TC

Eh..miten aloitetaan blogiteksti taas pitkän tauon jälkeen, ilman että sorrutaan kliseisiin? Se ei lienee mahdollista, joten jos vaan sanon, että täällä ollaan, jipii!! Jonain päivänä vielä onnistun pitämään blogin liikkeessä koko ajan, mutta nyt mennään näin, vähän exkompuroiden :)

Tämän päiväisen havahtumisen sai aikaan kiva postaus eräässä facebookin ryhmässä. Esiin nousi keskustelu siitä, onnistuuko esim kurssikeskuksen tai muun vastaavan pyörittäminen puuceiden (?) varassa, siis ilman niitä lähes kaikille tuttuja sisävessoja?

Aiheeseen oli ihan pakko tarttua, minullahan on tästä monen vuoden oma kokemus! Tai no äh, ei meillä sitä kurssikeskusta ole, mutta ulkovessa on!! Kuten muistatte, aloitin jokin aika sitten kolumnitekstien sarjan täällä blogissa. Tekstit kertovat meidän elämästä hieman erilaisissa oloissa. Yksi teksteistä käsittelee juuri tätä mukavuuslaitosasiaa, joten se teksti tänään alempana, ruotsinkielisen käännöksen jälkeen.

ps. Kuvassa on ulkovessan ovi. Ei kuitenkaan meidän omamme, vaan kotiseutumuseossa sijaitsevan yksilön yksityiskohta ;)

Hur påbörjar man en bloggtext efter en lång paus, utan att falla för klichéer (hjälp, stavas det så??) Det går nog inte, så jag säger bara jippii, jag är här igen! Jag hoppas och önskar att jag en dag skall kunna hålla bloggen levande hela tiden, men tills dess får vi ta det så här, lite då och då. 

Dagens uppvaknande orsakades av en trevlig diskussion i en fb-grupp om huruvida det skulle vara möjligt att ha ett kurscenter eller liknande utan "normala" bekvämligheter = läs: utan innetoaletter. Det här var jag ju tvungen att nappa på, eftersom jag har mångårig, personlig erfarenhet av saken! Ja alltså inte av att ha kurscenter, men av utedass! 

Som ni kanske minns, så påbörjade jag en serie kolumntexter här i bloggen, tyvärr bara på finska, men ändå. Texterna handlar om vårt liv här på landet, i lite annorlunda förhållanden än vad människor i regel är vana vid. Dagens text hittar du här nedan. Träna din finska - eller använd google translator, som ju är som vi vet, en väldigt pålitlig översättare av diverse texter :/ Jag vågar faktiskt inte ens prova hur nedanstående text skulle bli med hjälp av denna automatiska underverk. Varför inte? För att jag vill överleva dagen, risken är nämligen ganska stor att man skulle kunna dö av skratt..Men prova du -  om du vågar ;)  

TC

Heti alkuun lienee paikallaan varoitus: tämä osa sisältää asioita, jotka voivat herkkänenäisille ihmisille olla epämiellyttäviä. Lukeminen tapahtuu siis omalla vastuulla.

Veden lisäksi jokapäiväiseen elämäämme liittyy se ketjun toinen pää, eli vierailut Hotelli Helpotuksessa. Kun joku tulee meille kylään ensimmäistä kertaa ja tekee niin kutsutun tupatarkastuksen, eräs seikka aiheuttaa poikkeuksetta hämmennystä. On kyllä pesuhuone ja sauna – mutta missä on WC?

Meillä ei ole WC:tä eli vesiklosettia. Treecee sen sijaan löytyy, ulkosalta, hämyisen pienen polun päästä.

Tämä tosiasia jakaa ihmiset yleensä kahteen ryhmään, joista toisessa on huomattavasti enemmän kannattajia. Puucee on jotain mitä voidaan sietää extreme-mielessä päivä tai kaksi, kunhan mukaan saa ottaa a) kaasunaamarin, b) hajusteita, mielellään useaa laatua sekä c) suihkutettavaa deodoranttia omien hajujälkien peittämiseksi. Käynnin jälkeen on oleskeltava ulkona ainakin tunti, jotta hajuhuoneen traumaattiselta vaikutukselta pystytään toipumaan.

Meitä, kyseiseen laitokseen tottuneita, tällainen asenne tuppaa huvittamaan. Onhan tietysti totta, että siistien sisävessojen kautta osa elämän rumemmista tosiasioista on onnistuttu piilottamaan taikapyttyyn, joka napin painalluksella vie kaiken mukanaan. Minne, sitä harva vaivautuu edes miettimään. Tästä on ekologisuus kaukana. Tuntuu kaiken lisäksi järkyttävältä, että maassamme vedämme viemäristä alas vettä, jota muualla maailmassa juotaisiin kiitollisuuden kyyneleet poskilla virraten.

Kerronpa teille erään tosiasian: kaikki, mikä tulee ihmisestä ulos, on maatuvaa ainesta, olettaen ettei ruokavalioon kuulu muovi tai muu vastaava. Tämä tarkoittaa sitä, että oikein hoidettuna kompostoiva vessa muuttaa kaiken hyväksi mullaksi, joka on, uskokaa tai älkää, puhtaampaa kuin se, mitä kuljetamme kalliilla rahalla puutarhamyymälästä sievissä pusseissa ruusujemme kasvualustaksi. Tai ainakin tiedät, kenen entisiä jätteitä ruusuillesi olet syöttämässä. Kompostoituminen, olipa kyse ruokajätteestä (joka kompostoidaan omassa astiassaan) tai puuceen tuotoksista, on aikamoinen taikatemppu ja toimiva sellainen, tämän voimme todistaa. Kompostilaatikko on kuin multatehdas. Toisesta päästä syötetään kompostijäte ynnä muu tarpeellinen, toisesta päästä tulee ulos valmista multaa. Tärkeää on myös mainita, että jos puuceen osaa hoitaa oikein, se ei haise kovinkaan paljon. Tämä ei aina onnistu, mutta toisaalta, ei pieneen hajuhaittaan ole tiettävästi kukaan kuollut.

Taas on tietenkin myönnettävä, että pikkulan käyttö vuoden ympäri vaatii jonkin verran pioneerihenkeä. Kylmään vuodenaikaan jokainen vessareissu vaatii täydellisen pukeutumisen, lähtöä ei siis kannata jättää viime minuutille. Liukasta pihapolkua kannattaa myös varoa, ettei pääse käymään hullusti jo matkalla. Hämmästyttävää kyllä, ulkohuussissa tarkenee myös silloin kun on -30 astetta, tosin pitemmät mietiskelyjaksot kannattaa säästää lämpimille keleille.

Kesällä tämä pieni huone pystyy kilpailemaan parhaimman hotelliklosetin kanssa. Vai missä muualla voi sanoa olevan näköalatoiletti, jonka huomaamattomista stereoista kuuluu autenttista linnunlaulua? Avoimesta ovesta olemme seuranneet läheisen linnunpöntön asukkien perhe-elämää, kuunnelleet lepakoiden rapistelua ja ihailleet tähtiä talvi-iltoina. Ja jos asiaan ylipäätään liittyy jotain epämukavaa, toimii tässäkin kaikkeen sopiva mantra ”kaikkeen tottuu”.

Jos nyt olisin taloa rakentamassa, tekisin talon sisälle hyvin toimivan kompostivessan, joka ei haise. Toivoisin tämän tulevan lakisääteiseksi kaikissa uudisrakennuksissa tässä maassa, jossa rakentamiseen jo muutenkin on liitetty outoja ja usein tarpeettomiakin pykäliä. Tässä pykälässä olisi jotain järkeäkin, ja se olisi oikea ekoteko!

