maanantai 11. marraskuuta 2013

Pakko pakottaa - tvånget tvingar

Huu, miten kauhea otsikko. Sana pakko aikaansaa ihmisissä yleensä kielteisiä reaktioita. Ei ole kivaa kun pitää tehdä jotain pakotettuna. Vai onko tämä sittenkään aina kielteinen asia?  Voi myös olla pakko halata jotakuta, pakko sanoa että näytät todella hyvältä tänään, pakko syödä iso leivos...ei se pakko siis ole ollenkaan aina huono juttu!
Minun otsikkoni  johtuu siitä, että tunsin äkkiä pakottavaa tarvetta kirjoittaa blogiini - edellisestä kerrasta onkin kulunut luvattoman pitkä aika.
Monilla "kynätyöläisillä" lienee sama ongelma. Kun elämässä tulee jaksoja, jolloin työn puolesta kirjoitetaan enemmän, jää kaikki oma kirjoittaminen vähemmälle. Näin on vähän tainnut käydä minullekin.
Arvostan kovasti kaikkia teitä 28:aa, jotka olette merkinneet minut blogilistallenne. Mahtuu tänne enemmänkin vakituisia lukijoita, tervetuloa joukkoomme kirjavaan!
Sen kummempaa ihmeellistä asiaa minulla ei tänään ole. Pari kivaa kuvaa maaseudun ihanan värikkäästä marraskuusta voisin tähän laittaa:


Rakastan tätä kuvaa. Vielä enemmän rakastan kuvan kohdetta, 10-vuotiasta tytärtämme, jonka kanssa lähdimme pari päivää sitten koiranulkoiluttamis-valokuvaamislenkille. Matkan ensimmäinen pysähdys oli tietenkin Keijupuro, joka pitkän kuivan kesän jälkeen oli taas herännyt henkiin.
Maaseudulla eivät värit muutu koskaan tylsiksi ja masentaviksi. Yleensä huomaan tähän aikaan vuodesta toivovani, ettei lunta tulisikaan, niin paljon pidän maaston ja metsien mehevistä ja rehevistä sävyistä. Luonto on kuin intohimoinen, itsensä löytänyt nainen, ei ujostele enää muutamaa kuollutta lehteään tai katkenneita oksiaan. Nehän ovat merkkejä eletystä elävästä elämästä :)


Tässä myös eräs joka ei totisesti ujostele mitään :) En tajua, miten olen voinut elää aiemmin ilman koiraa? Mille me oikein nauroimme, ennenkuin Tipi Kleopatra liittyi  laumaamme viitisen vuotta sitten? Ja miten saatoimme olla vaille ihanaa aamuista pesuhetkeä ulkona yöpaidassa, kun samainen rontti on päättänyt kaunistautua - Kleopatran tavoin - kieriskelemässä jossain sanoinkuvaamattomassa...No, tästä älyttömyydestä huolimatta rakastan myös koiraamme. Huono omatunto on vain siitä, että päivittäinen ulkoiluttamisvastuu on jostain kumman syystä kaatunut miehen niskaan. Meidänhän piti kaikkien...

Tällaista meillä täällä tänään. Huomenna taas jotain muuta. Kunpa vain saisin kirjoitettua vähän useammin. Ettei teidän tarvitsisi pyyhkiä aina paksua virtuaalipölyä pois blogin päältä, ennenkuin pääsette lukemaan :)

Tvång och måste - vilka hemska ord. Oftast ryggar de flesta tillbaka när de hör dessa. Men har du tänkt på att det inte alltid behöver vara negativt? Ibland måste man bara hoppa omkring, krama någon, äta godis eller säga att någon ser så vacker ut. Ett måste behöver alltså inte alls vara så illa :)
Just nu kände jag också att jag måste skriva i bloggen. Det har varit så tyst här så länge. Jag tror att de flesta som i någon form också jobbar med skrivande, har samma problem. Jobbar man lite mera intensivt, har man liksom ingenting till övers för skrivandet på fritiden. 
Har idag inget omskakande att berätta, ville bara dela två bilder med er. Jag och min älskade dotter på 10 år var på en utemedhunden-fotograferings-runda här i närheten. Först måste vi ju gå till Älvornas bäck för att se om vattnet hade hittat tillbaka efter den torra sommaren. Jodå, det porlade glatt där igen. 
Färgerna här på landet är nästan som bäst just nu. Här vet vi ingenting om tråkiga mörka färglösa november. Den här tiden på året önskar jag många gånger att det inte alls skall bli någon snö, så underbart mustiga och fylliga färger är det i skog och mark. Naturen är som en mogen passionerad kvinna som inte skäms för sina skavanker. Det är ju tecken på att man har levt!
Vår hund skäms inte heller för något. Jag fattar inte att jag har kunnat leva så länge utan hund i mitt liv. Vad skrattade vi åt innan Tipi Kleopatra anslöt sig till vår flock för fem år sedan? Och hur kunde vi vara utan de underbara morgontvättarna i nattlinne, när hon - likt den andra Kleopatra - beslutat sig för att dekorera sig genom att rulla runt i - ja, nivet...Och det var alltså jag som var i nattlinne, inte hunden. Nåja, trots detta galenskap, som upprepas med jämna mellanrum, älskar jag vår hund. Har lite dåligt samvete för att det oftast är mannen som går ut med Tipi. Det var ju meningen att vi alla skulle...
Önskar att jag framöver skall kunna skriva lite  oftare i bloggen. Så att ni inte behöver damma av den varje gång ni tittar in :)

1 kommentti:

  1. Kiitos paljon Laura. Nyt luen tätä blogia paljon paljon myöhemmin mutta on ihanaa lukea kuulumisia. Kun mekin olemme tunteneet toisemme 30vuotta. :-)

    VastaaPoista