TC

Eh..miten aloitetaan blogiteksti taas pitkän tauon jälkeen, ilman että sorrutaan kliseisiin? Se ei lienee mahdollista, joten jos vaan sanon, että täällä ollaan, jipii!! Jonain päivänä vielä onnistun pitämään blogin liikkeessä koko ajan, mutta nyt mennään näin, vähän exkompuroiden :)

Tämän päiväisen havahtumisen sai aikaan kiva postaus eräässä facebookin ryhmässä. Esiin nousi keskustelu siitä, onnistuuko esim kurssikeskuksen tai muun vastaavan pyörittäminen puuceiden (?) varassa, siis ilman niitä lähes kaikille tuttuja sisävessoja?

Aiheeseen oli ihan pakko tarttua, minullahan on tästä monen vuoden oma kokemus! Tai no äh, ei meillä sitä kurssikeskusta ole, mutta ulkovessa on!! Kuten muistatte, aloitin jokin aika sitten kolumnitekstien sarjan täällä blogissa. Tekstit kertovat meidän elämästä hieman erilaisissa oloissa. Yksi teksteistä käsittelee juuri tätä mukavuuslaitosasiaa, joten se teksti tänään alempana, ruotsinkielisen käännöksen jälkeen.

ps. Kuvassa on ulkovessan ovi. Ei kuitenkaan meidän omamme, vaan kotiseutumuseossa sijaitsevan yksilön yksityiskohta ;)

Hur påbörjar man en bloggtext efter en lång paus, utan att falla för klichéer (hjälp, stavas det så??) Det går nog inte, så jag säger bara jippii, jag är här igen! Jag hoppas och önskar att jag en dag skall kunna hålla bloggen levande hela tiden, men tills dess får vi ta det så här, lite då och då. 

Dagens uppvaknande orsakades av en trevlig diskussion i en fb-grupp om huruvida det skulle vara möjligt att ha ett kurscenter eller liknande utan "normala" bekvämligheter = läs: utan innetoaletter. Det här var jag ju tvungen att nappa på, eftersom jag har mångårig, personlig erfarenhet av saken! Ja alltså inte av att ha kurscenter, men av utedass! 

Som ni kanske minns, så påbörjade jag en serie kolumntexter här i bloggen, tyvärr bara på finska, men ändå. Texterna handlar om vårt liv här på landet, i lite annorlunda förhållanden än vad människor i regel är vana vid. Dagens text hittar du här nedan. Träna din finska - eller använd google translator, som ju är som vi vet, en väldigt pålitlig översättare av diverse texter :/ Jag vågar faktiskt inte ens prova hur nedanstående text skulle bli med hjälp av denna automatiska underverk. Varför inte? För att jag vill överleva dagen, risken är nämligen ganska stor att man skulle kunna dö av skratt..Men prova du -  om du vågar ;)  

TC

Heti alkuun lienee paikallaan varoitus: tämä osa sisältää asioita, jotka voivat herkkänenäisille ihmisille olla epämiellyttäviä. Lukeminen tapahtuu siis omalla vastuulla.

Veden lisäksi jokapäiväiseen elämäämme liittyy se ketjun toinen pää, eli vierailut Hotelli Helpotuksessa. Kun joku tulee meille kylään ensimmäistä kertaa ja tekee niin kutsutun tupatarkastuksen, eräs seikka aiheuttaa poikkeuksetta hämmennystä. On kyllä pesuhuone ja sauna – mutta missä on WC?

Meillä ei ole WC:tä eli vesiklosettia. Treecee sen sijaan löytyy, ulkosalta, hämyisen pienen polun päästä.

Tämä tosiasia jakaa ihmiset yleensä kahteen ryhmään, joista toisessa on huomattavasti enemmän kannattajia. Puucee on jotain mitä voidaan sietää extreme-mielessä päivä tai kaksi, kunhan mukaan saa ottaa a) kaasunaamarin, b) hajusteita, mielellään useaa laatua sekä c) suihkutettavaa deodoranttia omien hajujälkien peittämiseksi. Käynnin jälkeen on oleskeltava ulkona ainakin tunti, jotta hajuhuoneen traumaattiselta vaikutukselta pystytään toipumaan.

Meitä, kyseiseen laitokseen tottuneita, tällainen asenne tuppaa huvittamaan. Onhan tietysti totta, että siistien sisävessojen kautta osa elämän rumemmista tosiasioista on onnistuttu piilottamaan taikapyttyyn, joka napin painalluksella vie kaiken mukanaan. Minne, sitä harva vaivautuu edes miettimään. Tästä on ekologisuus kaukana. Tuntuu kaiken lisäksi järkyttävältä, että maassamme vedämme viemäristä alas vettä, jota muualla maailmassa juotaisiin kiitollisuuden kyyneleet poskilla virraten.

Kerronpa teille erään tosiasian: kaikki, mikä tulee ihmisestä ulos, on maatuvaa ainesta, olettaen ettei ruokavalioon kuulu muovi tai muu vastaava. Tämä tarkoittaa sitä, että oikein hoidettuna kompostoiva vessa muuttaa kaiken hyväksi mullaksi, joka on, uskokaa tai älkää, puhtaampaa kuin se, mitä kuljetamme kalliilla rahalla puutarhamyymälästä sievissä pusseissa ruusujemme kasvualustaksi. Tai ainakin tiedät, kenen entisiä jätteitä ruusuillesi olet syöttämässä. Kompostoituminen, olipa kyse ruokajätteestä (joka kompostoidaan omassa astiassaan) tai puuceen tuotoksista, on aikamoinen taikatemppu ja toimiva sellainen, tämän voimme todistaa. Kompostilaatikko on kuin multatehdas. Toisesta päästä syötetään kompostijäte ynnä muu tarpeellinen, toisesta päästä tulee ulos valmista multaa. Tärkeää on myös mainita, että jos puuceen osaa hoitaa oikein, se ei haise kovinkaan paljon. Tämä ei aina onnistu, mutta toisaalta, ei pieneen hajuhaittaan ole tiettävästi kukaan kuollut.

Taas on tietenkin myönnettävä, että pikkulan käyttö vuoden ympäri vaatii jonkin verran pioneerihenkeä. Kylmään vuodenaikaan jokainen vessareissu vaatii täydellisen pukeutumisen, lähtöä ei siis kannata jättää viime minuutille. Liukasta pihapolkua kannattaa myös varoa, ettei pääse käymään hullusti jo matkalla. Hämmästyttävää kyllä, ulkohuussissa tarkenee myös silloin kun on -30 astetta, tosin pitemmät mietiskelyjaksot kannattaa säästää lämpimille keleille.

Kesällä tämä pieni huone pystyy kilpailemaan parhaimman hotelliklosetin kanssa. Vai missä muualla voi sanoa olevan näköalatoiletti, jonka huomaamattomista stereoista kuuluu autenttista linnunlaulua? Avoimesta ovesta olemme seuranneet läheisen linnunpöntön asukkien perhe-elämää, kuunnelleet lepakoiden rapistelua ja ihailleet tähtiä talvi-iltoina. Ja jos asiaan ylipäätään liittyy jotain epämukavaa, toimii tässäkin kaikkeen sopiva mantra ”kaikkeen tottuu”.

Jos nyt olisin taloa rakentamassa, tekisin talon sisälle hyvin toimivan kompostivessan, joka ei haise. Toivoisin tämän tulevan lakisääteiseksi kaikissa uudisrakennuksissa tässä maassa, jossa rakentamiseen jo muutenkin on liitetty outoja ja usein tarpeettomiakin pykäliä. Tässä pykälässä olisi jotain järkeäkin, ja se olisi oikea ekoteko!

Taloomme ei kuitenkaan nyt mahdu ekologista sisävessaa. Niinpä tallustamme tuttua polkua sinioviseen pikkumökkiimme, linnunlaulua kuuntelemaan. Onpa tähän jo syntynyt perinnekin; yhteinen iltavessareissu tyttären ja koiran kanssa (koiran ei tarvitse käyttää vessaa). Paluumatkalla voimme ihmetellä ja ihastella alkuöisen pihan ääniä, tuoksuja ja näkymiä. Kuinka moni voi muuten haistella kreikanleukoijan ja tuoksuherneen aitoja tuoksuja WC:ssä käydessään? Mepäs voimme!

Vanhaa, jo tutuksi käynyttä mainosrallatusta mukaellen ”yks´ kakkaa, kolme kakkaa, multaa ruusuille sitten nakkaan”.

ps. Erikoismaininnan haluan tässä antaa miehelleni, joka on jo yli kuusitoista vuotta hoitanut puuceen tyhjentämisen. Siihen pystyy vain tosimies.

Ps2 Jotta nyt kukaan naisasianainen ei nousisi barrikadeille, tehdään tähän lisäys, että tyhjentäminen onnistuu myös tosinaiselta, olen itsekin tämän toimenpiteen tehnyt muutamia kertoja. Siksipä juuri arvostankin kovasti mieheni työtä ;)

Kelissä kuin kelissä

Juu siis ei..minun ei todellakaan pitäisi nyt roikkua täällä blogia näpyttelemässä. On taas se aika vuodesta nimittäin. Se aika, jolloin yrittäjä on kroonisesti myöhässä paperinivaskoidensa kanssa ja kirjanpitäjä jyrsii jo valmiiksi lyhyitä kynsiään, enkä ehkä juuri nyt ole hänen lempi-ihmisensä. No, en ole onneksi yksin, meitä taitaa ikävä kyllä olla aika monta..Miten kissanviikset väpättäköön se on niin vaikeaa ihan kaikessa rauhassa laittaa ne paperit järjestykseen HYVISSÄ AJOIN, varsinkin kun minä toimitan ne vain kerran vuodessa - minulla on siis vuosi aikaa järjestelemiseen. On toki totta, että teen vähän muutakin kuin selailen vanhoja kuitteja sen vuoden aikana..mutta silti. Kaivelen sisältäni sitä pientä kanslistia, jonka tiedän ihan varmasti minussa asuvan, hän on vaan tänä vuonna hautautunut tavallista syvemmälle..Mutta..I will survive! Homma on jo puoliksi hanskassa, joten ehkä tästä selvitään..