Taloomme ei kuitenkaan nyt mahdu ekologista sisävessaa. Niinpä tallustamme tuttua polkua sinioviseen pikkumökkiimme, linnunlaulua kuuntelemaan. Onpa tähän jo syntynyt perinnekin; yhteinen iltavessareissu tyttären ja koiran kanssa (koiran ei tarvitse käyttää vessaa). Paluumatkalla voimme ihmetellä ja ihastella alkuöisen pihan ääniä, tuoksuja ja näkymiä. Kuinka moni voi muuten haistella kreikanleukoijan ja tuoksuherneen aitoja tuoksuja WC:ssä käydessään? Mepäs voimme!

Vanhaa, jo tutuksi käynyttä mainosrallatusta mukaellen ”yks´ kakkaa, kolme kakkaa, multaa ruusuille sitten nakkaan”.

ps. Erikoismaininnan haluan tässä antaa miehelleni, joka on jo yli kuusitoista vuotta hoitanut puuceen tyhjentämisen. Siihen pystyy vain tosimies.

Ps2 Jotta nyt kukaan naisasianainen ei nousisi barrikadeille, tehdään tähän lisäys, että tyhjentäminen onnistuu myös tosinaiselta, olen itsekin tämän toimenpiteen tehnyt muutamia kertoja. Siksipä juuri arvostankin kovasti mieheni työtä ;)

Miten minä tänne päädyin? Hur hamnade jag här?

Viime kerralla jaoin kanssanne kolumnitekstin muutaman vuoden takaa, jossa avasin meidän vedenhakurituaalejamme. Teksti oli osa usean kymmenen tekstin sarjasta, jossa osittain kerron elämästämme hieman erilaisissa oloissa ilman perusmukavuuksia, osittain kirjoittelen ajatuksiani noin yleensä. Haluaisitko lukea lisää? Tästä lähtien julkaisen tänne tasavälein tekstiä, nyt aloitammekin aivan alusta! Tervetuloa meille, ihan luomusti vaan :)

ps. kuvassa kotimme niinkuin se oli vielä parisen vuotta sitten. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja talon ulkomuotokin muuttunut. Tämä näkymä on kuitenkin edelleen hyvin rakas.

Förra gången fick ni läsa en kolumntext från några år tillbaka. Den ingick i en serie texter, där jag berättar om livet i lite enklare förhållanden, utan de så kallade normala bekvämligheterna. Skulle ni vilja läsa mer? Nu känns det ju lite knasigt att fråga så här på svenska, eftersom texterna är på finska..Men det är lyckligtvis många här, som kan både och. Dessutom har vi ju vår vän google translator, som ju gör livet såå mycket roligare. Jag har tänkt nu att publicera en text med jämna mellanrum, och nu börjar vi riktigt från början. Välkommen med, till vårt ekoliv :)

ps. på bilden ser ni vårt hem, så som det såg ut för några år sedan. Det har hänt en hel del sedan dess, även med huset..Men den här vyn är fortfarande lika nära mitt hjärta.


Osa 1: Miten minä tänne jouduin?

Downshifting. Siinä sana, joka alkaa olla tuttu jo lähes kaikille. Kysehän on ”pienemmällä vaihteella ajamisesta”, leppoistamisesta, elämän kohtuullistamisesta, elämäntyylin muutoksesta. Elämisestä pienemmillä taloudellisilla resursseilla, mielellään maalla, lähellä luontoa.
Minä, joka yleensä tanssin epätahdissa muotivalssien kanssa, olen kerrankin ehtinyt ensimmäisten joukkoon. Uskaltaisinpa melkein väittää, että perheemme oli huipputrendikäs jo ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Näissä luomupuitteissa olemme nimittäin asuneet jo 16 vuotta.

Downshifting ei oikeastaan ole mikään uusi keksintö. Jo retroaikakautena, lapsuuteni kultaisella 70-luvulla, oli vaatimaton maalaiselämä monelle jokapäiväistä arkea. Jossain vaiheessa yhteiskuntamme kuitenkin syöksyi teknologian huippuaikaan. Kaupungit alkoivat suurentua, talot kasvaa kohti korkeuksia. Autoista tuli huippunopeita, internet kutisti maailman läppärin, nyt jo kännykän näytön kokoiseksi. ”Nopea” ja ”tehokas” nousivat laatusanojen ykkösiksi. Näillä olemme nyt menneet muutamia vuosia, monenkarvaisia hilavitkuttimia keräten.

