Endorfiinia - Endorfin

Luin hiljattain terveysherätyksen saaneesta Raakel Lignellistä. Haluan onnitella häntä mahtavasta kuntoremontista, jonka hän on vetänyt läpi! Painoa on lähtenyt varmasti kymmeniä kiloja, niin hoikaksi nainen on muuttunut.
Hän kirjoittaa kuntoilevansa eri muodoissa melkein joka päivä. Motivaationa on toiminut muun muassa  liikkumisen irrottamat endorfiinit elimistössä. Aiemmin hän tunsi ettei halunnut, eikä jaksanut lähteä liikkeelle.
Voin samaistua häneen voimakkaasti. Olen tullut elämässäni siihen pisteeseen, jolloin ylipaino tekee liikkumisesta ajoittain epämieluisaa. Saatan pitkän tauon jälkeen saada liikkumishepulin ja teen paljon ja pitkään. Sitten sydän kyselee, olenko tullut hulluksi, ja yrittää jarruttaa. Tästä pelästyneenä lakkaan liikkumasta. Ja sitten tulee lisää painoa. Ikävä oravanpyörä siis.
Olen perusluonteeltani ihminen, joka nauttii kovasta fyysisestä työstä. En niinkään jaksa innostua kävelylenkistä ihan vain kävelyn takia. Sen sijaan kävely ruohonleikkurin tai lumikolan perässä motivoi enemmän. Hyötyliikunta on enemmän minun juttuni. Mutta, kun kunto on huonontunut, ei sekään oikein maistu. Nyt yritän saada elämääni tältä osin järjestykseen. Itse asiassa olemme koko perhe tehneet alkavaa elämäntaparemonttia. Ruokavalio järjestykseen, makeat rajoitettu vain karkkipäiville, liikuntaa lisää. Takana on jo peräti muutama päivä, välillä tuntuu että minulla on nälkä koko ajan. Karkkia tekee mieli kuin se olisi huumetta, tai sitä se kai tavallaan onkin. (Selvennetään nyt että oikeita huumeita EN ole kokeillut enkä ikinä kokeile, mutta voin kuvitella miltä tuntuu olla riippuvainen jostain). Välillä tunnen halua unohtaa koko jutun, mutta sitten yritän hahmottaa, miten paljon kevyempää elämä voisi olla. Ja voisin olla taas terveempi ja jaksaa enemmän. JEE, pystyn tähän kyllä!!
Endorfiineja kokoamme tällä hetkellä muun muassa hiihtämällä. Hiki irtoaa ja itsetunto kasvaa. Ja kalorit palavat.

Tässä kuvassa ei hiihdetä. Sen sijaan se kertoo, että lapsille liikkuminen on luontaista ja he tekevät sen mielellään ja nauttien. Otetaan mallia!

Läste nyligen en artikel om Raakel Lignell och vill här gratulera henne till den stora förändring hon har lyckats genomgå! Flera tiotal kilon har försvunnit, så smal och frisk ser hon ut. Det har säkert inte varit så lätt men lyckats har hon, minsann! 
Hon skriver att hon motionerar i olika former nästan alla dagar, bl a är det känslan av endorfiner i kroppen som motiverar henne. Ett slags välmåenderus, helt utan de skadliga verkningar. 
Jag har i mitt liv kommit fram till ett vägskäl, då jag måste göra förändringar. Övervikten gör att det är inte alls roligt att röra på sig. Ibland får jag för mig att sätta igång och då gör jag mycket och länge. Sedan undrar hjärtat om jag har blivit galen och försöker bromsa. Då blir jag rädd och lägger av med motionerandet. Och så ökar vikten igen. En väldigt otrevlig ond cirkel.
Jag gillar nyttomotion. Jag blir mycket mera motiverad av att promenera efter en gräsklippare eller snöspade än att bara promenera. Men men - med dålig kondition blir det inte riktigt av heller. 
Därför är det nu dags med förändringar. Hela familjen har påbörjat en livsstilsförändring. Nyttig mat, godis bara en gång i veckan och mera motion. Vi har redan hållit på i ett par dagar och självtilliten har växt ett par centimeter. Dock känner jag mig hungrig nästan hela tiden och godis, ja det är nästan så jag klättrar på väggarna för att jag inte får det. Vilket förresten visar hur allt socker har förgiftat min kropp redan..Emellanåt känner jag för att bara lägga av - men så tänker jag på hur skönt det kommer att kännas när jag är lättare och friskare. YES, jag kommer att klara det!!
Just nu samlar vi endorfiner genom att åka skidor (och bära ved och skotta snö). Svetten och kalorierna flyger. 
På bilden är det ingen som åker skidor. Istället talar den om att för barn är det naturligt med motion. De rör sig gärna och njuter av det. Ett exempel att ta efter!!

Hyppyloikkasia

Keittiössä tiskikasa odottelee kärsivällisesti, eilen pestyt pyykit ovat vielä kassissa (kun sisällä ei ole tilaa kuivattaa ja ulos en näe niitä enää viedä tänään) ja paljon muutakin olisi odottamassa - mutta NYT minä kirjoitan, eihän tänne tule kohta tekstiä enää ollenkaan..Nyt tässä tietysti uhkaa käydä taas niin että tänne tulee kilometritolkulla tekstiä kun niin paljon on tapahtunut siitä kun viimeksi tänne jotain rustasin (ajatelkaa, ei tuota sanaa kai oikeastaan voisi käyttää, eikös se rustaaminen tapahdu kynällä? Niin, kynällä, muistatteko te, sellainen pötkelö joka otetaan käteen ja josta tulee jälkeä paperiin..). Järkevintä olisi kai kirjoittaa vähän ja usein, minulle vaan tuppaa käymään näin. Tehdäänpäs nyt vähän yhteenvetoa.

Viime lauantaina meillä oli lastenjuhlat.  Meidän ystäväpiirissä ei ole niin kauhean montaa lasta joten vierasjoukon ikä oli hyvin laaja. Kivaa oli joka tapauksessa ihan kaikilla, sen uskallan varmasti sanoa. Meille on aurattu puukuorman perille pääsemiseksi kunnon väylä kallion yli ja siitä tuli iloa myös juhlaväelle, pääsimme nimittäin kunnon pulkkamäkeen. Aikaisemmin on pitänyt ensin saada jonkun näköinen väylä tehtyä jotta pulkka kulkisi, nyt oli ihan luksusta hurauttaa vaan suoraan alas. Vähän tältä se mäki näytti..

Eipä tuosta kuvasta juuri selvää saa, mutta se oli ihan riittävän jyrkkä jotta sai kivan vauhdin mikä ei ollut pienemmillekään liian kova. Sisällä oltiin jo syöty makkarasoppaa ja myöhemmin herkuteltiin mummin mansikkakakulla. Ohjelmaakin oli, mm nukketeatteri ja onkimista, paketteja väsättiin edellisenä iltana..

Sää oli mielenkiintoinen, kuten se on ollut koko viikon..

 

Tällaista talven ihmemaata en muista nähneeni koskaan aikaisemmin, nyt voi todella olla ylpeä siitä että saa asua maassa jossa voi nauttia sään ääripäistä - kesän vihreydestä ja lämmöstä ja kukkaloistosta ja sitten vastaavasti tällaisesta kuin nyt. Toivottavasti kaikki jotka vaan kynnelle kykenevät ovat olleet ulkona ja edelleen menevät, nauttikaa ihmiset tästä erikoisesta talvisäästä! Tai oikeastaan tämä on normaalia talvisäätä, sitä vaan ei ole pariin vuoteen näkynyt.

Tänään sain päähänpiston mennä katsomaan miltä Kemiön kotiseutumuseo näyttää talviasussa, Sagalund on alueen nimi ja siellä on vanhoja rakennuksia ym. Ei tosin tullut mieleen ettei aluetta juurikaan aurata joten olin varmasti mielenkiintoinen näky kun kahlasin kamera kangaskassin suojissa, polvia myöten lumessa - HAME päällä. Myönnetään että kuvausasu ei kenties ollut paras mahdollinen, mutta ei siitä toisaalta haittaakaan ollut. Paitsi hieman tuppasi naurattamaan kun huomasin että olin niin syventynyt kuvaamiseen etten huomannut sähköisen hameen kiivenneen pitkin kinttuja melkein reiden korkeudelle. Olin varmaan ihan kassialman näköinen, valkoinen alushame vilkkuen, tukka kiihtymyksestä pystyssä sojottaen. Hih, varmaan voitte kuvitella..Mitäpä sitä ei taiteen eteen tekisi..Hienoja kuvia tuli, tässä ihan vaan muutama teidän iloksenne:

 

 

Nyt kaikki alkoi näyttää niin vaalealle ja kylmälle että on pakko laittaa tähän pari kuvaa kesäisestä Sagalundista..

 

Aah, ihanaa väriterapiaa..