Mutta siis niin. Tänne oli nyt ihan pakko tulla notkumaan siksi, että sää ikkunan ulkopuolella nyt vain on sellainen, että on aika jakaa tänne jälleen yksi kolumniteksteistä. Lunta tulee yllättäen taivaan täydeltä ja tuuli levittelee sen tasaisen tappavasti joka niemeen ja notkelmaan. Suunniteltu visiitti sinne kirjanpitäjälle siirtyi väkisin huomiseen. En nimittäin pääse ulos täältä. Tai jos pääsen ulos, en pääse enää takaisin. Joten jatkan kirjojen pitelemistä ja heitän teitä tekstillä. Ottakaahan koppi :D Teksti löytyy tuttuun tapaan ruotsinkielisen osion jälkeen.

ps. miksi sää kuvassa ei näytä ollenkaan siltä, kuin se oikeasti on??
ps.2 meillä on nyt kyllä hiihtolomaviikko, joten puheet arkiaamuista kolumnitekstissä osuvat kohdalleen menneinä ja tulevina viikkoina ;)

Jomenvisstnej..jag borde faktiskt inte alls hänga här på bloggen utan snällt hålla på med mina papper, dom stirrar anklagande på mig från bordet bredvid. Det är ju nämligen den tiden på året igen. Den tiden, då företagare är kroniskt försenade med sina papper till bokföraren, som kanske inte gillar oss så jättemycket just nu. Jag menar, varför är det så svårt att få allt det här fixat i god tid?? Jag lämnar in papper bara en gång om året, så jag har ju faktiskt ett helt år på mig att ordna allt. Visserligen gör jag ju lite annat också under året än pläddrar i gamla kvitton, men ändå..Jag vet att det bor en liten kanslist i mig, som älskar ordning och reda och jag håller på att leta upp henne..Hon har bara gömt sig på ett så fiffigt sätt det här året, så det tar lite tid. Nåja, jag har kommit lite mer än halvvägs, så jag (och bokhållaren) lär överleva det här året också. 

Varför jag nu hänger här tänker jag skylla vädret för. Det kommer nämligen snö ner nu på ett  sådant sätt, att vi nästan redan är insnöade. Det tilltänkta besöket till bokhållaren förflyttades till imorgon, jag kommer nämligen inte ut härifrån med bilen. Eller ja, ut kommer jag kanske, men i så fall inte hem. Så jag fortsätter att hålla böckerna själv idag och delar med mig ännu en kolumntext, som så bra passar in här. Tyvärr återigen på finska. Men men..google translator ni vet..

Kelissä kuin kelissä

Kello on 07.30 arkiaamuna. Tunnelma on kuin NASAn rakettilähettäjäisissä. Jännitys on käsin kosketeltavissa. Onnistuuko lähtö vai tuleeko odottamattomia ongelmia?

No, emme sentään ole lähdössä avaruuteen, vaan parin kilometrin päähän koulutaksille. Kun kotikoululaisesta tuli Keskuskoulun oppilas, aikaiset aamulähdöt muuttuivat osaksi arkeamme. Tämän talven alati vaihtuva keli ja meidän haastava kotimaastomme ovatkin sitten tehneet liikkumisesta hyvinkin jännittävää.

Täällä asuttujen vuosien aikana olemme ehtineet kokea monenlaisia talvia. Syrjäinen sijaintimme ja se tosiasia, ettei autojemme etupuskurissa röhnötä työntölevyä, on muutamia kertoja johtanut siihen, että olemme joutuneet kotiarestiin. Meillä on kyllä hyvä naapuri, joka huolehtii auraamisesta järeällä kalustolla, mutta aina ei hänkään ehdi joka paikkaan yhtäaikaa. Se samainen peltoaukea, joka antaa minulle tilaa hengittää, päästää talvisin Kuningas Boren tanssimaan riehakasta ripaskaa selälleen. Tulos: parissa tunnissa tie on täyttynyt joko kauniista mutta kulkukelvottomasta nietoksesta tai kivikovista kinoksista joihin ei pysty mikään. Tai no, onneksi se aura sentään..Mutta läpi ei ole menemistä kolalla tai edes autolla.

Olemme huomanneet, että meillä käy talvisin harvemmin vieraita. Syykin siihen on ilmeinen. Tavatessamme esimerkiksi kaupassa meiltä ei kysytä ensimmäiseksi miten me voimme, vaan millaisessa kunnossa tiemme on, eikä se ole ihme. Jyrkkiä mutkia, nousuja ja laskuja, kuoppia ja soraa sekä pitkät pätkät joka suuntaan kallellaan olevaa paljasta kalliota, jota pitkin vesi virtaa vuodenajasta riippumatta. Talvella vesi ei virtaa kovin kauas vaan jäätyy kallion pintaan, tehden siitä luistinradan suoraan kauhugalleriasta. Siinä monimuotoinen kuvaus 700 metrin pätkästä tietä, johon tosin itse olemme jo melko tottuneita. Pakkohan se on, ei täällä muuten voisi asua.

En oikein vieläkään tajua, miten olemme tyttären kanssa päässeet kiiltävää pintaa pitkin ylös ja eteenpäin aamun pimeydessä. Se kanamuna jalan alla on kyllä ollut ehdottoman tarpeellinen, kaasua ei ole voinut painaa juuri ollenkaan. Yksikin liian voimakas painallus ja huomaakin olevansa menossa parhaassa tapauksessa takaisin kotiin, auton pyörähtäessä ympäri kaltevalla tasolla. Sepeliä olemme välillä mieheni kanssa toki käyneet heittämässä pahimpiin paikkoihin, mutta yleensä virtaava vesi tai kunnon lumipyry tekee senkin hyödyn tyhjäksi.

Talviset lumivallit tekevät autoilijan perustoiminnoistakin joskus kimurantteja. Otetaan nyt vaikka peruuttaminen. En ole siinä kovin etevä muutenkaan, mutta lumiselta pihalta lähtö kääntäen alamäkeen oikealle ei aina onnistu ihan nappiin. Ilmaus ”lähtökuoppa” on tässä yhteydessä saanut aivan uuden merkityksen. Sen kuopan olen nimittäin muutaman kerran onnistunut löytämään, enkä ole päässyt sieltä ylös ilman apua. Ainakin kerran on tarvittu kolme aikuista, jotka sakeassa lumisateessa kaivoivat, väänsivät ja punnersivat puolitoista tuntia auton pyörää kolosta ulos. Lähtihän se lopulta, mutta otti koville.

Koska itsensä kehumista ei yleensä katsota hyvällä, sanonkin nyt että mieheni ei lakkaa ihmettelemästä, miten sekä minä että äitini pärjäämme näissä ajo-olosuhteissa, naisia kun kai yleensä pidetään jostain tuntemattomasta syystä arempina kuskeina. Hän on meistä kovin ylpeä ja niin olen kyllä minäkin. Ei tee hyvää hermoille yrittää ehtiä katastrofikelissä taksipysäkille, mutta silti jokainen onnistunut ajoreissu saa minut tuntemaan itseni sankariksi. En vaihtaisi kotipaikkaamme helppokulkuiseen kaupunkiympäristöön mistään hinnasta, mieluummin kaivan itseni vaikka lapiolla ulos täältä. Ja jos sitä lunta joskus tulisi ameriikantyyliin kokonainen metri – no, ainahan voi sen päivän pitää kotikoulua. Senkin me nimittäin osaamme. Siitä kuitenkin joku toinen kerta lisää..

Miten minä tänne päädyin? Hur hamnade jag här?

Viime kerralla jaoin kanssanne kolumnitekstin muutaman vuoden takaa, jossa avasin meidän vedenhakurituaalejamme. Teksti oli osa usean kymmenen tekstin sarjasta, jossa osittain kerron elämästämme hieman erilaisissa oloissa ilman perusmukavuuksia, osittain kirjoittelen ajatuksiani noin yleensä. Haluaisitko lukea lisää? Tästä lähtien julkaisen tänne tasavälein tekstiä, nyt aloitammekin aivan alusta! Tervetuloa meille, ihan luomusti vaan :)

ps. kuvassa kotimme niinkuin se oli vielä parisen vuotta sitten. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja talon ulkomuotokin muuttunut. Tämä näkymä on kuitenkin edelleen hyvin rakas.

Förra gången fick ni läsa en kolumntext från några år tillbaka. Den ingick i en serie texter, där jag berättar om livet i lite enklare förhållanden, utan de så kallade normala bekvämligheterna. Skulle ni vilja läsa mer? Nu känns det ju lite knasigt att fråga så här på svenska, eftersom texterna är på finska..Men det är lyckligtvis många här, som kan både och. Dessutom har vi ju vår vän google translator, som ju gör livet såå mycket roligare. Jag har tänkt nu att publicera en text med jämna mellanrum, och nu börjar vi riktigt från början. Välkommen med, till vårt ekoliv :)

ps. på bilden ser ni vårt hem, så som det såg ut för några år sedan. Det har hänt en hel del sedan dess, även med huset..Men den här vyn är fortfarande lika nära mitt hjärta.


Osa 1: Miten minä tänne jouduin?

Downshifting. Siinä sana, joka alkaa olla tuttu jo lähes kaikille. Kysehän on ”pienemmällä vaihteella ajamisesta”, leppoistamisesta, elämän kohtuullistamisesta, elämäntyylin muutoksesta. Elämisestä pienemmillä taloudellisilla resursseilla, mielellään maalla, lähellä luontoa.
Minä, joka yleensä tanssin epätahdissa muotivalssien kanssa, olen kerrankin ehtinyt ensimmäisten joukkoon. Uskaltaisinpa melkein väittää, että perheemme oli huipputrendikäs jo ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Näissä luomupuitteissa olemme nimittäin asuneet jo 16 vuotta.

Downshifting ei oikeastaan ole mikään uusi keksintö. Jo retroaikakautena, lapsuuteni kultaisella 70-luvulla, oli vaatimaton maalaiselämä monelle jokapäiväistä arkea. Jossain vaiheessa yhteiskuntamme kuitenkin syöksyi teknologian huippuaikaan. Kaupungit alkoivat suurentua, talot kasvaa kohti korkeuksia. Autoista tuli huippunopeita, internet kutisti maailman läppärin, nyt jo kännykän näytön kokoiseksi. ”Nopea” ja ”tehokas” nousivat laatusanojen ykkösiksi. Näillä olemme nyt menneet muutamia vuosia, monenkarvaisia hilavitkuttimia keräten.

Entä nyt? Sanavarastoomme on hiipinyt sanoja kuten ”aito”, ”eko”, ”luomu”, ”yksinkertainen”. Jopa muodin maailmassa puhutaan ”nudesta”, viitaten meikkiin, joka on kuin ei olisikaan.
Meihin on siis mitä ilmeisimmin iskenyt tarve palata elämän alkulähteille. Miksiköhän? Onko niin, että kaikki, mitä nopealla teknologialla ja pakokaasuisilla kaupungeilla on tarjota, on jo nähty? Kun tietotekniikka saavuttaa huippunsa, katseet kääntyvät kohti vanhaa kunnon Remingtonia? Tai kun hifi-laitteet hipovat avaruustasoa, aletaan etsiä savikiekkoja ja veivigrammofoneja? Olemmeko kyllästyneet kaikkeen keinotekoiseen ja etsimme nyt aitoa ja alkuperäistä?

