Juuri nyt kiireen syynä taitavat olla nämä..
Talikko viuhuu ja siemeniä laitetaan maahan - vaikka ei niitä tänäkään vuonna pitänyt laittaa kuin vähän vaan. Mikä se vimma sitten on joka iskee aina keväällä..Aluksi tuntui sitä paitsi ettei millään jaksa tehdä puutarhahommia, kunto on niin rapistunut. Ihan suretti että miten minä nyt saan mitään hoidettua. Mutta ihme on tapahtunut - kun ulkona työskentelee joka päivä niin kunto nousee nopeasti, nyt jaksaa jo vaikka kuinka!
Olen sitä paitsi huomannut että kasvimaatakin voi sisustaa, sillä tavalla työstä tulee hauskempaa kun välillä suunnittelee jotain kivaa. Löysin eilen kirpputorilta edullisesti pyöreän pöydän (jonka suojaan vahakankaalla) sekä neljä ihan kauhean likaista muovituolia jotka aion jynssätä puhtaaksi, niistä tulee mukava taukonurkka kasvimaan reunalle. Laitan päälle aurinkovarjon ja sitten voi työn lomassa istahtaa juomaan mehua ja ihailemaan kasvavia viljelyksiä. Rakas siippani lupasi lisäksi tehdä ruosteisesta raudasta minulle kaaren johon laitan hajuherneitä ja muuta kiipeämään. Näen jo nyt "sieluni silmin" miten ihana siitä tulee..
Tyttärelle (nyt jo 7 v!) laitettiin myös oma pieni kasvimaa, hän sai itse päättää mitä sinne tuli. Herneitä, porkkanaa, punajuurta ja kukkia. Hän lupasi vakaasti itse hoitaa maataan, saapa nähdä miten käy..Laitetaan katetta mahdollisimman paljon niin ei tule niin paljon kitkemistä, minäkin inhoan sitä!
Ihanaa että välillä sentään sataa, kun tuntuu muuten ettei malta tai voi olla ollenkaan sisällä kun pitää vaan nauttia ulkoelämästä ihan joka sekunti ettei vaan mene mitään hukkaan.
Tärkeää on myös muistaa nauttia kaikesta pienestä ja suuresta kauneudesta, pysähtyä oikein katsomaan. Muuten käy kyllä helposti niin että koko kesän vaan tekee töitä ja töitä, ja sitten onkin yhtäkkiä syksy ja johonkin se kesä katosi..Pari iltaa sitten satuimme katsomaan ikkunasta ulos ja näimme mitä upeimman iltaruskon, ne näkyvät meille todella hyvin. Tytär sanoi "äiti kiltti, mennään ulos kuvaamaan" (hän näet kuvaa myös). Minä keksin ensin lukemattoman määrän syitä miksi se ei onnistu; oli kylmä, melkein pimeää, meillä oli jo yöpaidat päällä, värit häviäisivät kohta jne..Mutta sitten aloin miettiä että hetkinen, miksi ei? Niinpä siis puimme takit yöpaitojen päälle ja lähdimme kiireellä ulos kameroinemme.
Ja mikä ihana "äiti-tytär"-elämys siitä syntyikään! Mitkä värit, mikä upea näytelmä!
Eilen illalla katselimme elokuvaa kun taas satuin katsomaan sopivasti ulos. Tällä kertaa lähdettiin heti, eikä mietitty, onneksi koska taivas muuttui tällä kertaa nopeasti..
Kunnia sille jolle kunnia kuuluu: kuinka pieni onkaan ihminen ja kuinka suuri meidän rakkaudellinen Luojamme joka aikaansaa tällaisia mestaritaideteoksia joista saamme nauttia - ilmaiseksi!
Muistakaa katsella ympärillenne - mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti