Teerenpeliä - orrspel

Anteeksi, oli ihan pakko käyttää tuota otsikkoa vaikka tällä postauksella ei ole varsinaisesti mitään tekemistä kyseisen asian kanssa. Tai mistä minä noista lintumaailman asioista tiedän..linnuista nimittäin nimenomaan on kyse.

Sanon ihan suoraan että en ole kauhean kiinnostunut linnuista, tytär ja mies taas ovat. En myöskään tykkää kuvata lintuja koska ne eivät ole kovin hyviä valokuvamalleja, lentävät vaan pois kun yrittää räpsäyttää. Tai sitten eivät osaa lentää niin etteivät tulisi kuvassa epäselviksi. Ihan ihme kavereita..Juujuu, voi se vika olla kuvaajassakin..Tänään saimme kuitenkin hetken ihastella näkymää jota en kyllä unohda ja jota oli ihan pakko yrittää kuvata, olkoonkin että likaisen ikkunan läpi.

Tytär ne huomasi ensimmäisenä, kaksi teeriurosta (?) korkeassa pihakoivussamme. Koivu on yli 20 m korkea joten linnut keikkuivat aikas ylhäällä.

Mies sanoi että odotetaan, yleensä ne liikkuvat suuremmissa ryhmissä. Eikä kauan tarvinnutkaan odottaa..

Muutamassa minuutissa istui puussa kymmenen teeriurosta (luultavasti, ei näkynyt väri oikein selvästi)! Ihan uskomatonta, olen aiemmin nähnyt vain ehkä korkeintaan yhden ja senkin vilaukselta ja nyt meidän pihapuussa istui kokonainen lauma! Sanoin että noista tulisi varmaan aika mahtava kuva kun lähtevät lentoon ja mies lupasi järjestää sen...

Kuva tuli, ei nyt maailman paras mutta aika hauska silti..ehkä vähän pelottavakin. Oli niin harmaa päiväkin ja sitten nuo isot linnut lehahtivat liikkeelle..Hauska pieni välikohtaus pimeänä päivänä joulukuussa.

Ehkä niistä linnuista pitäisi sittenkin kiinnostua vähän enemmän..muistinpa muuten juuri että asuinpaikkamme nimi on joskus ollut teerisuo. Mielenkiintoinen yhteensattuma..

Nu vet jag faktiskt inte om ordet "orrspel" finns på svenska alls, kanske någon kan säga?? På finska har det i alla fall en dubbel mening, men det går vi inte in på här..för nu handlar det faktiskt om fåglar, orrar (hmm, heter det så?). Jag erkänner att jag är inte särskilt intresserad av fåglar, vare sig att titta på dem eller fotografera dem. Jag har försökt att fota några gånger men aldrig att det blir skarpa bilder. De stackarna fattar inte att de SKALL inte hoppa och flyga omkring utan stå stilla och le vackert - eller okej, det kan vara lite svårt men i alla fall..Idag såg vi dock något som fick mig också att bli intresserad. 

Det var dottern som fick syn på dem först. Det satt två orr-hanar i vår höga (ca 20 m) björk. Grävde fram kameran och tänkte att jag tar nu en bild fast det fick bli genom det smutsiga vardagsrumsfönstret. Mannen sade att nu skall vi vänta, de flyger ofta i större grupper. Och mycket riktigt, på några minuter satt det TIO orrar i björken. Alltså, TIO, kan ni tänka er! Jag har tidigare sett högst en orre och bara i förbifarten och nu satt det ett helt gäng i vår björk! Vilken syn! Jag sade att det skulle säkert bli en häftig bild om man fick dem att flyga iväg samtidigt. Så det fixade mannen, han gick ut och hojtade lite och de stackars fåglarna flög. En bild blev det, inte den bästa kanske men ganska så..dagen var väldigt mörk och dyster så det blev lite skräckis över det hela (fast det inte var meningen). En härlig liten incident en mörk dag i december..

Kanske man skulle vara lite mera intresserad av fåglar i alla fall? Förresten så heter platsen vi bor på ursprungligen orrkärret. Intressant sammanträffande..

