Se osoittautui yllättävän vaikeaksi - se ei minkään tekeminen. Työ on ollut joka päivä, enemmän tai vähemmän, osa elämää ja aika ennen Konstrundania oli tietysti erityisen hektistä. Kun kaikki oli sitten ohi ja loma alkoi, ei se ollutkaan täysin kivutonta. Tämä on varmasti tuttua kaikille jotka ovat päässeet vuosittaiselle lomalle, onhan siitä tehty jopa tutkimuksia. Kuinka kauan kestää ennenkuin todella tuntee että "nyt olen lomalla ja on hyvä olla". Yrittäjä + loma on vielä luku sinänsä, varsinkin jos työskentelee kotona kuten minä.
No, olemme siis kuitenkin lomailleet, parhaiten se tuntui tapahtuvan siten että tehtiin pikku pyrähdyksiä sinne sun tänne, pois kotipihasta. Kuten esimerkiksi sinne missä keksit hymyilevät..
Näkymä rantaravintolasta oli ihastuttava, oli hyvin helppoa kuvitella olevansa ihan jossain muualla..syödessä saimme huikeanrohkean idean jäädäkin yöksi vaikka siihen ei oltu varustauduttu mitenkään. Järki tosin voitti kun totesimme vaatimattoman mökin maksavan lähes 80 euroa yöltä. Mitä kaikkea muuta kivaa sillä voisikaan tehdä kuin nukkua huonosti. On kuitenkin todettava että teki hyvää ajatella hetken niin, siis tavallisuudesta ja turvallisuudesta poikkeavasti, että jää yöksi ilman mitään pakaasia. Se oli jotenkin vapauttavaa, kuin suuri seikkailu. Höh, hassua..
Jos satamamaisema siirsi eri mantereelle, tämä näky siirsi eri vuosikymmenelle. Koskas ne Ansa ja Tauno tulevat..
Uimassa piti totta kai käydä, tungosta ei juuri ollut. Ovatko suomalaisetkin jo niin hemmoteltuja että jos ei ole +30, ei uimaan voi mennä? No ei se kyllä haitannut, ihan mukavaa kun sai olla kuin omistaisi koko rannan. Vesi oli yllättävän kylmää ja pientä sinileväongelmaa näkyi muttei hälyttävässä määrin. Kameraa piti tietysti raahata mukana ja vähän käyttääkin vaikka ihan mahassa vääntää kun ajattelen mitä ne pienet hiekanjyväset tekevät siellä "koneiston" sisällä - ainahan niitä sinne joutuu vaikka ei kameraa ihan hiekan sisällä pyörittäisikään. Olisi ehkä aiheellista muutenkin huoltaa tuo niin tuiki tärkeä työkaverini..
Muutamaa päivää myöhemmin suuntasimme sinne missä eivät keksit hymyile vaan aurinko itse. Tosin aluksi näytti kyllä että oli hymy hyytynyt, kun ehdimme Turkuun saakka oli taivas pimeä kuin yöllä ja vettä vihmoi tuulilasiin oikein olan takaa. Tarkoitus oli mennä kasvitieteelliseen puutarhaan ja sinne myös sitten mentiin, onhan siellä onneksi nähtävää myös sisällä. Ja kas ihmettä, sade väistyi pilvijoukkoineen ja pääsimme ihastelemaan myös ulkoistutuksia. Lämmin kesä tosin oli "kukittanut" kaiken tavallista aiemmin joten saalis ei ollut kovin suuri. Ei se haitannut - tytär joka myös kuvaa (vaikka on siis vasta 7 v) oli ihan seota onnesta, hän kuvasi yhtään liioittelematta varmasti IHAN KAIKEN..Oli ilo katsoa hänen intoaan, miten lapsi ihan totta voi ihastua niin paljon puutarhasta. No, ei se kai ole ihme kun on tällainen äiti..
Rannalle piti tietysti myös päästä, ja se tuntuikin ihan mukavalta kun oli raahannut raskasta kameralaukkua sateen jäljiltä höyryävässä puutarhassa. Sinilevää oli täälläkin mutta uimaan sai kuitenkin mennä kun kävi saman tien suihkussa.
Tämä ei siis ole sitä sinilevää vaan nämä ovat merenneidon hiukset.
Pieni ihminen, kova betoni, suuri meri. Kaunista. Samoissa maisemissa on otettu muuten meidän hääkuvamme (rannalla, ei tuon betonin päällä) yli yhdeksän vuotta sitten. Tulee aina vähän nostalginen olo kun käymme kyseisellä paikalla, muistojen rannalla.
Pikku hiljaa olen taas alkanut töitäkin tehdä ja se tuntuu pienen paussin jälkeen ihan mukavalta. Paljon ihania juttuja on tulossa tuonne nettikaupan puolelle kunhan vaan saan ne kuvattua ja niin pois päin..Siihen asti - mukavaa viikonlopun jatkoa ja ei saa sitten valittaa vaikka on kuuma, kyllä se loppuu aikanaan.
Ensi viikko onkin jännä viikko - mutta siitä lisää myöhemmin..
Tulipas pitkä juttu, toivottavasti jaksoitte lukea..
