Runoilua - dikterier

Hei kaikki - täällä ollaan taas! Bloggailu on viime aikoina kokenut aikamoisen inflaation, olen siitä pahoillani! Tosin ehkä nyt on sellainen aika, että ongelma on sama kaikilla. Ulkona aurinko houkuttelee lähempää tuttavuutta tekemään, pihatyöt samoin.
Itselläni on hiljaisuus johtunut lähinnä siitä, että olen ollut niin kiinni muissa projekteissa. Oma työn alla oleva lastenkirjani "syntyy" ihan lähiaikoina, sen viimeistely on vienyt voimia ja keskittymistä. Kun istuu koneella monta tuntia peräkkäin, eikä lopulta ole ihan varma kirjoitetaanko "sitä paitsi" yhteen vai ei, ei jaksa enää paineutua bloggaamiseen. Olen myös kaivannut kommenttejanne. Kun niitä ei tule, helposti kokee, ettei kukaan käy lukemassa. Joten jos vain siltä tuntuu, olisi kiva taas kuulla "äänenne", vaikka virtuaalisesti!
Raumalla oltiin näyttelyreissulla mukana, tällä kertaa vähän tavallista kauemmin. Kotiintulo tuntui sekä hassulta, että ihanalta, vuorotellen. Ei minusta silti kaupungin asukkia tulisi, toivottavasti ei koskaan enää. Käydä voin ja olla viikon, mutta pysyvästi, ei kiitos. Elämä maalla on vain niin aitoa, ei sille mitään mahda.
Nyt istun siis taas tutulla työtuolillani ja nautin toimivasta nettiyhteydestä. Vaikka elämme niin korkeasti kehittyneessä tietoliikenneyhteiskunnassa, voin kertoa, ettei kaupungista saa tilapäistä nettiyhteyttä kovinkaan helposti. Onneksi majapaikassamme oli seinässä netti"töpseli" ja minulla tarvittavat laitteet mukana. Mutta kun yritin saada tikkua viikoksi (jotta olisin päivällä voinut työskennellä näyttelytiloissa, joissa ei yhteyttä ollut), ei se onnistunut sitten mitenkään. Kaiken lisäksi olivat kaikki alan liikkeet paenneet isojen markettien kainaloon, enkä sitten lähtenyt lampsimaan kaupungin ulkopuolelle tämän ongelman takia. Täällä kotona, Peräkylän Metsäkorvessa, yhteydet toimivat täydellisesti. Huvittavaa.
Nettiä käyttävät nykyään lapsetkin. Oman tyttären mietteitä asiasta löydätte alla olevasta kuvasta, kannattaa klikata sitä, jotta saatte tekstistä selvää. Runo on yksi 30:sta, joita on hänen uudessa runokirjassaan, "Nuppineuloja ynnä muuta". Kirjoja on nyt saatavana meiltä kotoa parin päivän toimitusajalla, hintahan oli 22 euroa sisältäen postikulut. Tervetuloa tilaamaan! Tilaaminen onnistuu laittamalla sähköpostia meille, osoitehan oli sychold(at)dnainternet.net.

 

Hej på er, här är jag igen! Bloggandet har blivit lidande på sistone, beklagar detta! Jag har helt enkelt varit så fast i så mycket annat så det har inte blivit energi över för detta. Min egen barnbok skall just "födas", de senaste dagarna har gått till att korrekturläsa och sedan korrekturläsa på nytt..Efter flera timmar framför skärmen är man ganska less på det hela kan jag säga, fast det är ju roligt också på samma gång. 

Förra veckan var vi till Raumo, där min man hade konstutställning. Att komma hem kändes både skönt och konstigt. Dock är jag mycket tacksam över att inte behöva bo i stan, jag hoppas att jag aldrig mer behöver göra det. Att "gå på stan" en dag eller att vara där en vecka är helt ok, men att bo permanent - nej tack. Det är på landet som det riktiga livet finns, så är det bara.

Så nu sitter jag på min egen arbetsstol och njuter av en ordentlig internetförbindelse. Det var faktiskt ganska komiskt, att inte kunna få en fungerande förbindelse under vistelsen i Raumo. På kvällen jo, där vi sov över fanns it-uttag, men jag skulle behövt en "sticka" för att kunna jobba på dagarna. Men nix, det gick inte. Här hemma, mitt i skogen, är det dock inga problem. Också en fördel med att bo på landet (hihi). 