Tämä lienee yksi syy. Toinen saattaa olla se, että ihmiset ovat alkaneet voida huonosti. Stressistä on tullut yhtä jokapäiväinen osa elämää kuin hengittämisestä. Kynttilät palavat loppuun molemmista päistä. Burnoutista johtuvat sairauslomat yleistyvät. Ihmiset kaipaavat rauhaa, mutta uraputkesta sitä ei löydy.
Siispä – kierrokset alas ja elämänlaatua hakemaan.

Mikä on minun syyni tällaiseen elämäntyyliin? Sielultani olen aina ollut maalaistyttö, vaikka kaupungissa tuli välillä 14 vuotta asuttuakin. Lopullisesti juureni maaseudun rehevään multaan istutin kuitenkin oman pienen mökin ja avioitumisen myötä.

Ensin oli vuorossa mökin teko. Sinkkunaiselta se onnistui läheisten ja ystävien avustuksella. Mökin kokoa katsellessa voi päätellä, että kuvittelin olevani lopun ikää vannoutunut vanhapiika. Toisin kuitenkin kävi. Vastaan tuli mies, joka prinsessan saadakseen ei joutunut taistelemaan lohikäärmettä vastaan, mutta kaivoi lapiolla kuopat viemärikaivoja varten. Varsin sankarillinen teko mielestäni, väittäisin jopa että romanttinen, vaikka ei noin yhtäkkiä ajatellen siltä vaikutakaan. Perheemme on sittemmin kasvanut nyt jo 13-vuotiaalla tyttärellä, yhdellä höpsöllä koiralla ja kahdella kissalla.

Millaista on ympärivuotinen elämä mökissä, jonne juokseva vesi tulee vain, jos ämpärien kantaja jaksaa juosta ja jonka puuceen stereoista kuuluu linnunlaulu? Entä miltä tuntuu, kun ei tarvitse liittyä sunnuntain paluuliikenneletkaan? Tai pelottaako kun valoa ei näy missään ja lähistöltä kuuluu outoa valitusta? Tästä ja vielä monesta muusta olisi tarkoitus tässä kolumnissa kertoa.  Tervetuloa siis mukaan, ottamaan ihan luomusti vaan!

Vettä, vettä!! Vatten, vatten!!

Tänään on ollut tämän vuoden ensimmäinen vahvasti keväinen päivä. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja lumi suli kohisten. Kurjaa tässä päivässä on se, että tytär heräsi aamulla kovasti kurkkukipuisena. Tämä viikko taitaa hänen osaltaan mennä potilaana. No, jos nyt on pakko sairastaa, hyvä että tekee sen nyt. Ensi viikolla on hiihtoloma, ja olisi kyllä aika kohtuutonta, että viimeksi joululoman sairastanut joutuisi taas petiin, kun olisi kaikkea mukavaa tiedossa. Siispä, lepoa ja rakkautta, kyllä se siitä.

Kävin hakemassa pulkan kanssa vettä. ?? Niin, kuten olen tainnut jo mainitakin, meillä ei ole "normaaleja" mukavuuksia tässä meidän paratiisissa. Pulppuavaa lähdettä katsoessa tuli mieleen kolumniteksti, jonka kirjoitin parisen vuotta sitten. Kopioin tekstin teille tähän alle. Saatte siinä tarkemman selonteon siitä, mitä meillä pitää tehdä, jotta lasissa loiskahtelisi ja tiskialtaassa kuohuisi. Hauskoja lukuhetkiä ;) (Teksti löytyy ruotsinkielisen osuuden alapuolelta).

Idag har det varit den första riktiga vårdagen för i år. Solen värmde, fåglarna kvittrade och man kunde riktigt höra snön smälta. En underbar dag - förutom att vi har en flunssapatient här hemma. Dottern väckte mig imorse och sade att hon har hemskt ont i halsen. Tråkigt - men samtidigt tur att hon blev sjuk nu. Det skulle ju faktiskt ha varit höjden av orättvisa, om hon som låg sjuk på jullovet skulle nu ha missat allt det roliga igen. Så nu är det bara och vila och se till att bli frisk.

Jag var och hämtade vatten med pulkan. ?? Ja, som jag tidigare nämnt, har vi inte alla så kallade "normala" bekvämligheter här i vårt paradis. När jag stod och fyllde mina kanistrar och tittade på den porlande vattenkällan, kom jag att tänka på kolumntexten som jag skrev för några år sedan. Skall kopiera den hit. Nu är det tyvärr bara på finska och har inte riktigt tid att översätta, så ni får antingen "knäppa på finskan" eller kanske rentav använda google translatorn? Jag kan i så fall garantera, att texten säkert är ännu roligare än originalet :D 

Lähdevettä

Mitä sinä teet saadaksesi tiskivettä tai peseytyäksesi? Melko varmasti teet kevyen ranneliikkeen eli avaat hanan. Entä mitä me teemme? Talostamme ei löydy ainuttakaan hanaa. Vettä kuitenkin tarvitsemme ja saamme, vuodenajasta riippuen joko helposti tai vähän vähemmän helposti. Kesällä riittää että heittää paksun letkunpään pesuhuoneen ovesta sisään ja laittaa töpselin seinään. Vesi juoksee kauniisti. Tunnemme olevamme melkein mukavuuksilla varustettuja. Pesu- ja tiskivettä ei tarvitse säännöstellä vaan sitä voi tuhlata, mielin määrin. Mitä luksusta!

Hieman erilainen tilanne on pakkaskelien koittaessa. Autoon lastataan kanisterit ja ämpärit ja ajetaan 200 metrin päässä sijaitsevalle lähteelle. Auton käyttäminen ei tässä ole mitenkään luomua, tiedetään, mutta muuta keinoa ei ole 50 vesilitran kotiin kuljettamiseen. Maitokärry on hankintalistalla. Keskitalvella, jos lunta sattuu olemaan ja pulkka kulkee, haetaan vedet sillä. Potkukelkka on samaten oivallinen apuväline. Rakensipa mieheni vähän isomman putkirunkoisen vesikelkankin. Se on vain osoittautunut hieman raskaskulkuiseksi…

Vedenottopaikkamme on yhteinen lähimpien naapuriemme kanssa, vesi tulee kirjaimellisesti kalliosta. Jossain on lähteensilmä, joka antaa meille hyvää – eli ei minkään makuista vettä, sekä pesuun että juotavaksi. Veden laatua ja puhtautta ei ole koskaan testattu. Olemme kuitenkin maalaisjärjellä ajatelleet, että koska kaikki olemme edelleen hengissä, ei vesi voi olla kohtuuttoman myrkyllistä. Sitä paitsi ennen meitä oli kyläkulmamme alkuperäisin asukas juonut vettä jo vuosikaudet ja eli silti pitkän ja suhteellisen terveen elämän. Lisäksi arvelen että jos vesi nyt testattaisiin ja osoittautuisi jotenkin huonoksi, alkaisimme välittömästi sairastella. Ehkä se pään työntäminen pensaaseen kuitenkin toimii tässä tilanteessa? Silmät kiinni ja hyvää vettä juomaan, ei siinä ole mitään vikaa! Uskoisin tämän ”ei kemiallisesti puhdistetun” veden olevan myös syynä siihen, että vatsataudit ovat meillä hyvin harvinaisia vieraita. Vatsassa on rautainen armeija nitistämässä pöpöjä!

Monenlaisia hetkiä on tuon ihmelähteen äärellä vietetty. Kuunneltu kesäiltoina töyhtöhyyppien tuohtunutta ääntelyä, ne hupsut kun tekevät joka ikinen vuosi pesänsä keskelle peltoa ja hermostuvat heti, kun joku tulee sataa metriä lähemmäs. Kunpa ne ymmärtäisivät, ettei meistä ole niille vaaraa. Yläpuolelle kaartuu sininen taivas, silmien korkeudella lempeä tuuli heiluttelee pellon täydeltä tuoksuvia rypsikukintoja.

Huvittavaa on ollut myös seurata, miten pikkuiset sammakot leikkivät jukuparkkia vesiputkessa; ne hyppäävät veden vietäväksi putken yläpäässä ja hetken kuluttua – plups, syöksyvät ulos toisesta päästä. Tämä on tosin huvittavaa vain, jos päätepysäkkinä ei ole meidän juomavesiämpärimme. Toisaalta, uskottiinhan ennen, että sammakko kaivossa oli puhtaan veden merkki. Ehkä tätä voisi soveltaa ämpäreihinkin?

Vedenhakureissulla pääsee kylminä talvina leikkimään sankaria, melkein joka kerta. Ensin pukeudutaan kuin naparetkeläiset konsanaan; karvahattu tiukasti leuan alta kiinni, toppavaatteet, paksut saappaat ja hansikkaat, lopuksi kaulaliina kasvojen suojaksi niin että vain silmät näkyvät. Sitten pusketaan pulkkaa vetäen vastatuuleen, lumen ja pakkasen piiskatessa kasvoja kuin jäiset nuolet.

Lähteelle tullessa voi vastassa olla vähemmän ilahduttava näky: avoin pelto on päästänyt lumen tuiskuamaan niin, että siinä missä pitäisi olla 20 metriä avointa ja sileää, helppokulkuista kalliota, onkin puolitoista metriä paksu lumikerros. Eräänkin kerran kävin päättäväisesti lapion kanssa lumivallin kimppuun, mutta heti ensimmäinen isku hankeen osoitti, että tätä taistoa en voittaisi. Lumi oli kovettunut betoninkovaksi. Eipä siinä auttanut muu kuin kiivetä kantohangen päälle ämpäreiden kanssa, onneksi vedenottopaikka oli sentään vielä näkyvissä. Tänä talvena näiltä ongelmilta on vältytty, lunta kun ei tullut juuri nimeksikään. Juuri nyt vedenhakuelämyksiin kuuluvat kevään tuoksut, iloisesti vilkuttavat pajunkissat ja maan kosteudesta autereinen maisema.

En halua antaa meistä väärää kuvaa – totta kai olisi mukavaa jos vesi tulisi hanasta helposti, sillä aiemmin mainitulla ranneliikkeellä. Maillamme on sitä paitsi pilvin pimein vesisuonistoa joten kaivonkin saisi varmaan suhteellisen helposti laitettua. Urakka kokonaisuudessaan olisi kuitenkin niin arvokas, ettei se ainakaan tällä hetkellä sovi suunnitelmiin. Ehkä sitten joskus. Sillä aikaa nautimme siitä, mistä toiset ovat jopa valmiita maksamaan, nimittäin lähdevedestä. Sammakkoaromilla maustettuna.