Lehtiä - tidningar

Olen sisustuslehtien suurkuluttaja. Kaikeksi onneksi suurimman osan mieluisista lehdistä voi lainata kirjastosta, muuten olisimme varmaan menneet konkurssiin jo ajat sitten. Minulle ei myöskään ole niin välttämätöntä omistaa lehtiä, on ihan kiva lukea ne ja ehkä napata joku hyvä idea sieltä täältä. Tänään saattekin pienen kuvakimaran jossa ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa on jonkun muun kuin minun ottamia valokuvia. Kuvat ovat seuraavista lehdistä: Avotakka,Sköna Hem, Hus och hem. Ihanaa romuromantiikkaa, factory vintagea, juuri minun makuuni!

Jag är en storförbrukare av inredningstidningar. Som tur är kan man låna många olika på biblioteket, annars skulle vi ha gått i konkurs för länge sedan..Det är inte så nödvändigt att äga tidningarna, det räcker med att läsa och kanske plocka bra idéer här och där. Idag blir det därför, en serie bilder från olika inredningstidningar (Avotakka, Sköna Hem, Hus och hem) - första gången i bloggens historia som bilderna inte är mina egna! I dessa bilder är det mycket factory vintage, skrotromantik, rostigt och härligt - exakt min stil!

 

 

Olisipa enemmän tilaa täällä kotona..

Ja sitten vielä maailman pisimmän aasinsillan kautta haluan huomauttaa teille kaikille että nyt kannattaa ehdottomasti tilata ihania juttuja nettikaupastamme, 23.12 asti kaikki yli 50 euron arvoiset tilaukset lähtevät postimaksuitta! Kannattaa erikoisesti käydä kurkistamassa "Kierrätystuotteet" osioon, laitoin tänään sinne paljon ihania Redesigned by Laura S-tuotteita! Sisään kauppaan pääsee vaikka tästä

Apropå inredning vill jag passa på och säga att nu lönar det sig att beställa i vår nätbutik, beställer man för över 50 euro inom Finland så kommer paketet fraktfritt! Jag har bl a  satt in många nya Redesigned by Laura S-produkter i varugruppen "Återvinningsprodukter". In i butiken kommer du till exempel här

Nostalgiaa - nostalgi

Olen kerännyt kirppareilta ison pinon vanhoja aikakausilehtiä, vanhimmat ovat v. 1923. Niiden katseleminen ja lukeminen on aika hupaisaa puuhaa, erikoisesti mainokset. Samariinia mainostettiin apuvälineeksi kaikkeen hankaavista kengistä sydänsuruihin, Hangossa taas kaikki hymyilivät, keksejä myöten. Luettavaksi en lehtiä kuitenkaan varsinaisesti ole ostanut, niistä on tarkoitus luoda kaikenlaista kivaa myytäväksi tuonne nettikauppaan. Lehtien selaaminen herätti kuitenkin mietteitä siitä, miksi minun ikäiseni ihminen (vm -69) kokee määrätynlaista haikeutta, tai nostalgiaa, tai miksi sitä tunnetta nyt sitten nimittäisi, enhän ole itse koskaan kokenut tai elänyt kyseisiä aikakausia. Ymmärrän sen että lauantain toivotut nostavat vedet silmiin jos kuultava musiikki palauttaa takaisin nuoruuteen. Mutta minun varhaismuistoni ovat 70-luvulta! Onko se nostalgia joku geeneissä kulkeva tunne, joka siirtyy sukupolvelta toiselle? Vai onko kyse siitä, että kaukaiset vuodet ovat niin eksoottisia koska niitä ei ole itse elänyt?

Vai onko kyse siitä että menneet vuosikymmenet olivat omalla tavallaan inhimmillisempiä mitä tulee esimerkiksi ihmissuhteisiin? Naapurista välitettiin, hyvät tavat olivat kunniassa, rehtiys ja rehellisyys olivat in.

Historiaan liittyy tietysti sotaa ja vaikeita vuosia, meillä Suomessakin. Ne jotka sen ajan ovat kokeneet, eivät ehkä jaa minun nostalgiatuntemuksiani. Heille muistojen kudelmaan liittyy myös surua, menetyksiä, kovaa työtä ja puutetta. Tosin - onneksi - ajan sanotaan kultaavan muistot, ainakin osittain.

Tekniikka (hyvä renki mutta huono isäntä) mahdollistaa nopean viestimisen vaikka maapallon toiselle puolelle, helpottaa arkisia toimiamme monella tavalla. Mutta olisiko elämä ilman tekniikkaa kuitenkin laadukkaampaa? Olisiko meillä enemmän aikaa toisillemme, kasvokkain, enkä nyt puhu facebookista?