Internet används av alla, även barn. Ovan ser ni en dikt, som ingår i 8-åriga dotterns diktbok, tyvärr bara på finska. Boken med sammanlagt 30 dikter finns nu hos oss och kan beställas, beställningstid endast några dagar. Priset är 22 euro inkl porto. Beställa kan man genom att skicka e-post till oss på sychold(at)dnainternet.net. Välkommen att göra en beställning 

Taidenäyttely! - Konstutställning!

On jälleen aika pitää näyttely Raumalla, tässä teille kaikille yhteinen kutsu, lämpimästi tervetuloa!
Det är åter tid att hålla konstutställning i Raumo, här kommer en gemensam inbjudan till er alla, varmt välkomna!

 

Nyt se on täällä! Nu är den här!

Jo parin vuoden ajan olemme koko perhe pakertaneet erilaisten kirjallisten projektien parissa. Hauskaa tässä on, että 8-vuotias tyttäremme ennätti ensin saada oman projektinsa valmiiksi. Äidin avulla tietysti..

Siksipä, ylpeinä esittelemmekin nyt...TADAA!!

Tässä näette Eleonora Sycholdin ensimmäisen ja ikioman runokirjan nimeltä "Nuppineuloja ynnä muuta - elämää 8-vuotiaan näkökulmasta". Runoja kirjassa on kaikkiaan 30, jokaiseen kuuluu äiti-Lauran ottama kuva. Runoja on syntynyt muun muassa traktorin takapyörästä, nuppineuloista, hyttysestä, lomasta, hotellista, kukkakärpäsestä - ja vaikka mistä, loppusoinnuin varustettuna! Sivuja kirjassa on reilut 60.

Kirja on hauska ja sopii sekä aikuisille että lapsille. Voimme suositella tätä lämpimästi! Jos haluat hankkia kirjan itsellesi, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla sychold(at)dnainternet.net. Kirjan hinta on 22 euroa ja se sisältää postimaksun kotimaahan. Toimitusaika n. 2 viikkoa.

Klikkaa kuva isommaksi, niin pääset lukemaan yhden runoista!

De gångna två åren har hela familjen varit fördjupade i olika skriftliga projekt. Det roliga är, att det nu är vår dotter Eleonora som är först ut med någonting färdigt. Därför vill vi nu presentera: Eleonora Sycholds första egna bok, poesiboken "Nuppineuloja ynnä muuta - elämää 8-vuotiaan näkökulmasta" (Knappnålar med mera - livet sett från en 8-årings synvinkel". I boken finns dikter från alla möjliga teman, bl a traktorns bakhjul, myggan, hotellet, semestern, knappnålar - och många andra! Dikterna är 30 till antal, till varje dikt hör en bild som jag har tagit. Boken omfattar drygt 60 sidor, den kan varmt rekommenderas till både unga och gamla. Tyvärr är texten bara på finska, men om du skulle vilja beställa en, hör av dig till vår e-post på sychold(at)dnainternet.net. Priset är 22 euro och det inkluderar postavgiften inom Finland.  Leveranstiden är ca två veckor.

Tuolin uusi ilme - stolens nya "look"

Vaikka sanotaan, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä, saan sentään aina välillä tehtyä jotain kivaa kotiinkin. Lähestyvä kevät on varmaankin saanut vauhtia luomishaluihin. Olen pitkään ajatellut laittaa työtuoliin jonkun kivan näköisen päällisen, tuoli oli jo ostettaessa vanha ja se on roikkunut mukana varmaan jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta. Olen hurahtanut ihan täysin tekemään tilkkutöitä joka paikkaan, niinpä sai tuoli nuorekkaan farkkupäällisen. Yhdistelmä toimii todella hyvin, farkut ja antiikkinen tuoli :) Rakastan tuota sinisten sävyjen välkehdintää, se tuo mieleen avoimet ulapat kesäisessä auringonpaisteessa..