Keltaisesta tuolista ja vähän muistakin väreistä - Om den gula stolen och lite andra färger

Olen tällä viikolla tuhlannut useita minuutteja, ettenkö sanoisi tunteja kallisarvoista elämänaikaa etsiessäni kameran akkulaturia, joka tuntui kadonneen siihen kuuluisaan mustaan aukkoon, jonne aina silloin tällöin jotain häviää täällä meillä. Se ei kuulkaa ole ollenkaan mikään naurun paikka, kun työssään kameraa käyttävältä ihmiseltä lähtee laturit litomaan. Aloin jo otsa hiessä miettiä, että täytyykö minun ihan tosi mennä ostamaan uusi laturi, ei kai se VOI hävitä niin perusteellisesti????

No, tänään se onneksi sitten löytyi, härpäkelaatikosta jonne olin jo kerran katsonut. Laturi oli kuitenkin ovela, se oli kääntänyt minulle selkänsä, niin etten tunnistanut sitä, luullen sitä aivan joksikin muuksi.

Ei uskoisi että yhden laturin löytyminen voi tehdä ihmisen niin onnelliseksi. Jopa siinä määrin, että teki mieli tehdä pieni kierros kotona ja kuvata teille vähän värivitamiineja. Minulle tulee ihanista väreistä NIIN hyvä mieli, toivottavasti teillekin!

(På svenska nedanför bilderna)

Den här veckan har jag slösat värdefull livstid åt att söka efter kamerans batteriladdare. Hur KAN en sak bara försvinna sådär?? När man jobbar med bilder och behöver kameran nästan dagligen, är det minsann inte alls roligt när batterierna börjar ta slut...nåja, som tur är hittade jag laddaren idag. I en låda som jag redan tittat i för några dagar sedan. Laddaren var slug, den hade vänt mig ryggen och försökte se ut som en adapter istället. Det funkade en gång - men inte två, så nu är det full fart på kameran igen! 

Blev så lycklig av fulla batterier så jag tog en runda här hemma för att ge er en liten färgvitamininjektion. Jag blir så glad när jag ser alla dessa underbara färger, hoppas du också blir det!

Valkenee - Det ljusnar

(Svensk text nedanför bilderna!)

Blogissa on taas vallinnut hiljaisuus jonkin aikaa. Tiedän, että moni ystävänikin lukee tätä ja saattaa olosuhteet huomioon ottaen ihmetellä tekstin kepeää olemusta. Koska jokainen meistä kuitenkin suojelee yksityiselämäänsä jossain määrin, (vaikka kotiasioista kirjoittaakin), sanon vain lyhyesti että maaliskuu on perheemme osalta ollut surun kuukausi. Läheisteni toivomuksesta en kuitenkaan voi kirjoittaa enempää, koettakaa vain ymmärtää. Surusta huolimatta on elämää kuitenkin jatkettava ja välillä tuntuu hyvältä kirjoitella kepeistä asioista, koska elämässä on myös paljon kaunista ja hyvää. Siispä, tänään asiaa - yllätys yllätys - rakennusprojektistamme.

Kun sain tyttären huoneen ja oman työhuoneeni siihen kuntoon, että tavarat saatiin roudattua sisälle, tuli remonttilässähdys. Olohuoneen kittaus ja maalaus jumittui, eikä edennyt millään. Muovi erotti talojen osat toisistaan ja aloin jo hetkittäin ajatella että tähän tämä jäi, en saa olohuonetta millään valmiiksi. Onneksi kuitenkin löytyi se "kissa vieköön"-henki ja TADAA!!! Nyt on olohuone valmis!! Tai no, muutama lista ja muuta pientä vielä puuttuu, mutta ei se haittaa, suurin työ on kuitenkin tehty!! Laiskuus iski kuitenkin kuvausvaiheessa niin, etten millään jaksanut etsiä jalustaa kameraan, niinpä tässä kaksi "räpsyä". Olisin tietenkin voinut odottaa näiden kuvien julkaisemisen kanssa ja ottaa oikein kunnon kuvat mutta a) huone ei todennäköisesti ole noin tyhjä kovinkaan kauan (sinne on nyt jo hiippaillut huonekaluja ja koira leluineen) ja b) en vaan kertakaikkiaan malttanut enää olla näyttämättä tätä!!! Höperöä, tiedän, mutta who cares!!! Voisin jopa jäljitellä tyttären esimerkkiä joka on nyt muutaman päivän ajan laukannut pitkin taloa ja hihkunut "JEEE, meillä on OLOHUONE!!!!!

Siis olihan meillä olohuone aikaisemminkin, mutta nyt meillä on UUSI olohuone. Ja se on niin valoisa ja valkoinen että alan ehkä jakaa mahdollisille vieraille aurinkolaseja ovensuussa, jotteivät täysin sokaistuisi :)
Huonetta oli vaikea saada mahtumaan kuvaan. Ei siksi että se nyt niin järkyttävän suuri olisi, vaan ehkä minulla ei ole juuri tähän kuvaukseen sopivaa objektiivia. Mutta saatte nyt kuitenkin jonkin käsityksen. Olen niin iloinen että homma on nyt tehty!!! Ehkä ei laitetakaan tänne enempää huonekaluja??

Det har varit tyst här igen ett tag. Eftersom jag vet att det är många av mina vänner som också läser bloggen (och kanske undrar varför jag kan skriva glada texter här), vill jag kort säga att mars månad har varit en sorgens månad i vår familj. Mer än så kan jag tyvärr inte säga, pga mina närmastes önskan, ni får försöka förstå bara. Trots sorgen måste livet ändå fortsätta och emellanåt är det skönt att skriva om lätta och glada saker. Det finns ju så mycket vackert också här i livet. 

Därför handlar dagens postning om - surprise surprise - om vårt renoveringsprojekt! Efter att i början på året ha målat färdigt dottern rum och mitt arbetsrum och lyft in grejerna, slogs jag av renoveringströttan. Vardagsrummet stod där med sina bruna spånskivsväggar och jag började nästan tro att det blir aldrig färdigt. Fick liksom bara inte tummarna loss. Som tur är, hittade jag i början på förra vecka "nä nu katten-andan" och nu, NU är vardagsrummet målat och färdigt!!! Lite listor och små detaljer kvarstår men det gör inget. Det största arbetet är nu färdigt, TJOHOO!!!

Latheten slog till när jag skulle fotografera, orkade inte leta reda på stativet, så ni får ursäkta bildkvaliteten. Dessutom har jag inte riktigt rätt objektiv för att fota rummet, det går liksom inte att få rummet på en bild. Men ni får säkert någon uppfattning i alla fall. Kunde/ville inte vänta längre med att ta och visa bilderna, dels för att a) rummet snart är fullt med möbler och ser inte likadant ut mera och b) kunde liksom bara inte hålla mig längre. Ville dela glädjen med er! Dottern har i flera dagar galopperat runt här och skrikit "JEE, vi har ett vardagsrum!!!! Känner för att följa hennes exempel :) Här är det nu så vitt och ljust att jag planerar att dela ut solglasögon till eventuella besökare för att de inte skall bli totalt bländade...

Kanske man förresten skulle lämnat rummet sådär tomt, utan möbler...?

Välillä...Här emellan...

(Svensk text längre ner!)

Haa, nyt te tietenkin luulitte, että vihdoinkin se remontti on valmis ja tulee jotain "kaikki valmista"-kuvia. Vaan eipäs vielä tullutkaan. Sen jälkeen kun saimme olohuoneesta pahimman kaaoksen siirrettyä työhuoneen ja tyttären huoneen puolelle (ks edelllinen postaus), taisi mennä vähän ilmat pihalle tästä remonttiryhmästä. Ei sen puoleen että olisi pitänyt hosua ja huitoa, siinä tahdissa on tarkoituskin tehdä kun voimat ja aika riittävät. Ihan näin hidasta etenemistä en kuitenkaan olisi ehkä toivonut, mutta no, kaikki aikanaan.

Alkuvuoteen on mahtunut monenlaista, mainittakoon nyt esimerkiksi kaksi ankaraa flunssaa. Meillä ei yleensä kovin paljon sairasteta, joten yksi helmikuussa ja yksi maaliskuussa alkaa olla jo ennätystasoa. Tytär on kokenut saman kohtalon. Ei sitä oikein jaksa seiniä kipeänä kitata, maalaamisesta puhumattakaan. Keräilen tässä kuitenkin sellaista "kissa vieköön"-energialatausta jolla paahdan sitten olohuoneen valmiiksi. Enää ei mene kauan...

Selailin vanhoja kuviani ja sattui sitten silmään tällainen:

Kuva on siinä mielessä historiallinen, että makuuhuonettamme, sellaisena kun sen tässä näette, ei enää ole. Tai siis huone on, mutta valo on kadonnut, syynä vasemmalla näkyvän ikkunan sulkeminen (muuten olisimme katselleet suoraan tyttären huoneeseen, emmekä ulos). Jos nyt täytyy vähän jostakin valittaa, voisi se olla että tuota valoa olen kyllä ikävöinyt. Enkä enää muista kuinka monta kertaa olen lähestynyt ruskeaa lastulevyneliötä (en ole vielä  saanut sitäKÄÄN maalattua) aikeissa avata verhot jotta valo pääsisi aamulla huoneeseen, muistaakseni viime hetkenä, ettei ikkunaa enää olekaan.  Byäääh, pimeys on vallannut makuuhuoneemme!!! Sinänsä tämä ei ole huono juttu, nukkuessahan valoa ei tarvita ja silloin pimeys tuntuu vain kodikkaalta. Mutta päivällä...

Ongelma on kuitenkin vain tilapäinen. Päätimme - tai oikeastaan minä päätin - että ensi kesänä tehdään uusi ikkuna tuohon päätyseinään, missä nyt ovat nuo lamput. Ei tavallista ikkunaa, vaan joku sellainen erikoinen, lauramainen. Ehkä vähän ylemmäs, pitkulainen, johon tulisi värilliset lasit. Sitten aurinko saisi leikkiä ruuduilla ja väritellä makuuhuoneen seinälle upeaa taideteosta...mietintämyssy on tiukasti päässä, katsotaan mitä syntyy.

Ihan pimeä ei makuuhuoneemme tietenkään ole. Onhan katossa upeaakin upeampi kristallikruununi, itse tehty. Eikös olekin hieno, tämä juhlava valontuoja?