Entä nyt? Sanavarastoomme on hiipinyt sanoja kuten ”aito”, ”eko”, ”luomu”, ”yksinkertainen”. Jopa muodin maailmassa puhutaan ”nudesta”, viitaten meikkiin, joka on kuin ei olisikaan.
Meihin on siis mitä ilmeisimmin iskenyt tarve palata elämän alkulähteille. Miksiköhän? Onko niin, että kaikki, mitä nopealla teknologialla ja pakokaasuisilla kaupungeilla on tarjota, on jo nähty? Kun tietotekniikka saavuttaa huippunsa, katseet kääntyvät kohti vanhaa kunnon Remingtonia? Tai kun hifi-laitteet hipovat avaruustasoa, aletaan etsiä savikiekkoja ja veivigrammofoneja? Olemmeko kyllästyneet kaikkeen keinotekoiseen ja etsimme nyt aitoa ja alkuperäistä?

Tämä lienee yksi syy. Toinen saattaa olla se, että ihmiset ovat alkaneet voida huonosti. Stressistä on tullut yhtä jokapäiväinen osa elämää kuin hengittämisestä. Kynttilät palavat loppuun molemmista päistä. Burnoutista johtuvat sairauslomat yleistyvät. Ihmiset kaipaavat rauhaa, mutta uraputkesta sitä ei löydy.
Siispä – kierrokset alas ja elämänlaatua hakemaan.

Mikä on minun syyni tällaiseen elämäntyyliin? Sielultani olen aina ollut maalaistyttö, vaikka kaupungissa tuli välillä 14 vuotta asuttuakin. Lopullisesti juureni maaseudun rehevään multaan istutin kuitenkin oman pienen mökin ja avioitumisen myötä.

Ensin oli vuorossa mökin teko. Sinkkunaiselta se onnistui läheisten ja ystävien avustuksella. Mökin kokoa katsellessa voi päätellä, että kuvittelin olevani lopun ikää vannoutunut vanhapiika. Toisin kuitenkin kävi. Vastaan tuli mies, joka prinsessan saadakseen ei joutunut taistelemaan lohikäärmettä vastaan, mutta kaivoi lapiolla kuopat viemärikaivoja varten. Varsin sankarillinen teko mielestäni, väittäisin jopa että romanttinen, vaikka ei noin yhtäkkiä ajatellen siltä vaikutakaan. Perheemme on sittemmin kasvanut nyt jo 13-vuotiaalla tyttärellä, yhdellä höpsöllä koiralla ja kahdella kissalla.

Millaista on ympärivuotinen elämä mökissä, jonne juokseva vesi tulee vain, jos ämpärien kantaja jaksaa juosta ja jonka puuceen stereoista kuuluu linnunlaulu? Entä miltä tuntuu, kun ei tarvitse liittyä sunnuntain paluuliikenneletkaan? Tai pelottaako kun valoa ei näy missään ja lähistöltä kuuluu outoa valitusta? Tästä ja vielä monesta muusta olisi tarkoitus tässä kolumnissa kertoa.  Tervetuloa siis mukaan, ottamaan ihan luomusti vaan!

Vettä, vettä!! Vatten, vatten!!

Tänään on ollut tämän vuoden ensimmäinen vahvasti keväinen päivä. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja lumi suli kohisten. Kurjaa tässä päivässä on se, että tytär heräsi aamulla kovasti kurkkukipuisena. Tämä viikko taitaa hänen osaltaan mennä potilaana. No, jos nyt on pakko sairastaa, hyvä että tekee sen nyt. Ensi viikolla on hiihtoloma, ja olisi kyllä aika kohtuutonta, että viimeksi joululoman sairastanut joutuisi taas petiin, kun olisi kaikkea mukavaa tiedossa. Siispä, lepoa ja rakkautta, kyllä se siitä.