Fast det sägs att skomakarens barn inte har några skor, får jag ibland för mig att göra något roligt hem också. Kanske det är vårkänslor när man känner suget efter att skapa saker..Har länge tänkt att fräscha upp min arbetsstol, den var gammal redan när vi köpte den och jag har haft den långt över 20 år..Jag är helt galen i att göra lapptäcksrutor av allt möjligt, alltså fick sitsen ett tufft jeansöverdrag. Det fungerar jättebra ihop - en antik stol och gamla jeans :) Jag bara älskar de olika blå nyanserna, de påminner om ett glittrande sommarhav..

Kaapeista ja hyllyistä - Om skåp och hyllor

Aluksi pieni varoitus: päivän postaus sisältää kuvan, joka voi järkyttää herkempiä lukijoita. Eikä kyse ole mistään kauheasta uutiskuvasta, vaan "meikkaamaton" kuva olohuoneen nurkasta..(heh)
Ostimme jokin aika sitten olohuoneeseen kaksi Ikean laatikostoa piilottaaksemme niihin kaikki askartelutarvikkeet, tietokoneromppeet, cd-levyt, pelit, vihot jne. Tarkoitus oli, että tavara pysyisi siististi laatikoissa ja olisi helposti sieltä saatavissa. Tältä laatikostot näyttivät:

Moni varmasti tunnistaa tämän ihan Ikean perusmalliksi ja aluksi ne toimivatkin aika hyvin. Ajan kanssa kävi kuitenkin ilmi, että ne oli ilmeisesti suunniteltu pitämään siistissä rivissä sukat ja pikkupöksyt, tai muuta kevyttä pientä. Kun me lastasimme laatikot täyteen, alkoivat  pian pohjat riippua, eivätkä laatikot lopulta auenneet enää ollenkaan. Mies liimaili pohjia kiinni mutta..Tyttären kolme laatikkoa olivat "lukossa" parisen kuukautta (eivät ne tavarat sitten kai niin tärkeitä olleetkaan..) kunnes sain tarpeekseni. Aloin miettiä, mistä saisin uudet kaapit edullisesti. Pitäisin tukevista, vanhoista puuhuonekaluista, mutta niihin ei oikein ole nyt varaa. Mikä siis neuvoksi?
Köyhyys tekee kekseliääksi, on kai joku joskus sanonut (tai sitten minä sanoin sen nyt). Ratkaisua ei onneksi tarvinnut etsiä kaukaa. Laatikostoista irrotettiin laatikot ja jätettiin kannattimet paikoilleen. Sitten hain sahalta sopivat tukevat vanerilevyt jotka ujutettiin kannattimien päälle. Samalla tuli laatikot käytyä läpi ja kirpputorille lähti kaikenlaista, muun muassa parisenkymmentä lähes käyttämätöntä puuhakirjaa!
No, eiväthän nämä avohyllyt olleet nyt mitenkään kauniit, sitäpaitsi tavarat tuppaavat menemään helposti sekaisin vaikka kuinka järjestäisi. Siispä, verhot eteen!

Paikallinen kangasliike yllätti, kun sen varastosta löytyi superedullista verhovaijeria. Lakanakangas löytyi omista kangaslaatikoista, samaten pitsiliinat, jotka pääsivät antamaan iloista ilmettä näille "piilottimille"..;)

Vähän nuo liinat tuppaavat menemään kippuraan, vaikka olen ne kiinni ommellut, mutta ei se haittaa.
Olemme "uusiin" kaappeihimme todella tyytyväisiä, eikä muutos tullut edes kalliiksi. Nyt pääsemme tavaroihin käsiksi helposti, tytärkin on löytänyt tavaransa uudelleen ja iloitsee kaikesta kivasta, mitä laatikoissa ennen oli pääsemättömissä. Nyt tavoittelen tilaa, jossa myös noiden kaappien päällinen pysyisi kohtuullisen tyhjänä, vain jotain nättiä saa olla esillä. Saa nähdä miten käy..