Hahaa, nu trodde ni att här kommer en "äntligen är allt färdigt"-postning. Nä hör ni, inte ännu...När vi i början på året fick de mesta stöket flyttat in till mitt arbetsrum och dotterns rum, gick liksom luftten ur detta renoveringsgäng. Det är ju ingen som jagar oss och meningen är att jobba efter krafterna och när man har tid. Att det skulle ta såhär lång tid var väl kanske inte meningen men ja...

Det har hänt både ett och annat här de första månaderna på året, nämnas bör de två rejäla flunssorna som både jag och dottern har genomlidit. Vi brukar nästan inte vara sjuka så en i februari och en i mars börjar nästan vara rekord. När man är helt däckad blir det inte mycket spacklat och målat kan jag tala om. Men jag håller på att samla ihop "nä nu sjutton"-energi och när det är samlat så då ryker det, vänta bara!

Jag bläddrade i mina gamla bilder och hittade den historiska bilden av vårt sovrum (se ovan). Rummet finns ju förstås kvar men vad som är borta är ljuset. När dotterns rum byggdes, spikades  fönstret igen och därmed blev sovrummet helt utan. På natten gör det ju absolut ingenting, det är bara mysigt att sova när det är mörkt, men på dagen...Många gånger har jag kommit på mig själv med att vara på väg att öppna gardinerna och släppa in ljuset. Men det går ju inte, uhuuuu....

Men här skall inte vandras i mörkret för evigt inte, det har jag minsann bestämt. Till sommaren skall det bli ett nytt fönster i sovrummet, på den väggen där lamporna nu sitter. Inget vanligt fönster, utan ett mera laura-likt. Kanske ett avlångt med färgade rutor. Då kan solen leka i rutorna och skapa konstverk på väggen. Det låter väl härligt, säg?

Helt mörkt är det ju dock inte i sovrummet. Där finns ju den underbart vackra kristallkronan, made by me. Tjusigt, eller hur?

Melkein vain se hauskin jäljellä - Nästan bara det roligaste kvar

Työt remontti- ja rakennustyömaalla etenevät vähitellen. Syy lienee se, että työvuoroon on astunut nyt allekirjoittanut, joka parhaan taitonsa mukaan heiluttelee pensseleitä ja maaliteloja. Tyttären huone ja työhuone ovat jo listoja myöten valmiit, vielä olisi yksi koitos edessä eli olohuoneen kittaus ja maalaus. Tavarat alkavat löytää jo uusiin koteihinsa, tytär on ottanut oman huoneensa jo sataprosenttisesti käyttöön. Ei häntä paljon täällä "muualla" enää näykään. Äidin onneksi hän sentään vielä nukkuu vieressä omassa sängyssään, nukkumaan omaan huoneeseen ei ole kiire.

Kunhan vielä tuon yhden huoneen jaksan sutia, onkin sitten vaan se hauskin jäljellä. Nimittäin sisustaminen ja tavaroiden järjestäminen. Oikein odotan, että pääsen laittamaan työhuoneessa kaikki oikeille paikoilleen, nyt on kamat kannettu vain huoneeseen kasoihin. "Vanhassa" olohuoneessa tuntuu olevan nyt valtaisan avaraa, hyvä ettei kaiku ole sentään paikalle löytänyt.

Mutta höpinät sikseen - ja kuvia kehiin. Näitä ei sitten ole mitenkään "retusoitu" eli en ole tehnyt ensin suursiivousta, joten tervetuloa autenttiseen remonttikotiin :))

Näkymä "vanhalta puolelta" uutta kohti. Aukon keskellä oleva puu ei pidä taloa pystyssä vaan aukon edessä olevaa muovia ylhäällä. Jos nyt joku sattui ihmettelemään :)

Näkymä tyttären huoneesta. Tällä hetkellä hieman kirjavaa, mutta tytär on niin onnellinen. Värejä pitää kuulemma olla paljon. Kirjoituspöydän ääressä on hyvä piirrellä manga-kuvia ja kuunnella musiikkia.

Minun ikioma työhuoneeni!! Tavarat odottavat vielä paikalleen asettelua.

Näkymä työhuoneesta kohti keittiötä. Kun sain kaikki nämä kamat raahattua huoneeseen, totesin etten IKINÄ milloinkaan osta enää yhtään mitään!! Mietin mitä tästä kaikesta voisi heivata kokonaan - ja tulin yllättävää kyllä siihen johtopäätökseen ettei mitään. Vaikka tavaraa ON kieltämättä paljon, ovat ne kaikki tarpeen. Sitä paitsi, odottakaahan vaan kun saan huoneen järjestettyä...

Satutteko muistamaan kuvan, jossa tässä kohtaa oli vain eristetty aukko? Suunnittelin silloin että ikkunan alle tulisi pieni istumapaikka, josta voisin ihastella maisemaa kohti Keijupuroa ja tehdä uusia suunnitelmia. No, nyt siinä on ihana ikkuna, istumapaikka tosin päätyi muualle, ainakin toistaiseksi, nimittäin tänne...

Jos muualla talossa tuntuu jotenkin liian avaralta, kannattaa suunnata kohti keittiötä. Täällä nimittäin on kodikkaan pientä ja meillä on nykyään jopa keittiönsohvakin. Oikeasti se on tyttären vanha turkoosi sänky jossa on ihana röykkiö tyynyjä. Sohvalle - tai siis sänkyyn -  on hieman vaikea päästä, mutta se ei estänyt tytärtä omimasta paikkaa heti itselleen. Voi olla että sänky on jossain vaiheessa vaihdettava ihan oikeaan puusohvaan (niin että siinä voivat istua muutkin). Vieläkin harmittaa eräs yksilö. jonka näin kirpputorilla. Jätin asian hautumaan ja kun sitten innoissani lähdin sohvaa ostamaan kotiin  Kaarinasta, se olikin jo myyty. Asiaa ei yhtään auttanut se, että alun perin 50 euron hinta olisikin ollut 25 euroa, myyjällä kun oli -50 %. Opetus: kun löytää kirpparilta jotain kivaa, EI kannata mennä kotiin miettimään asiaa. Höh. Ikkunasta näkyy se vielä toistaiseksi sotkuinen työhuone.

Tällaisia siis tänään. Toivottavasti voin jo ensi kerralla esitellä teille myös maalatun olohuoneen. Vielä jaksaa jaksaa...

Och så ungefär samma på svenska: arbetet här på bygget går sakteliga framåt. Nu är det i stort sett bara min insats som är kvar, det vill säga spacklandet och målandet. Mitt arbetsrum och dotterns rum är färdiga, till och med alla listor är på plats! Jag höll på att göra maken riktigt arg med mitt tjatande om detta, men jag råkar veta att om man inte sätter dem på plats nu, så blir de osatta för alltid. Listorna alltså, inte maken (hih). 

Dottern har tagit sitt rum i bruk, jag ser henne knappt här på "andra sidan". Sover gör hon ännu i sin säng bredvid mig och det tycker jag är så härligt. Hon hinner sova i sitt eget rum så småningom.

Arbetsrummet är helt överfullt med saker. Inte undra på att det var så fullt i vardagsrummet förut! Nu är där så tomt att man skulle kunna ha en dansstudio eller något mitt i rummet. Hunden och dottern uppskattar det stora lekutrymmet som plötsligt infunnit sig. 

När jag fått in alla grejerna i mitt rum tänkte jag att jag skall ALDRIG mera köpa något över huvud taget. Men när jag sedan försökte tänka ut om det var något jag kunde slänga, så fanns det inget sådant. Allt behövs, tro det eller ej. Men det blir bättre när sakerna kommer på sina rätta platser, ni skall få se. 

Det underbara lilla fönstret är nu också på plats. Jag sade ju att jag skulle sätta en soffa under den för att kunna sitta där och smida nya planer. Nå, soffan hittade en annan plats. Eller ja, det är egentligen dotterns gamla turkosa säng som numera agerar kökssoffa. Det är lite svårt att sätta sig i den bara, man måste klättra över gaveln, detta har dock inte varit något problem för dottern, som genast gjorde platsen till sin. Kanske måste den någon gång bytas ut mot en riktig soffa som andra också kan sitta i. Än så länge har vi det såhär, nu är det också väldigt hemtrevligt och lite trångt i köket. Det är ju förstås bra, om man skulle börja "längta hem" mitt i allt detta tomma. Vi är ju liksom inte riktigt vana vid att ha det såhär - stort! 

Nya vardagsrummet kvar att spackla och måla. Sedan är det bara det roligaste kvar, nämligen att inreda. Förmodligen mera om detta nästa gång - om jag har hunnit och orkat måla färdigt då!

Avaran maiseman addiktio - att vara öppet landskap-addikt

Tänään tapahtui jotain niin merkittävää, että oli pakko vielä kiemurrella pöytien alla ja selvittää nettijohdot paikoilleen jotta pääsisi tänne kirjoittamaan ja laittamaan pari kuvaa. Kaksi pientä talonpuoliskoa liittyivät nimittäin tänään yhdeksi, ainakin meidän mielestämme, jättimäiseksi taloksi. Seinä siis kaatui ja pääsemme nyt kulkemaan uuteen osaan vanhan osan kautta!!! Tämän myötä ikkunat pääsivät uudelle omalle paikalleen ja se tässä oli kaikkein merkittävintä. Olen huomannut olevani riippuvainen mahdollisuudesta katsella esteettä kauas. Joitakin vanhoja talonrötisköjä on jäänyt ostamatta, koska en ole nähnyt pihalta minnekään, tai vaan kahdenkymmenen metrin päähän kuusiaitaan. Eieiei käy - kauas on nähtävä.

Nyt olemme olleet kuukauden verran muovin sisällä - uudessa osassa muovit ikkunoissa ja vanhasta osasta on näkynyt vain uuteen osaan. Mutta tänään, tänään näin taas naapurikylään ja vaikka mihin. Voin taas hengittää vapaasti! Hetki oli niin ihana, että melkein piti onnenkyyneleitä nieleskellä. Remonttimieskin luuli varmaan että kyttäsin hänen työntekoaan kun seisoin vaan ja tuijotin, piti oikein selittää, että olin vaan niin kauniin maiseman lumoissa.  Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta hälläkös väliä! Meillä on taas ikkuna!!!

Ei, ikkuna ei ole pullistunut, sisäikkunat ovat vain auki, siitä tuo omituinen näköharha...Niin, ja sitten se maisema tai ainakin osa siitä;  ehkä vähän kaamoksenharmaa (vaikka etelässä ollaankin) mutta ihanan avara kuitenkin ja lupaa niin paljon!