Kävin hakemassa pulkan kanssa vettä. ?? Niin, kuten olen tainnut jo mainitakin, meillä ei ole "normaaleja" mukavuuksia tässä meidän paratiisissa. Pulppuavaa lähdettä katsoessa tuli mieleen kolumniteksti, jonka kirjoitin parisen vuotta sitten. Kopioin tekstin teille tähän alle. Saatte siinä tarkemman selonteon siitä, mitä meillä pitää tehdä, jotta lasissa loiskahtelisi ja tiskialtaassa kuohuisi. Hauskoja lukuhetkiä ;) (Teksti löytyy ruotsinkielisen osuuden alapuolelta).

Idag har det varit den första riktiga vårdagen för i år. Solen värmde, fåglarna kvittrade och man kunde riktigt höra snön smälta. En underbar dag - förutom att vi har en flunssapatient här hemma. Dottern väckte mig imorse och sade att hon har hemskt ont i halsen. Tråkigt - men samtidigt tur att hon blev sjuk nu. Det skulle ju faktiskt ha varit höjden av orättvisa, om hon som låg sjuk på jullovet skulle nu ha missat allt det roliga igen. Så nu är det bara och vila och se till att bli frisk.

Jag var och hämtade vatten med pulkan. ?? Ja, som jag tidigare nämnt, har vi inte alla så kallade "normala" bekvämligheter här i vårt paradis. När jag stod och fyllde mina kanistrar och tittade på den porlande vattenkällan, kom jag att tänka på kolumntexten som jag skrev för några år sedan. Skall kopiera den hit. Nu är det tyvärr bara på finska och har inte riktigt tid att översätta, så ni får antingen "knäppa på finskan" eller kanske rentav använda google translatorn? Jag kan i så fall garantera, att texten säkert är ännu roligare än originalet :D 

Lähdevettä

Mitä sinä teet saadaksesi tiskivettä tai peseytyäksesi? Melko varmasti teet kevyen ranneliikkeen eli avaat hanan. Entä mitä me teemme? Talostamme ei löydy ainuttakaan hanaa. Vettä kuitenkin tarvitsemme ja saamme, vuodenajasta riippuen joko helposti tai vähän vähemmän helposti. Kesällä riittää että heittää paksun letkunpään pesuhuoneen ovesta sisään ja laittaa töpselin seinään. Vesi juoksee kauniisti. Tunnemme olevamme melkein mukavuuksilla varustettuja. Pesu- ja tiskivettä ei tarvitse säännöstellä vaan sitä voi tuhlata, mielin määrin. Mitä luksusta!

Hieman erilainen tilanne on pakkaskelien koittaessa. Autoon lastataan kanisterit ja ämpärit ja ajetaan 200 metrin päässä sijaitsevalle lähteelle. Auton käyttäminen ei tässä ole mitenkään luomua, tiedetään, mutta muuta keinoa ei ole 50 vesilitran kotiin kuljettamiseen. Maitokärry on hankintalistalla. Keskitalvella, jos lunta sattuu olemaan ja pulkka kulkee, haetaan vedet sillä. Potkukelkka on samaten oivallinen apuväline. Rakensipa mieheni vähän isomman putkirunkoisen vesikelkankin. Se on vain osoittautunut hieman raskaskulkuiseksi…