Först en liten varning: dagens postning innehåller en bild som kan vara omskakande för de känsliga. Nu menar jag tack och lov inte någon hemsk nyhetsbild, utan en ostylad bild från ett hörn i vårt vardagsrum..:)) 
För ett tag sedan köpte vi två billiga byråer på Ikea för att i dem gömma undan hobbymaterial, cd-skivor, pennor, datorsladdar och -skräp samt allt möjligt annat som strulade runt i vardagsrummet. I början fungerade dessa byråer bra, men så småningom visade det sig, att de var mer gjorda för att bära srumpor, trosor och annat lätt och smått. När vi prackade dem fulla med vårt, började bottnarna hänga. Mannen försökte limma fast dem, men det hjälpte inte. Till slut gick inte lådorna att öppna alls, dottern hade sina saker instängda i nästa två månader!  Då fick jag nog och började fundera på en bättre lösning. Helst skulle jag vilja ha rejäla gamla träskåp och byråer, men det har vi inte råd med. Vad skulle jag göra? Som tur var, fanns lösningen nära, och inte blev det särskilt dyrt heller. 
Lådorna skruvades bort, kvar lämnades "hållarna". Jag köpte stadiga plywoood-skivor på den lokala sågen och de sattes på lådhållarna. Samtidigt fick vi alla lådor genomgångna, bl a fick nästan tjugo så gott som oanvända pysselböcker åka till loppis!
Nu hade vi alltså öppna hyllor, men det är ingen bra idé. Det ser alltid lite stökigt ut hur man än försöker hålla ordning. Alltså, drog vi för gardinerna!
Den lokala syaffären hade jättebillig gardinvajer, lakanstyg och gamla spetsdukar hade jag i mina tyglådor.  Jag tycker att det blev jättefint! Man kommer lätt åt alla grejer som finns i hyllorna. Dottern glädjer sig över alla "nya" saker som gömde sig i lådorna..
Nu strävar jag efter att hålla även ovansidan av våra nya byråer relativt tomma och fina. Bara några vackra saker får hållas framme. Få se nu hur det går med det..

Vihreän kaipuu - längtan efter grönt

Katselen ikkunasta aukeavaa maisemaa. Ihmettelen, miksi puut näyttävät jotenkin oudoilta, kunnes tajuan sen johtuvan siitä, että niiden päällä ei ole enää lunta. Se on sulanut pois!! Mäntyjen vihreä näyttää nyt jotenkin vähän pölyiseltä, kuin puuparat olisivat reissussa rähjääntyneet.
Onhan se rankkaa, talvesta selviytyminen. Mutta ainakin täällä meidän saaressa alkaa vähitellen näyttää siltä, että pahin on takanapäin. Päivällä aurinko jo suorastaan kuumottaa ja sulattaa paljaita läikkiä metsätiehen. Lintujen laulu on voimakkaan heleää, niillä on jo perheenperustaminen mielessä. Osalla ehkä jo munatkin pesässä.
Mies ja tytär kaivoivat mäkeen, lämpimään paikkaan, n. 5 m pyöreän syvennyksen. Eilen istuimme sen laidoilla yhdessä ystäväperheen kanssa ja grillasimme makkaraa. Eikä tullut edes kylmä, aurinko lämmitti niin ihanasti! Tunne oli ihana, aina vain vahvemmin voi luottaa siihen, että mennään kevättä kohti. Ei sen puoleen että olisin asiaa mitenkään epäröinyt, mutta kuitenkin..

Auringon, valon ja lämmön myötä ajatukset kääntyvät jälleen puutarhaan. Kaupan siemenhyllyihin on piilotettu voimakkaat magneetit, jotka vetävät meidän viherkaipaustamme puoleensa. Taskussa polttelevat jo hajuherneet, kehäkukat ja muutamat muutkin siemenpussit. Jos meillä olisi enemmän tilaa, perustaisin oikein taimikasvattamon lamppujen alle. Vaan eipä ole, hyvä kun itse mahdutaan. Jotain pientä vihreää kuitenkin on meilläkin keittiöön putkahtanut. Tosin näitä ei istuteta mihinkään,vaan näitä syödään. Kuka tunnistaa nämä pikkuiset?