Idag hände något så speciellt att jag bara måste krypa under borden och reda ut en hel hög med sladdar för att få internet att fungera så jag kunde komma hit och berätta för er också; idag föll muren - nej jag menar väggen mellan de två huskropparna! Nu har alltså två små hus blivit, i alla fall i våra ögon, ett jättestort hus! Nu behöver man inte längre springa runt alltihop för att komma in utan man bara traskar rakt genom den nya öppningen! Det var ett stort ögonblick! Men det som var ännu viktigare var, att jag nu har fri sikt ut igen! Fönstret är nämligen satt på sin nya plats i vardagsrummet och jag kan se ut!!! Vi har varit inplastade en månad nu, utan att alls se ut. Jag har med åren utvecklat ett starkt behov av att se långt hemifrån. Ett par gamla husskruttar har blivit oköpta för att jag har kunnat se typ till närmaste granhäck. Nejnejnej, man skall kunna se lååångt!!! 
Och nu kan jag det igen, det var nära att jag brast i tårar, så lycklig var - och är jag! Vår byggare trodde säkert att jag kollade om han jobbade ordentligt när jag bara stod och glodde, var tvungen att förklara att jag bara beundrar den underbara sikten utåt. Vet ej om han riktigt förstod. Galna konstnärer, tänkte han säkert. Strunt samma, för vi har ett fönster igen!!!

Terveisiä rakennustyömaalta! Hälsningar från bygget!

Heh, taisin tuossa edellisessä postauksessa sanoa, että tästä tuleekin nyt sitten rakennusblogi, olin ajatellut kirjoittaa tilannekatsauksia usein. No, varmasti jokainen joka on jotain rakentanut tietää, että tekemistä riittää ilman blogikirjoitteluakin. Aika ei totisesti ole käynyt pitkäksi. Voisin melkein väittää että ikinä ei ole alkutalvi mennyt näin nopeasti, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia. Tällä menolla kohta saa jo kaivaa puutarhalapiot esille ja aloittaa istutushommat! Mutta ei nyt ihan vielä ehkä, nyt esille kyllä kaivetaan lumilapioita ja ihan kyllästymiseen asti. Mutta takaisin näihin rakennusasioihin. Tässä teille nyt kuvakavalkaadi muutamista vaiheista, hypitään vähän yksityiskohtien yli jottei kukaan turhautuisi. Oikeastaanhan tällaiset rakennuskuvat ovat oikein kivoja vain niille, joiden kotia ollaan tekemässä. Muille ne ovat lähinnä, no, keskeneräisiä huoneita ja rakennuksia.

Eh, jag sade visst i förra postningen att nu skulle detta bli en blogg där det skrivs om att bygga hus. Tanken var att jag skulle skriva ofta om vårt bygge, men det blev visst inte så. Har liksom haft lite annat att göra, om ni förstår vad jag menar...Tiden har inte blivit lång, skulle nästan kunna säga att aldrig har de mörka månaderna gått så fort som nu. Men det är ju bara bra, med den här farten får vi snart gräva fram blomfrön och sättspadar. Just nu är det dock snöspaden som gäller, lite väl ofta och mycket i min smak. Här kommer nu en bildkavalkad, hoppas ni inte tröttnar. Byggbilder är ju faktiskt roligast för dem vars hem det gäller. 

Tästä lähdettiin siis syyskuussa liikkeelle. Perustuspilarit on muurattu paikoilleen, ja vanhaa laudoitusta on alettu poistaa talon etuseinästä. Kattoremontti on aloitettu itäpuolella. Jatkuvat sateet aiheuttivat muutaman vähän turhankin dramaattisen hetken, kun vettä alkoi tulla läpi katosta olohuoneeseen/keittiöön /ikkunanrakoihin/ makuuhuoneeseen/johonkin muuallekin.

Här började det hela i september. Grundpelarna är murade på plats, takrenoveringen har påbörjats på östsidan. Höstens ständiga regnväder orsakade ett par lite i min smak för dramatiska ögonblick då vatten började droppa in i huset i vardagsrummet/köket/sovrummet/någon annanstans. 

Marraskuussa oltiin päästy jo näin pitkälle. Vanhan osan katto oli vaihdettu, uusi osa oli saanut seinät jo näin pitkälle sekä katon, jonka etuosan koriste sai rakennusmiehen ja oman miehen melkein hulluuden partaalle. Vaiva kuitenkin kannatti, etusivu näyttää mukavalla tavalla ryhdikkäältä, eikä liian litteältä.

I november hade vi redan kommit så här långt. Gamla taket var helt utbytt, nya delen hade fått väggarna så här långt och ett tak, vars dekorativa mitteldel höll på att driva byggarna till vansinne. Tur att de orkade hålla ut, för det ser faktiskt väldigt fint ut, inte så platt. 

Tämän hetkinen ulkotilanne näyttää suurin piirtein tältä. Työt on sään vuoksi siirretty sisälle, osa ulkotöistä jää todennäköisesti ensi kesään, jolloin ilmat sallivat ulkona työskentelyn paremmin. Talon etuseinässä olleita lautoja on käytetty uudelleen ja osa on uusia ja maalattu, marraskuun suhmuraisessa säässä.

Ungefär så här ser huset ut utvändigt just nu. Arbetet har förflyttats inomhus, vilket är förståeligt, att jobba ute i snöyra är ju inte så trevligt. En del utearbete kommer säkert att lämnas till nästa sommar, då vädret är mera passligt. 

Sisällä näyttää nyt tältä. Mies on saanut kovalla työllä ihanan takkamme jo noin pitkälle! Lämmittää jo ajatuskin siitä, että jonain päivänä voimme katsella tulen loimua myös tässä osassa taloa. Mikä tärkeintä, tällä takalla lämmitetään koko uusi osa. Tämä mukaan lukien on talossamme viisi takkaa tai muuta vastaavaa, joissa voi polttaa tulta. Saa siinä lämmitysvastaava juosta ympäriinsä! Perimmäisenä näkyy tyttären huone, takka on olohuoneessa.

Inomhus ser det nu ut så här. Mannen har med stor möda fått den öppna spisen till det här skedet. Det värmer mig att bara tänka på att snart kommer denna spis att värma hela den nya delen. Nu har vi i hela huset fem olika ugnar som man kan elda i. Det gäller att springa runt med veden! Längst bort syns dotterns blivande rum, den öppna spisen är i vardagsrummet. 

Tässä uusi osa toisesta suunnasta, Eleonora lakaisee minun tulevan työhuoneeni lattiaa. Oven tilalle tulee ikkuna. Päätyyn saan uuden ikkunan, suunnittelen laittavani sen eteen pienen sohvan, jossa istun ja katselen Keijupurolle päin ja kehittelen uusia ideoita.

Nya delen sett från andra ändan, Eleonora sopar i mitt blivande arbetsrum. Där dörren är blir det ett fönster. I husgaveln får jag ett nytt fönster. Jag planerar att sätta en liten soffa vid den, där skall jag sitta och smida nya idéer samtidigt som jag beundrar vyn mot Trollbäcken. 

Kukkuu, onkos ruoka jo valmis? Työhuoneestani tulee jatkossakin olemaan näkymä keittiöön. Jos jotain jään vanhasta kaipaamaan, on se kaunis näkymä keittiönpöydän äärestä. Nyt sieltä tulee olemaan kaunis näkymä minun työhuoneeseeni, josta on vuorostaan se kaunis näkymä ulos.  No, kaikkea ei voi saada. Ehkä siirrymme ruokailemaan uuteen olohuoneeseen? Tai työhuoneeseen??

Tittut, är maten färdig snart? Även i fortsättningen kommer man att kunna titta från mitt arbetsrum in i köket. Om det är något jag kommer att saknar från förr, så är det den vackra vyn från köksfönstret. Nu kommer det att vara vacker vy från arbetsrummet istället. Nå, man kan inte få allt. Kanske äter vi i fortsättningen i det nya vardagsrummet istället? Eller arbetsrummet??

Valssia kanssasi tanssia tahtoisin...vielä on tilaa pyörähdellä tulevassa olohuoneessa. Takana olevien kaksoisikkunoiden kohdalta kaatuu kohta seinää, kun osat yhdistetään toisiinsa. Se mahtaa olla suuri ja hmm -  hirveän pölyinen hetki...Tulee olemaan helpotus kun hommiin pääsee ilman että täytyy kiivetä jäisiä tikkaita ja mennä ikkunanreiästä sisälle...

Får jag lov att bjuda till en vals...ännu finns det gott om plats att ta en svängdom. Snart skall det bli ett stort hål där dubbelfönstret nu syns. Det kommer att vara ett stort och säkert ganska dammigt ögonblick när det båda husdelarna skall sättas ihop. Skönt att inte längre behöva klättra upp på en stege och in genom fönsterhålet när man skall jobba här...

Tässä kuvassa näkyy kaksi merkittävää asiaa. Tai siis, näkyy siinä tietenkin ihana tyttäremme Eleonora, mutta  sen lisäksi siinä näkyy upea, upea puulattiamme, joka on yhtä lautaa vaille valmis. Nyt kun osaisi päättää miten sen käsittelisi? Ensin meinasin maalata lattiat valkoisiksi, mutta ajatus sai rakennusmiehen melkein hyppimään (lastulevy)seinille. "Jos aikoo maalata lattian, voi sen yhtä hyvin tehdä lastulevystä. Miksi tällainen kallis, kaunis lattia muka maalataan piiloon". Hyvä että sanoi mies mielipiteensä, tajusin itsekin että ei tätä kannata nyt ihan ensimmäiseksi maalata. Ehkä sen voisi öljytä? Kertokaa te kokemuksianne ja mielipiteitänne, miten saadaan kaunis ja helppohoitoinen puulattia? Ai niin, ja se toinen kuvassa näkyvä merkittävä asia on koiramme Tipi, joka tänään kävi ensimmäistä kertaa uudisrakennuksessa sisällä. Ensin se nostettiin rakennustelineelle (kun koiran on vaikea kiivetä niitä jäisiä tikkaita) ja sitten kammettiin  kolmen ihmisen voimin sisälle, kun se pelkäsi niin kovasti sisälle menoa ja harasi parhaansa mukaan vastaan. Sisällä se kulki koko ajan minun perässäni, niin että meinasin astua päälle useampaan kertaan. No, kaipa se tottuu. Helpompi sitten kun sisään tullaan vanhan olohuoneen puolelta.

Tällaisia kuulumisia siis meidän rakennustyömaalta. Saapa nähdä millaisia kuvia seuraavaksi on tarjolla?