Vedenottopaikkamme on yhteinen lähimpien naapuriemme kanssa, vesi tulee kirjaimellisesti kalliosta. Jossain on lähteensilmä, joka antaa meille hyvää – eli ei minkään makuista vettä, sekä pesuun että juotavaksi. Veden laatua ja puhtautta ei ole koskaan testattu. Olemme kuitenkin maalaisjärjellä ajatelleet, että koska kaikki olemme edelleen hengissä, ei vesi voi olla kohtuuttoman myrkyllistä. Sitä paitsi ennen meitä oli kyläkulmamme alkuperäisin asukas juonut vettä jo vuosikaudet ja eli silti pitkän ja suhteellisen terveen elämän. Lisäksi arvelen että jos vesi nyt testattaisiin ja osoittautuisi jotenkin huonoksi, alkaisimme välittömästi sairastella. Ehkä se pään työntäminen pensaaseen kuitenkin toimii tässä tilanteessa? Silmät kiinni ja hyvää vettä juomaan, ei siinä ole mitään vikaa! Uskoisin tämän ”ei kemiallisesti puhdistetun” veden olevan myös syynä siihen, että vatsataudit ovat meillä hyvin harvinaisia vieraita. Vatsassa on rautainen armeija nitistämässä pöpöjä!

Monenlaisia hetkiä on tuon ihmelähteen äärellä vietetty. Kuunneltu kesäiltoina töyhtöhyyppien tuohtunutta ääntelyä, ne hupsut kun tekevät joka ikinen vuosi pesänsä keskelle peltoa ja hermostuvat heti, kun joku tulee sataa metriä lähemmäs. Kunpa ne ymmärtäisivät, ettei meistä ole niille vaaraa. Yläpuolelle kaartuu sininen taivas, silmien korkeudella lempeä tuuli heiluttelee pellon täydeltä tuoksuvia rypsikukintoja.

Huvittavaa on ollut myös seurata, miten pikkuiset sammakot leikkivät jukuparkkia vesiputkessa; ne hyppäävät veden vietäväksi putken yläpäässä ja hetken kuluttua – plups, syöksyvät ulos toisesta päästä. Tämä on tosin huvittavaa vain, jos päätepysäkkinä ei ole meidän juomavesiämpärimme. Toisaalta, uskottiinhan ennen, että sammakko kaivossa oli puhtaan veden merkki. Ehkä tätä voisi soveltaa ämpäreihinkin?

Vedenhakureissulla pääsee kylminä talvina leikkimään sankaria, melkein joka kerta. Ensin pukeudutaan kuin naparetkeläiset konsanaan; karvahattu tiukasti leuan alta kiinni, toppavaatteet, paksut saappaat ja hansikkaat, lopuksi kaulaliina kasvojen suojaksi niin että vain silmät näkyvät. Sitten pusketaan pulkkaa vetäen vastatuuleen, lumen ja pakkasen piiskatessa kasvoja kuin jäiset nuolet.

Lähteelle tullessa voi vastassa olla vähemmän ilahduttava näky: avoin pelto on päästänyt lumen tuiskuamaan niin, että siinä missä pitäisi olla 20 metriä avointa ja sileää, helppokulkuista kalliota, onkin puolitoista metriä paksu lumikerros. Eräänkin kerran kävin päättäväisesti lapion kanssa lumivallin kimppuun, mutta heti ensimmäinen isku hankeen osoitti, että tätä taistoa en voittaisi. Lumi oli kovettunut betoninkovaksi. Eipä siinä auttanut muu kuin kiivetä kantohangen päälle ämpäreiden kanssa, onneksi vedenottopaikka oli sentään vielä näkyvissä. Tänä talvena näiltä ongelmilta on vältytty, lunta kun ei tullut juuri nimeksikään. Juuri nyt vedenhakuelämyksiin kuuluvat kevään tuoksut, iloisesti vilkuttavat pajunkissat ja maan kosteudesta autereinen maisema.

En halua antaa meistä väärää kuvaa – totta kai olisi mukavaa jos vesi tulisi hanasta helposti, sillä aiemmin mainitulla ranneliikkeellä. Maillamme on sitä paitsi pilvin pimein vesisuonistoa joten kaivonkin saisi varmaan suhteellisen helposti laitettua. Urakka kokonaisuudessaan olisi kuitenkin niin arvokas, ettei se ainakaan tällä hetkellä sovi suunnitelmiin. Ehkä sitten joskus. Sillä aikaa nautimme siitä, mistä toiset ovat jopa valmiita maksamaan, nimittäin lähdevedestä. Sammakkoaromilla maustettuna.