Uskokaa tai älkää, nämä  ovat broccolin eli parsakaalin versoja. Löysin paikallisesta Agrimarketista euron pusseja (varmaan viime vuotisia) joissa oli valmiina multa ja pussillinen siemeniä, tarkoitus oli kasvattaa syötäviä versoja. Ostin myös retiisi- ja krassipussit. Nämä kaunokaiset syötiin leivän päällä. Maku oli yllättävän voimakas ja aivan selvästi saattoi tunnistaa, että kyse oli juuri parsakaalista. Alla olevan kuvan kaunokaisia meillä on aika useinkin:

Nämähän ovat tietenkin auringonkukanversoja. Ihanan makuisia salaatissa ja leivän päällä, nam! Itävät yleensä aika helposti, eikä tilaa tarvitse varata paljon. Vähän multaa vaikka kertakäyttölautaselle ja siemenet siihen ja peitto päälle joksikin aikaa. Ja sitten vettä ja valoa.
Ja jos on oikein optimisti, voi ajatella, ettei mene kauan kun näitä voisi jo istuttaa puutarhaankin :))

Jag tittar på träden utanför vårt hus och undrar varför de ser så konstiga ut. Sedan kommer jag på det: de har ju ingen snö på sig längre, den har smält bort! Träden ser lite dammigt gröna ut, som om de skulle ha varit på en lång och jobbig resa. 
Det är ju faktiskt ganska jobbigt, att överleva vintern. Nu verkar det dock, i alla fall här på vår ö, att det värsta är över. Solen nästan gassar på dagarna, bara fläckar av jord har kommit fram på vår skogsväg. Igår grillade vi med våra vänner i en "kaffegrotta" gjord av snö. Mannen och dottern grävde liksom en fördjupning i snön, ca fem meter i diameter, och så satt vi på kanterna och hade öppen eld i mitten. Det var jättemysigt och riktigt varmt, solen värmde så underbart. Fåglarna kvittrade så innerligt, de lever ett aktivt skede i sina små liv just nu.
Med solljus och värme vänds tankarna åter till trädgården. Affärernas fröhyllor har fått starka magneter under sig och vi med vår starka längtan efter grönt dras till dem. I fickorna väntar nu både luktärter, ringblommor och frön av alla de slag på att få komma ner i jorden. Om vi skulle ha gott om plats, skulle jag har satt igång med förkultivering av allt möjligt. Nu har vi inte det, vi ryms knappt själva här i vår lilla stuga. Därför måste jag hålla mig mycket till frön som kan sättas direkt i jorden. 
Annars är det en del grönt som har dykt upp i köket. Kan ni gissa vad det är för något på den första bilden? Det är faktiskt broccoli! Hittade i den lokala järnaffären små påsar med mylla och frön färdigt. Meningen är att man skall odla dessa för att äta de små skotten. Köpte också rädisa och krasse i liknande påse. Broccoliskotten åt vi på smörgåsen, de var ganska lustigt att de smakade så mycket just broccoli och inte bara grönt. 
På den andra bilden är det solrosskott. De har vi ganska ofta. De är relativt enkla att få upp, man sätter lite mylla fast på en engångstallrik, trycker ner fröna, vattnar och täcker för med något tills de kommer upp lite. Sedan är det ljust ställe som gäller. Jättegott!!
Och om man är riktigt optimistisk, kan man tänka att det tar ju inte SÅÅ lång tid innan man skulle kunna plantera dessa i trädgården också..:))

Made in Japan

Minun on tunnustettava jotain. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, enkä oikein pitänytkään, japanilaisesta kulttuurista. Se lienee vain sellaista oman pään ahtautta, tarkoitan että vika ei suinkaan ole kulttuurissa itsessään, se vain poikkeaa omastamme niin paljon. Teeseremoniat, musiikki, taide..Yleisesti ottaen Japaniin liittyvät asiat ovat varmasti kovin muodikkaita juuri nyt, tällaisen käsityksen saa lehtiä lukiessa. Mutta, minuun ne eivät vaan jotenkin iske.
Samaan "kasaan" olen myös lykännyt japanilaisen paperitaiteen, eli origamin. Joskus olen jonkun ohjeen jossain nähnyt, ja todennut heti kättelyssä, että en tajua, miten tuo tehdään. En, vaikka ohjeet veisivät läpi vaihe vaiheelta ihan kädestä pitäen. Tämän jääräpäisen asenteen takia on  parin viime päivän aikana ollut hauska huomata,  että vanhakin koira voi oppia jodlaamaan (vai miten se sanonta taas menikään).
Tytär on menneen viikon potenut kovaa flunssaa ja suuntasinkin kirjastoon hakemaan askartelukirjoja, joista löytyisi toipilaalle tekemistä. Mukaan hyppäsi myös lapsille suunnattu origami-kirja. Usko siihen, että jälkikasvu on äitiänsä fiksumpi, on näet kova.
Ja kuinkas sitten kävikään? 8-vuotiaan asiallisella ja rauhallisella ohjauksella olemme, uskokaa tai älkää, onnistuneet tekemään sekä kultakaloja, räpsyttimiä, että soutuveneitä. Tytär teki myös hyrrän ja vähän muutakin. Ja tekeminen on ollut hauskaa! 

