det vara? Nu måste man ju vara förnuftig, det handlar ju faktisk "bara" om ett husdjur, sorgen skall vara i proportion till detta. Men när någon har tillhört familjen så länge, är det svårt att vara förnuftig. Vår hund, Tipi, är det första husdjuret som jag någonsin haft, för min man är detta den tionde hunden. Jag skulle inte vilja vara utan djur mera, de hör liksom till, speciellt livet på landet. 

Jag önskar mina föräldrar skulle skaffa en ny katt. Själva säger de "aldrig mera", men  jag tror det skulle vara en tröst. Att följa en liten kattunges lek och galenskaper bringar färg och glädje till livet, och det är värdefullt det.

(På bilden är det vår hund Tipi - men det visste ni ju redan)

3 kommenttia:

  1. voih...olen niin pahoillani puolestanne..lemmikin menettäminen on aina niin vaikeaa...monelle tosiaan tulee se tunne ettei enää, eikä sitä menetettyä ystävää mikän korvaakkaan, mutta silti itse myös ottaisin (ja olen ottanutkin) uuden lemmikin, kyllä se kumminkin valloittaa sydämet ja kuten sanoit tuo lohtua ja antaa valoa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten surullista.

    Muistan, kun edellinen lemmikkimme oli kissa ja sen , kun jouduimme eläinlääkärille viemään nukutukseen päätin, että ei enää koskaan...niin kipeää se tekee...no nyt meillä on sitten Niilo koirulainen...☺

    VastaaPoista
  3. Surullista :(

    Minulla on sinulle blogissani tunnustus!

    VastaaPoista