Tehokkuus on muotisana yhteydessä kuin yhteydessä, mikään ei ole mitään jos sitä ei tehdä nopeasti ja mieluiten aiemmin kuin heti. Entä jos se slow olisikin parempi vaihtoehto?

Kokeile hiljentää tahtia joskus, nauti ja kuuntele, maistele elämää ajan kanssa. Anna menneisyyden nostalgian muuttua nykyisyyden elämänlaaduksi!

Kuvat ovat Kemiön kotiseutumuseoalueelta Sagalundista, kuvattu kesällä 2010.

Jag har samlat på mig en hel drös med gamla veckotidningar, de äldsta från 1923. Meningen är att de skall användas som material till allt möjligt roligt som skall säljas i nätbutiken. Det är hemskt roande att bläddra i dem, speciellt reklamen får en att dra på mungiporna. Samarin är hjälpen till allt från hjärtesorg till skoskav, i Hangö ler både kex och människor. 

När jag har tittat i dessa gamla tidningar, har jag funderat på det där med nostalgi. Hur är det möjligt att jag, vars minnen bara sträcker sig till 70-talet, känner ett visst vemod gentemot gamla tider som jag inte har upplevt alls? Går dessa känslor i generna kanske? I vår historia ingår krig, sorger, hårt arbete och brist på allt möjligt, men det har jag aldrig upplevt. 

Varför känns då "den gamla goda tiden" så god? Är det för att människor då hade tid för varandra - inte för att de inte hade något att göra utan för att de inte gömde sig bakom datorer och alla möjliga andra mackapärer? Eller är det för att det då var modernt att vara ärlig, artig och vänlig? Eller för att man då fick vara "slow" - man körde inte i 100 med en modern bil utan gick till fots eller tog häst och vagn? Missförstå mig inte, jag har inte någon falsk uppfattning om gångna tider - men faktum är att vi skulle kunna lära oss mycket av det som varit. Alla tekniska och andra framsteg är inte enbart bra. 

Så - låt gångna tiders nostalgi bli till framtidens livskvalitet!

Bilderna är tagna i Kimitos hembygdsmuseum Sagalund sommaren 2010. 

Lehmämäistä

Sain ystävältäni tämän mahtavan jutun sähköpostitse. Se ei liity näyttelyihin eikä mihinkään muuhunkaan mutta on niin hauska ja saa nauramaan mahat (?) kippurassa joten päätin kopioida sen tähän. Lukekaa ja naurakaa!

 Muistatko sinä vielä mikä on lehmä?
 10-vuotiaan pojan essee

 "Lehmä".

 Lehmä on kotieläin. mutta niitä on talojen ulkopuolella
 Ne asuvat usein maalla mutta tulevat kaupunkiin kuolemaan, mutta siitä ne eivät päätä itse. Lehmällä on seitsemän sivua; yläpuoli, alapuoli, ylempi puoli, alempi puoli, oikea puoli, vasen puoli ja sisin puoli. Ylemmällä puolella on pää, se on siksi, jotta sarvet voivat kiinnittyä siihen. Sarvet ovat sarvesta ja ne ovat vain koristeina. Niitä ei voi liikuttaa, mutta korvia voi. Ne ovat sarvien sivuilla. Lehmällä on kaksi reikää pään edessä, niitä kutsutaan lehmän silmiksi. Lehmän suuta kutsutaan turvaksi sen takia, jotta ne voivat sanoa muuuuu....Alemmalla puolella on häntä, sitä käytetään kärpästen hätistämiseksi, jotta ne eivät kulkeudu maitoon ja huku. Yläpuolella, oikealla puolella ja vasemmalla puolella on vain tukkaa. Sitä kutsutaan lehmän tukaksi ja se on aina saman väristä kuin lehmäkin. Lehmän väri on kirjava. Alin puoli on tärkein, koska siellä heiluvat maidot. Kun meijeristä avaa kraanan, maito juoksee ulos. Kun maitoa heilutetaan siitä tulee hapanta, mutta miten se tapahtuu, en ole vielä oppinut. Lehmällä on neljä jalkaa, niitä kutsutaan sorkkaraudoiksi ja niitä voi käyttää myös naulojen vetämiseen. Lehmä ei syö kovin paljon, mutta kun se syö paljon, silloin se syö aina kaksi kertaa päivässä. Lihavat lehmät antavat maitoa, mutta kun lehmällä on vatsa kipeä, se antaa juustoa. Juustossa on reikiä, mutta miten ne tekevät juustoon reikiä, sitä minä en ole vielä oppinut. Lehmällä on hyvä hajuaisti, voimme haistaa lehmät kaukaa. Lehmän lapsia kutsutaan vasikoiksi. Vasikoiden isä on sonni, kuten lehmän mies. Sonni ei anna maitoa joten sen takia se ei ole nisäkäs. Niitä jotka hakevat lehmät kun ne tulevat vanhoiksi sanotaan lehmänvangitsijoiksi. Ne istuvat usein auton edessä. Niin lehmät lahdataan. Maito laitetaan tetroihin ja me ostamme maidon kaupasta. Lehmän neljä jalkaa lähetetään puusepälle, sitä kutsutaan uusio käytöksi. Kuten huomaatte, lehmä on erittäin hyödyllinen eläin, ja tämän vuoksi minä pidän lehmistä valtavasti

 OPETTAJAN KOMMENTTI: En ole koskaan lukenut vastaavaa

Galleriaterveisiä

Ajattelin että teistä voisi olla hauskaa päästä käymään meidän galleriassa - jos ei ihan oikeasti niin ainakin virtuaalisesti..tässä siis pari kuvaa sieltä:

Jag tänkte att ni skulle tycka om att ta en virtualtur till vårt galleri. Här alltså några bilder:

 

 

 

Viimeisenä yksi valokuvateoksistani jossa mieteruno ja "pieni juju" eli joku asiaan liittyvä pieni esine. Mieterunossa sanotaan:

Den sista bilden föreställer ett av mina konstfoton med en liten dikt och "rolig detalj" dvs ett litet föremål som på något sätt anknyter till bilden. Texten lyder:

"Happily they go to sleep - see you when the springtime birds are singing!" 

Vielä ehditte tulla paikan päällekin shoppailemaan, galleria auki 19.12 asti. Tervetuloa!

Ännu hinner ni komma och shoppa på riktigt också, galleriet håller öppet till 19.12. Välkommen!

Kotipäivä - hemmadag

Miehen vuoro mennä galleriaan, minä jäin höpsön koiran ja tyttären (ei höpsö, tai no ehkä ihan vähän..) kanssa pitämään taloa pystyssä. Tytär on sairastanut reilun viikon, nyt oli niin hyvässä kunnossa että päätimme kokeilla rauhallista (?) ulkoilua jotta saisi taas tuntumaa ulkomaailmaan. Mitä luulette, onnistuiko se rauhallinen ulkoilu?

Idag var det mannens tur att åka till galleriet, jag blev hemma med hund och dotter. Hon har varit sjuk en vecka nu men idag var hon så pass bra att vi tänkte ta en lugn tur ut för att känna på yttervärlden. Vad tror ni, lyckades vi med att ta det lugnt?

Avajaisten jälkeen - efter öppningen

Näyttelypuodin avajaiset ovat onnellisesti takanapäin. Kovan lumipyryn takia jäi kävijämäärä kovin vaatimattomaksi. En yhtään ihmettele - en minäkään olisi lähtenyt liikkeelle jos ei olisi ollut pakko..Nyt on mukavan väsynyt olo kun jännitys laukeaa ja saa rentoutua ennen kuin on taas huomenna aika palata, laittaa lyhdyt palamaan ja avata ovet toivottamaan kävijät tervetulleeksi.

Lauantai-illan sininen hämy laskeutuu. Taide-saksanhirvi sai lyhdyn sarviinsa. Ilta saa tulla ja ihana raukeus.

Galleributikens öppningsdag lider mot sitt slut. Jag känner mig trött på ett behagligt sätt. Det är skönt när allt nu är på plats! Besökarantalet blev väldigt lågt pga snöyra, det kan jag förstå för jag skulle inte heller ha gett mig iväg hemifrån om jag inte hade måst´..Imorgon är det ny dag, jag åker till galleriet, tänder ljusen i lyktorna och öppnar dörrarna för att välkomna besökarna. Nu börjar det bli mörkt ute, det är den underbara "blå timmen". Konstverks-hjorten har fått en lykta som gungar på nosen. Välkommen ljuva lugna kvällsmörker!