På den här bilden kan man se två mycket speciella saker. Ja eller, givetvis ser man här vår kära söta dotter Eleonora, men förutom henne kan man se vårt helt underbart vackra trägolv! Om man bara nu kunde veta hur man skall behandla den? Vad har ni för erfarenheter, berätta gärna? Hur får man ett lättskött trägolv? Tänkte först måla golvet vitt, men den tanken har jag nu gett upp. Olja kanske?  Den andra speciella saken i bilden är vår hund Tipi som idag besökte bygget för första gången. Det var ett helt företag att få in henne, hon kunde ju inte klättra på den isiga stegen precis. Det krävdes tre människor för att få in henne, för hon var så rädd och stod emot. Inne följde hon hela tiden efter mig så jag trampade på henne flera gånger av misstag. Hon blir väl van så småningom. Det blir säkert lättare för henne också när man går in genom det gamla vardagsrummet. 

Sådana hälsningar var det den här gången. Få se hur det ser ut nästa gång jag skriver?

Vasara ja nauloja...Hammare och spikar...

En malta enää olla kertomatta teille meidän uudesta jännittävästä projektista - meillä nimittäin remontoidaan ja rakennetaan! Tai vielä tällä hetkellä vain remontoidaan, koska rakennuslupaa pitää vielä odottaa.

 Meille ominaiseen tyyliin päätimme sitten aloittaa hommat näin syksyn "korvalla", sehän lisää jännitystä mukavasti. Kun puolet katosta on riisuttu alastomaksi, on oikein mukavaa seurata lähestyviä tummia pilviä ja arvuutella, sataako kohta kovin vai kaatamalla. Se on myös oikein mukavaa, kun kesken elokuvan katsomisen alkaa katon läpi virrata vettä melkein suoraan teekuppiin. Se pistää kummasti vauhtia koko perheeseen, yhden paetessa keittiöön melkein paniikissa, toisen rynnätessä etsimään tyhjää ämpäriä ja kolmannen kiivetessä tikkaita pimeälle ullakolle. Sillä valoa, sitähän ei katon läpi iltasella tule, vaikka vettä tuleekin.

Nämä "vuoto-ongelmat" oikeastaan käynnistivät koko tämän projektin. Kattomme on tehty ihanista, vanhoista kattotiilistä, jotka tässä reilun kymmenen vuoden aikana ovat kauniisti sammaloituneet. Ne ovat olleet oikein sopivat meidän kierrätyshenkisen perheemme katolle.

Kaunis ulkonäkökään ei ole kuitenkaan auttanut pitämään meitä täysin kuivina. Vuosi vuodelta ovat ongelmat pahentuneet ja tulleet näkyviin varsinkin kaatosateella. On siis tullut aika sanoa hyvästit ihanalle vanhalle katolle ja vaihtaa se ei niin ihaniin pelteihin. Vähän lohduttaa, että nekin ovat kierrätettyjä, hyväkuntoisia kuitenkin.

Tässä on elämäni raunioina - eikun anteeksi, nämähän olivatkin siis vanhoja kattotiiliämme. Rakennusmies on saanut purkaa tuntojaan heittelemällä yhden kerrallaan alas. Melkein harmittaa etten saanut itse tehdä tuota hommaa. Sen sijaan pääsen jossain vaiheessa kärräämään näitä sirpaleita pitkin pihaa, joka on kaivinkoneiden ja kuorma-autojen jäljiltä hieman vetelä...

Puolet katosta on tällä hetkellä valmiina uusia peltejä varten, ne varmasti pääsevät paikoilleen ensi viikolla. Sekavan näköistä, mutta hyvin toimivaa ja turvallista. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse kiipeillä tuolla, siitä ei toden totta tulisi mitään. Takertuisin johonkin lankkuun ja minut saisi kammeta väkisin alas kangistuttuani kauhusta. En nimittäin ole kiipeilijätyyppiä. Onneksi rakennusmies on, hänellä ei paljon päätä huimaa, huh..

Kaunis vaalimani pihanurmikko on kadonnut jonnekin, kaivinkoneen riehuttua täällä. Hassua muuten, että alun perin ei nurmikkoa istutettu ollenkaan, se vain kasvoi itsestään. Kun jaksoin vain leikata alun karheaa kasvustoa, nurmikko kasvoi ja kaunistui itsestään. Nyt se joutuu tekemään saman tempun uudestaan, tai ehkä sitten ensi vuonna. Harmaa teltta on tilapäinen suoja kaikensorttisille laudoille ja lankuille, jotka toivottavasti kohta pääsevät vaaka-asennosta pysty-asentoon. Arvaamattomat syyssäät pakottivat tekemään tuollaisen hökötyksen keskelle nurmikkoa. No, nurmea onneksi on näkyvillä vähän ehjempänä tuolla alempana...

...nimittäin kasvimaalla! Hmm, muistin juuri että perunat ovat vielä nostamatta...Äh, tekemättömiä töitä tuntuu olevan joka puolella.

Remontin ja rakentamisen keskellä eläminen vaatii norsun hermoja, eikä se ole helppoa kun on tällainen huolehtijatyyppi kuin minä. Projekti on kuitenkin tuonut esiin nyt jo monia positiivisia puolia, muun muassa se on paljastanut, että mieheni onkin tosi taitava rakennushommissa! Yhtäkkiä minulla on myös ihan uusi perspektiivi sisustuslehtiin ja niiden lukemiseen. Vielä muutamia viikkoja sitten luin niitä ammattisyistä, pysyäkseni ajan hermolla sisustustrendien suhteen. Nyt luen niitä kerätäkseni ideoita talon laajennusosaa silmällä pitäen. Odotan myös kovasti saavani vihdoinkin oman työhuoneen, jonne voin piilottaa kaikki sata kangaslaatikkoa, tietokoneen sekä muut työhön ja harrastukseen (jotka ovatkin sama asia) liittyvät härpäkkeet.

Ehkäpä tästä siis tuleekin jatkossa rakennus- ja remonttiblogi? Kuka tietää. Onhan elämässä toki muutakin. Kai. Sitä paitsi kaiken pakollisen sotkun keskellä on muistettava kiinnittää huomiota niihin pieniin kauniisiin juttuihin. Kuten vaikka tällaisiin:

Mukavaa viikonloppua täältä työmaalta siis! Toivottavasti ensi viikolla minulla on jo uutisia luvasta!

Oj hjälp, nu blir det mycket text, ni får försöka para ihop bilderna ovan med texten här nedan :) 
Här är det stora planer på gång - vi håller på och renoverar och skall bygga till! Än så länge är det bara renovering som gäller, bygglovet skall upp för behandling i nästa vecka, hoppas jag. Men det finns mycket att göra redan nu.

Taket i vårt hus byggdes för ca 13 år sedan av underbara gamla taktegel, som tyvärr med tiden har börjat släppa in vatten. Därför, med stor sorg, har vi nu beslutat att byta till ett plåttak. Inte alls lika personligt, men lyckligtvis är det också återanvänt, men i gott skick. Det tröstar lite. Huvudsaken är att det inte regnar in längre, det är liksom inte alls charmigt...

Nu ligger det fullt med krossade tegelbitar på bakgården, vår byggare har fått utlopp för alla sina aggressioner, om han nu skulle ha råkat ha sådana.. Jag nästan avundas honom lite, skulle gärna ha slängt ner tegel själv också. Men är man så dålig på att klättra som jag, är det nog bäst att hållas på marken. Annars hade man fått kalla på brandkåren för att få ner mig, efter att jag skulle ha klängt mig fast vid närmaste planka. Jag kommer att få min beskärda del av tegel dock. Hela gårdsvägen är mjuk och lerig efter grävmaskinen och lastbilen som varit här, vi skall försöka rädda situationen med tegelkross. Just nu är det nästan omöjligt att komma till oss utan att sjunka ner i lervälling. 

Min vackra gräsmatta, som faktiskt vuxit upp utan ett enda planterat gräsfrö, har nu fått ge vika för brädor och plankor inplastade i ett grått tält. Nåja, det kommer en nu vår, då jag hoppas att alla "högar" skall vara borta, dvs stå upprätt innanför väggar och så. Man kan ju titta mot grönsakslandet istället, där är gräset grönt och vackert. Aj, jag kom just på att jag har inte tagit upp potatisen ännu. Vart man än ser, är det något ogjort (suck). 

Denna projekt har redan fört med sig mycket positivt. Till exempel har det visat sig att min man är duktig på byggarbete. Jag har också fått ett helt nytt perspektiv på att läsa inredningstidningar. Innan var det enbart för jobbets skull, för att hänga med i inredningstrender. Nu samlar jag idéer och inspiration till de nya kvadratmetrarna, som förhoppningsvis snart finns att tillgå. Jag skall äntligen få ett eget arbetsrum, där jag kan gömma alla hundra lådor  med tyger, min dator och andra tillhörande mackapärer. Toppenhärligt!

Att bygga och renovera kräver nerver. Ibland måste man se över allt stök och titta på det lilla och vackra. Som en blomma till exempel. 

Nästa vecka har jag förhoppningsvis nyheter om bygglovet. Nu önskar jag er ett trevligt veckoslut!

Tuolin uusi ilme - stolens nya "look"

Vaikka sanotaan, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä, saan sentään aina välillä tehtyä jotain kivaa kotiinkin. Lähestyvä kevät on varmaankin saanut vauhtia luomishaluihin. Olen pitkään ajatellut laittaa työtuoliin jonkun kivan näköisen päällisen, tuoli oli jo ostettaessa vanha ja se on roikkunut mukana varmaan jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta. Olen hurahtanut ihan täysin tekemään tilkkutöitä joka paikkaan, niinpä sai tuoli nuorekkaan farkkupäällisen. Yhdistelmä toimii todella hyvin, farkut ja antiikkinen tuoli :) Rakastan tuota sinisten sävyjen välkehdintää, se tuo mieleen avoimet ulapat kesäisessä auringonpaisteessa..

Fast det sägs att skomakarens barn inte har några skor, får jag ibland för mig att göra något roligt hem också. Kanske det är vårkänslor när man känner suget efter att skapa saker..Har länge tänkt att fräscha upp min arbetsstol, den var gammal redan när vi köpte den och jag har haft den långt över 20 år..Jag är helt galen i att göra lapptäcksrutor av allt möjligt, alltså fick sitsen ett tufft jeansöverdrag. Det fungerar jättebra ihop - en antik stol och gamla jeans :) Jag bara älskar de olika blå nyanserna, de påminner om ett glittrande sommarhav..

Kaapeista ja hyllyistä - Om skåp och hyllor

Aluksi pieni varoitus: päivän postaus sisältää kuvan, joka voi järkyttää herkempiä lukijoita. Eikä kyse ole mistään kauheasta uutiskuvasta, vaan "meikkaamaton" kuva olohuoneen nurkasta..(heh)
Ostimme jokin aika sitten olohuoneeseen kaksi Ikean laatikostoa piilottaaksemme niihin kaikki askartelutarvikkeet, tietokoneromppeet, cd-levyt, pelit, vihot jne. Tarkoitus oli, että tavara pysyisi siististi laatikoissa ja olisi helposti sieltä saatavissa. Tältä laatikostot näyttivät:

Moni varmasti tunnistaa tämän ihan Ikean perusmalliksi ja aluksi ne toimivatkin aika hyvin. Ajan kanssa kävi kuitenkin ilmi, että ne oli ilmeisesti suunniteltu pitämään siistissä rivissä sukat ja pikkupöksyt, tai muuta kevyttä pientä. Kun me lastasimme laatikot täyteen, alkoivat  pian pohjat riippua, eivätkä laatikot lopulta auenneet enää ollenkaan. Mies liimaili pohjia kiinni mutta..Tyttären kolme laatikkoa olivat "lukossa" parisen kuukautta (eivät ne tavarat sitten kai niin tärkeitä olleetkaan..) kunnes sain tarpeekseni. Aloin miettiä, mistä saisin uudet kaapit edullisesti. Pitäisin tukevista, vanhoista puuhuonekaluista, mutta niihin ei oikein ole nyt varaa. Mikä siis neuvoksi?
Köyhyys tekee kekseliääksi, on kai joku joskus sanonut (tai sitten minä sanoin sen nyt). Ratkaisua ei onneksi tarvinnut etsiä kaukaa. Laatikostoista irrotettiin laatikot ja jätettiin kannattimet paikoilleen. Sitten hain sahalta sopivat tukevat vanerilevyt jotka ujutettiin kannattimien päälle. Samalla tuli laatikot käytyä läpi ja kirpputorille lähti kaikenlaista, muun muassa parisenkymmentä lähes käyttämätöntä puuhakirjaa!
No, eiväthän nämä avohyllyt olleet nyt mitenkään kauniit, sitäpaitsi tavarat tuppaavat menemään helposti sekaisin vaikka kuinka järjestäisi. Siispä, verhot eteen!

Paikallinen kangasliike yllätti, kun sen varastosta löytyi superedullista verhovaijeria. Lakanakangas löytyi omista kangaslaatikoista, samaten pitsiliinat, jotka pääsivät antamaan iloista ilmettä näille "piilottimille"..;)

Vähän nuo liinat tuppaavat menemään kippuraan, vaikka olen ne kiinni ommellut, mutta ei se haittaa.
Olemme "uusiin" kaappeihimme todella tyytyväisiä, eikä muutos tullut edes kalliiksi. Nyt pääsemme tavaroihin käsiksi helposti, tytärkin on löytänyt tavaransa uudelleen ja iloitsee kaikesta kivasta, mitä laatikoissa ennen oli pääsemättömissä. Nyt tavoittelen tilaa, jossa myös noiden kaappien päällinen pysyisi kohtuullisen tyhjänä, vain jotain nättiä saa olla esillä. Saa nähdä miten käy..

Först en liten varning: dagens postning innehåller en bild som kan vara omskakande för de känsliga. Nu menar jag tack och lov inte någon hemsk nyhetsbild, utan en ostylad bild från ett hörn i vårt vardagsrum..:)) 
För ett tag sedan köpte vi två billiga byråer på Ikea för att i dem gömma undan hobbymaterial, cd-skivor, pennor, datorsladdar och -skräp samt allt möjligt annat som strulade runt i vardagsrummet. I början fungerade dessa byråer bra, men så småningom visade det sig, att de var mer gjorda för att bära srumpor, trosor och annat lätt och smått. När vi prackade dem fulla med vårt, började bottnarna hänga. Mannen försökte limma fast dem, men det hjälpte inte. Till slut gick inte lådorna att öppna alls, dottern hade sina saker instängda i nästa två månader!  Då fick jag nog och började fundera på en bättre lösning. Helst skulle jag vilja ha rejäla gamla träskåp och byråer, men det har vi inte råd med. Vad skulle jag göra? Som tur var, fanns lösningen nära, och inte blev det särskilt dyrt heller. 
Lådorna skruvades bort, kvar lämnades "hållarna". Jag köpte stadiga plywoood-skivor på den lokala sågen och de sattes på lådhållarna. Samtidigt fick vi alla lådor genomgångna, bl a fick nästan tjugo så gott som oanvända pysselböcker åka till loppis!
Nu hade vi alltså öppna hyllor, men det är ingen bra idé. Det ser alltid lite stökigt ut hur man än försöker hålla ordning. Alltså, drog vi för gardinerna!
Den lokala syaffären hade jättebillig gardinvajer, lakanstyg och gamla spetsdukar hade jag i mina tyglådor.  Jag tycker att det blev jättefint! Man kommer lätt åt alla grejer som finns i hyllorna. Dottern glädjer sig över alla "nya" saker som gömde sig i lådorna..
Nu strävar jag efter att hålla även ovansidan av våra nya byråer relativt tomma och fina. Bara några vackra saker får hållas framme. Få se nu hur det går med det..

Vihreän kaipuu - längtan efter grönt

Katselen ikkunasta aukeavaa maisemaa. Ihmettelen, miksi puut näyttävät jotenkin oudoilta, kunnes tajuan sen johtuvan siitä, että niiden päällä ei ole enää lunta. Se on sulanut pois!! Mäntyjen vihreä näyttää nyt jotenkin vähän pölyiseltä, kuin puuparat olisivat reissussa rähjääntyneet.
Onhan se rankkaa, talvesta selviytyminen. Mutta ainakin täällä meidän saaressa alkaa vähitellen näyttää siltä, että pahin on takanapäin. Päivällä aurinko jo suorastaan kuumottaa ja sulattaa paljaita läikkiä metsätiehen. Lintujen laulu on voimakkaan heleää, niillä on jo perheenperustaminen mielessä. Osalla ehkä jo munatkin pesässä.
Mies ja tytär kaivoivat mäkeen, lämpimään paikkaan, n. 5 m pyöreän syvennyksen. Eilen istuimme sen laidoilla yhdessä ystäväperheen kanssa ja grillasimme makkaraa. Eikä tullut edes kylmä, aurinko lämmitti niin ihanasti! Tunne oli ihana, aina vain vahvemmin voi luottaa siihen, että mennään kevättä kohti. Ei sen puoleen että olisin asiaa mitenkään epäröinyt, mutta kuitenkin..

Auringon, valon ja lämmön myötä ajatukset kääntyvät jälleen puutarhaan. Kaupan siemenhyllyihin on piilotettu voimakkaat magneetit, jotka vetävät meidän viherkaipaustamme puoleensa. Taskussa polttelevat jo hajuherneet, kehäkukat ja muutamat muutkin siemenpussit. Jos meillä olisi enemmän tilaa, perustaisin oikein taimikasvattamon lamppujen alle. Vaan eipä ole, hyvä kun itse mahdutaan. Jotain pientä vihreää kuitenkin on meilläkin keittiöön putkahtanut. Tosin näitä ei istuteta mihinkään,vaan näitä syödään. Kuka tunnistaa nämä pikkuiset?

Uskokaa tai älkää, nämä  ovat broccolin eli parsakaalin versoja. Löysin paikallisesta Agrimarketista euron pusseja (varmaan viime vuotisia) joissa oli valmiina multa ja pussillinen siemeniä, tarkoitus oli kasvattaa syötäviä versoja. Ostin myös retiisi- ja krassipussit. Nämä kaunokaiset syötiin leivän päällä. Maku oli yllättävän voimakas ja aivan selvästi saattoi tunnistaa, että kyse oli juuri parsakaalista. Alla olevan kuvan kaunokaisia meillä on aika useinkin:

Nämähän ovat tietenkin auringonkukanversoja. Ihanan makuisia salaatissa ja leivän päällä, nam! Itävät yleensä aika helposti, eikä tilaa tarvitse varata paljon. Vähän multaa vaikka kertakäyttölautaselle ja siemenet siihen ja peitto päälle joksikin aikaa. Ja sitten vettä ja valoa.
Ja jos on oikein optimisti, voi ajatella, ettei mene kauan kun näitä voisi jo istuttaa puutarhaankin :))

Jag tittar på träden utanför vårt hus och undrar varför de ser så konstiga ut. Sedan kommer jag på det: de har ju ingen snö på sig längre, den har smält bort! Träden ser lite dammigt gröna ut, som om de skulle ha varit på en lång och jobbig resa. 
Det är ju faktiskt ganska jobbigt, att överleva vintern. Nu verkar det dock, i alla fall här på vår ö, att det värsta är över. Solen nästan gassar på dagarna, bara fläckar av jord har kommit fram på vår skogsväg. Igår grillade vi med våra vänner i en "kaffegrotta" gjord av snö. Mannen och dottern grävde liksom en fördjupning i snön, ca fem meter i diameter, och så satt vi på kanterna och hade öppen eld i mitten. Det var jättemysigt och riktigt varmt, solen värmde så underbart. Fåglarna kvittrade så innerligt, de lever ett aktivt skede i sina små liv just nu.
Med solljus och värme vänds tankarna åter till trädgården. Affärernas fröhyllor har fått starka magneter under sig och vi med vår starka längtan efter grönt dras till dem. I fickorna väntar nu både luktärter, ringblommor och frön av alla de slag på att få komma ner i jorden. Om vi skulle ha gott om plats, skulle jag har satt igång med förkultivering av allt möjligt. Nu har vi inte det, vi ryms knappt själva här i vår lilla stuga. Därför måste jag hålla mig mycket till frön som kan sättas direkt i jorden. 
Annars är det en del grönt som har dykt upp i köket. Kan ni gissa vad det är för något på den första bilden? Det är faktiskt broccoli! Hittade i den lokala järnaffären små påsar med mylla och frön färdigt. Meningen är att man skall odla dessa för att äta de små skotten. Köpte också rädisa och krasse i liknande påse. Broccoliskotten åt vi på smörgåsen, de var ganska lustigt att de smakade så mycket just broccoli och inte bara grönt. 
På den andra bilden är det solrosskott. De har vi ganska ofta. De är relativt enkla att få upp, man sätter lite mylla fast på en engångstallrik, trycker ner fröna, vattnar och täcker för med något tills de kommer upp lite. Sedan är det ljust ställe som gäller. Jättegott!!
Och om man är riktigt optimistisk, kan man tänka att det tar ju inte SÅÅ lång tid innan man skulle kunna plantera dessa i trädgården också..:))