lauantai 15. lokakuuta 2011

Organisointia - organisering

Lähdimme hetken mielijohteesta käymään Ikeassa. Oikeastaan sinne kannattaisi mennä viikolla, tänään moni muukin oli saanut saman idean. Iloitsin uusista matoista, sohvapeitteistä ja parista viltistä, joilla olisi tarkoitus saada olohuoneeseen uutta ja vähän lämpöisempää ilmettä. En ole oikein päässyt selville siitä, mitä oikeastaan haluaisin tänne kotiin. Ärsyttää sellainen päättämättömyys, en löydä sitä omaa linjaa, en sitten millään. Mielellään ostaisin kaiken kirpputoreilta, mutta siinä tapauksessa en saisi huoneen sisustusta valmiiksi riittävän nopeasti.

Nykyään ovat muotiin tulleet niin kutsutut ammattijärjestelijät, jotka tulevat kotiin laittamaan paikat järjestykseen. Mitähän sellainen järjestelijä saisi meillä aikaan? Tuntuu että tilanne on riistäytynyt käsistä, kun näissä vähissä neliöissä tapahtuu niin paljon. Olohuoneessa on oma nurkkaus tyttärelle sekä hänen runsaslukuisille tavaroilleen, minun työpöytäni, varsinainen olotila sohvineen ja muine tykötarpeineen ja tämän lisäksi kaikki kankaani ja muut tarvikkeet joita käytän tehdessäni Redesigned by Laura S-tuotteita. Huonetta on melkein mahdoton saada pysymään järjestyksessä ja toisinaan tunnen suurta houkutusta heittää kaikki tavarat ovesta ulos. Ihmisen mielenterveydelle on minusta tärkeää, että tavarat ovat järjestyksessä, sekava ympäristö luo henkisiä paineita ja kielteisiä "värinöitä". Stressaannun itsekin kun paikat ovat sekaisin..Sitä paitsi, myönnetään, meillä on paljon tavaraa. En totisesti ole mikään minimalisti.

Ehkä nyt, uusien hankintojen myötä, saan tähän huoneeseen edes jotain järjestystä. Toivoa voi ainakin...

Onkohan noiden ikkunoiden takana siisti ja mielenkiintoinen koti? Ihan varmasti on!

Entä miten tämän oven takana sisustetaan?

Idag text bara på finska, tills jag hinner översätta.

3 kommenttia:

  1. Syksyllä tekee aina mieli sisustaa ja rakentaa pehmeää pesää. Sinä, Laura olet taitava värien käyttäjä. Aloita siitä ja laita vaikka ensin se oma työalueesi mieleiseksi, sitten siirryt seuraavaan nurkkaukseen. Luulen, että tunnet feng shuin, mutta ellet...käy :
    http://www.anjabanks.com/fsneuvoja.htm
    Voisin mielelläni tulla pyörittelemään kamppeita teillekin, mutta taitaa vähän matka olla esteenä. Kyllä sinä osaat !

    VastaaPoista
  2. Joskus sitä minäkin hermostun tavarapaljouteen, mutta en voisi elää kodissa, jossa olisi vain kaikki tarpeellinen....☺☺
    rakastan runsautta sisustuksessa...

    VastaaPoista
  3. Minuakin ahdistaa kun tavaraa on paljon ja kaikelle ei ole paikkaa... Meillä on näin! Mutta kun tulee siivousvimma ja haluan päästä eroon tavaroista, niin en olekaan valmis niistä luopumaan ;) Olisi ihanaa jos olisikin keksitty sellainen säilytyshuonekalu, mistä kaikki tarpeellinen löytyis helposti! Mutta minä olen ainakin vähän sellainen, että jos tunge tavarat lipaston laatikkoihin tai kaappeihin, en enää muista mitä minulla on ja mitä ei ;)
    Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :D Mukavaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista