Avaran maiseman addiktio - att vara öppet landskap-addikt

Tänään tapahtui jotain niin merkittävää, että oli pakko vielä kiemurrella pöytien alla ja selvittää nettijohdot paikoilleen jotta pääsisi tänne kirjoittamaan ja laittamaan pari kuvaa. Kaksi pientä talonpuoliskoa liittyivät nimittäin tänään yhdeksi, ainakin meidän mielestämme, jättimäiseksi taloksi. Seinä siis kaatui ja pääsemme nyt kulkemaan uuteen osaan vanhan osan kautta!!! Tämän myötä ikkunat pääsivät uudelle omalle paikalleen ja se tässä oli kaikkein merkittävintä. Olen huomannut olevani riippuvainen mahdollisuudesta katsella esteettä kauas. Joitakin vanhoja talonrötisköjä on jäänyt ostamatta, koska en ole nähnyt pihalta minnekään, tai vaan kahdenkymmenen metrin päähän kuusiaitaan. Eieiei käy - kauas on nähtävä.

Nyt olemme olleet kuukauden verran muovin sisällä - uudessa osassa muovit ikkunoissa ja vanhasta osasta on näkynyt vain uuteen osaan. Mutta tänään, tänään näin taas naapurikylään ja vaikka mihin. Voin taas hengittää vapaasti! Hetki oli niin ihana, että melkein piti onnenkyyneleitä nieleskellä. Remonttimieskin luuli varmaan että kyttäsin hänen työntekoaan kun seisoin vaan ja tuijotin, piti oikein selittää, että olin vaan niin kauniin maiseman lumoissa.  Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta hälläkös väliä! Meillä on taas ikkuna!!!

Ei, ikkuna ei ole pullistunut, sisäikkunat ovat vain auki, siitä tuo omituinen näköharha...Niin, ja sitten se maisema tai ainakin osa siitä;  ehkä vähän kaamoksenharmaa (vaikka etelässä ollaankin) mutta ihanan avara kuitenkin ja lupaa niin paljon!

Idag hände något så speciellt att jag bara måste krypa under borden och reda ut en hel hög med sladdar för att få internet att fungera så jag kunde komma hit och berätta för er också; idag föll muren - nej jag menar väggen mellan de två huskropparna! Nu har alltså två små hus blivit, i alla fall i våra ögon, ett jättestort hus! Nu behöver man inte längre springa runt alltihop för att komma in utan man bara traskar rakt genom den nya öppningen! Det var ett stort ögonblick! Men det som var ännu viktigare var, att jag nu har fri sikt ut igen! Fönstret är nämligen satt på sin nya plats i vardagsrummet och jag kan se ut!!! Vi har varit inplastade en månad nu, utan att alls se ut. Jag har med åren utvecklat ett starkt behov av att se långt hemifrån. Ett par gamla husskruttar har blivit oköpta för att jag har kunnat se typ till närmaste granhäck. Nejnejnej, man skall kunna se lååångt!!! 
Och nu kan jag det igen, det var nära att jag brast i tårar, så lycklig var - och är jag! Vår byggare trodde säkert att jag kollade om han jobbade ordentligt när jag bara stod och glodde, var tvungen att förklara att jag bara beundrar den underbara sikten utåt. Vet ej om han riktigt förstod. Galna konstnärer, tänkte han säkert. Strunt samma, för vi har ett fönster igen!!!