Paperin taitteleminen suuntaan ja toiseen toivotun lopputuloksen saamiseksi on uskomattoman kiehtovaa! On myös mukavaa huomata, että ymmärtää sittenkin taitteluohjeita. Tai no, ainakin näitä lapsille suunnattuja. On oikeastaan vaikea kuvailla, mikä tässä on niin erikoista. Se on vaan jotenkin taianomaista, kun näennäisesti epäolennaiset taitokset osoittautuvatkin ehdottoman välttämättömiksi. Ja että paperista voi todellakin tehdä melkein mitä vaan, suurimmaksi osaksi ilman saksia tai muita apuvälineitä. Paperi ja kaksi kättä on kaikki mitä tarvitaan. Olen miettinyt, millainen superälykäs tyyppi origamin alun perin kehitti. Älyä nimittäin on tässä tarvittu, ja paljon. Suosittelen kokeilemaan, tämä oli hyvin mielenkiintoinen kokemus!!

ps. jos mietitte miten viime postauksessa mainittu kuntokuuri tai piristyskuuri kuten tytär sen niin oivallisesti nimitti, edistyy niin voin kertoa että loistavasti! Painoa on pudonnut jo neljättä kiloa, karkkilakko on pitänyt viikolla (karkkipäivänä saa herkutella) ja liikuntaa yritän harrastaa joka päivä ainakin vähän, muodossa tai toisessa. JEE, HYVÄ MEIDÄN JOUKKUE!!!!

Jag måste erkänna något. Jag har aldrig riktigt förstått mig på Japan. Jag menar japansk musik, konst, teseremonier, kulturen i sin helhet. Det är inte så att det är något fel på landet eller kulturen i sig, det är mera i mitt huvud som felet ligger. Japan är mycket in nu, det märker man när man läser tidningarna. Men jag har bara inte blivit träffad av de rätta pilarna ännu antar jag.  Även den japanska papperskonsten, origamin, har jag dragit över samma kam. Har sett ibland instruktioner på hur man kan göra något, men har alltid tyckt att jag fattar ingenting.
 På grund av denna tjurskalliga inställning har det de senaste två dagarna varit speciellt roligt att upptäcka, att även en gammal hund kan lära sig att jodla (eller hur var nu det där ordspråket igen).
Dottern har den senaste veckan legat sjuk.  När hon började känna sig lite bättre, styrde jag kosan mot biblioteket för att låna hem några pysselböcker. Hittade en origami-bok för barn, och även om jag aldrig lyckats vika något av papper, tänkte jag att kanske äpplet är klokare än trädet. 
Och vad hände? Med en saklig och tålmodig 8-åring som lärare har vi nu lyckats vika både guldfiskar och roddbåtar av färgglada pappersark. Dottern har dessutom gjort en snurra. Det har varit jätteroligt!! Det är svårt att förklara vad det är som är så otroligt fascinerande med att vika hit och vika dit, hur alla dessa till synes onödiga vikningar plötsligt blir en del av en helhet. Det är som trolleri! Har också känt mig lycklig över att jag i alla fall förstår mig på instruktionerna, låt vara att boken är för barn (hihi). Det är också ganska otroligt att man faktiskt bara behöver papper och två händer, sax har vi använt bara en gång till en liten liten del av guldfisken. Jag undrar verkligen vad det var för en toppintelligent typ som har utvecklat den här konsten? För mycket klok, det har han verkligen varit..Prova gärna, det är en mycket intressant upplevelse!