Sitten hieman tuosta tämän päivän otsikosta. Se liittyy käynnissä olevaan elämänmuutokseen. Minä olen nimittäin päättänyt vihdoinkin saada osan itsestäni katoamaan. Kyse ei ole taikuudesta eikä mistään kyseenalaisesta vaan yksinkertaisesti siitä että kun painoideksi on yli 30, on aika tehdä jotain. Painoa on tullut kymmenen vuoden aikana vähitellen lisää, ja kaiken lisäksi mennyt vuosi yrittäjänä on saanut minut liikkumaan vielä vähemmän, tietokoneen edessä kun ei juuri tule kuntoiltua. Olen kyllästynyt ähisemään kun sidon tyttären luistimia. Olen kyllästynyt omaan pulleaan ulkonäkööni. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ulkonäöstä vaan ennen kaikkea terveydestä ja elämänlaadusta. Olen vaan niin peruslaiska herkuttelija että tämä vaatii paljon ponnistelua eikä vauhtiin pääseminen ole helppoa. Alkuun olen kuitenkin jo päässyt ja olen siitä tosi iloinen! Sitä paitsi nyt tästä tuli julkinen salaisuus joten paluuta ei ole - minä tulen onnistumaan!!!!!

Painonpudotuksen apuna on liikkuminen, joka on löydettävä uudestaan. Yksi liikkumismuoto jota olemme nyt koko perheen voimin kokeilleet on zumba. Emme ole vielä hankkineet itsellemme tuota ohjelmaa mutta löysin netistä pätkiä joiden avulla olemme päässeet ainakin kokeilemaan. Onko joku jolle kyseinen kuntoilumuoto ei ole tuttu vielä? No, liikunta hoituu zumbassa tanssimalla latinalaisrytmien tahdissa. Tehokkaalta tuo ainakin vaikuttaa, sen perusteella mitä olemme kokeilleet. Tosin se on hieman haasteellista kun tietokoneella näkyvä kuva on noin kirjekuoren kokoinen ja kolme ihmistä yrittää ottaa mallia ja huitoa ja hyppiä tahdissa mahdollisimman lähellä tuota kirjekuorta. Jos minut näkee kylillä silmä mustana ei pidä hätääntyä - kuntoilusta se vaan johtuu..Jos joku tuli uteliaaksi niin tuon 55 minuutin zumbaamisen voi katsoa täältä. Lycka till vaan kaikki jotka uskaltaudutte kokeilemaan, tämä on samalla hyvää harjoitusta itsensä voittamisessa. Huomasin nimittäin että minun oli tosi vaikeaa ensi alkaa liikkua musiikin tahdissa kun nolotti, vaikka läsnä oli vaan oma mies ja tytär. Ajattelin että näytän kömpelöltä enkä osaa tehdä liikkeitä niin sulavasti kuin videolla. No, en varmaan osaakaan mutta entäs sitten!!! Sitä paitsi nyt meillä kaikilla on ihan hauskaa ja välillä naurattaa kun tuntuu että on kolme vasenta jalkaa jotka kaiken lisäksi ovat solmussa..Joten kaikki te tuhatjalkaisetkin, nauttikaa uudesta reippaasta elämästä - hyppyloikkasten parissa!

Joko minä muuten kerroin että tytär sai lainaksi luistimet ja pääsi ensimmäistä kertaa elämässään luistelemaan reilu viikko sitten. Ja onnistui ihan eka kerralla jo todella hyvin! Ensimmäinen luistelu tapahtui keskuskoulun jääkentällä, sen jälkeen olemme luistelleet tässä meidän lähellä olevalla metsälammella jolle harjasimme radan. Jää ei ole yhtä tasainen kuin tuolla koululla mutta toimii oikein hyvin.  Minulla ja miehellä ei tällä hetkellä ole luistimia mutta olemme raahanneet mukana potkukelkan ja kaahaamme sen kanssa ympyrää tyttären luistellessa. Koira huvittelee ajamalla meitä takaa ja näykkimällä nilkoista joka potkulla, ihme ettei siihen ole osunut vielä. Olen kyllä vakavasti alkanut harkita että verestäisin antiikkisia luistelutaitojani ja hommaisin itsellekin jostain luistimet. Mietin vaan että miten saan turvattua henkeni ja kaikki tärkeät osani (kuten aivot) kaatumisen varalta - pitäisikö kenties sitoa  tyynyjä joka puolelle? Tyydyn kuitenkin toistaiseksi luistelemaan "rollaattorilla" eli potkukelkalla, viikonloppuna lähdemme taas Hämeenlinnaan ja haluaisin olla ihan kokonainen sillä reissulla..Mutta ehkä sen jälkeen..Mitä vaan, kunhan tulee pysyttyä liikkeessä, sitä paitsi ulkoilu tyttären kanssa on todella hauskaa!

 

Tuli pitkä tarina, kiitos jos jaksoitte lukea tänne asti! Kuullaan taas!