Meillä majailee nykyisin pieni ekaluokkalainen. En oikein tiedä mistä hän on meille ilmestynyt. Sikäli kun minä nimittäin jotain muistan, meidän tyttäremme on sellainen taapero, juuri vieroitettu joka puhuu suloisesti pikkulasten tapaan ja leikkii onnellisena leluillaan. Mutta jostain meille on tupsahtanut sellainen pitkäsäärinen, välillä totisillakin ilmeillä varustettu, pitkätukkainen metsänkeijukainen joka osaa jo laskea vinhaa vauhtia ja on päästään monesti äitiäänkin nopeampi.
En tahdo millään tajuta ajan kulumista, vaikka sen tavallaan on hyväksynytkin, onhan sitä vierestä saanut seurata. Enkä minä toisaalta haluaisi että oma pikkuiseni olisi pikkuinen aina vaan, kasvaminen on luonnollista.
Suuria kyyneleitä ei meillä koulun alun johdosta tarvinnut onneksi vuodattaa - meillä kun koulu on viiden metrin päässä makuuhuoneesta. Halusimme nimittäin kokeilla toisenlaista koulunkäyntiä, kotikoulua. Tämä herättää ihmisissä vaihtelevia reaktioita kun kerron asiasta, moni on ihmetellyt että saako niin tehdä. En tiedä miksi tämä asia on niin tuntematon suomalaisille, esimerkiksi USA:ssa se on ihan tunnettu tapa käydä koulua. Kysymykseen miksi vastaan yleensä miksi ei? Miksi joku ei voisi tehdä eri tavalla kuin muut? Selvitettäköön vielä että tämä on siis ihan laillinen tapa käydä koulua myös Suomessa, meillä on oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa. Tarkoittaa siis että esim äiti tai isä voi sitoutua opettamaan lastaan kotona näin halutessaan. Lapsen edistymistä seurataan kouluviranomaisen taholta yleensä kahdesti vuodessa tapahtuvissa seuranta-tapaamisissa. Halusta opettaa kotona tehdään ilmoitus oman paikkakunnan sivistystoimelle. Kunta ei ole velvollinen varaamaan kirjoja kotiopetuksessa olevalle, mutta esimerkiksi meidän kuntamme teki sen suurenmoisen päätöksen että saimme kirjat koulun taholta. Olemme siitä tosi iloisia, osin siksi että kaikkien tarvittavien kirjojen ostaminen olisi ollut iso menoerä, ja osin siksi että näin tyttäremme pysyy hyvin tasatahdissa muiden kanssa ja pääsee hyvin jyvälle jos/kun on aika aloittaa tavanomainen koulunkäynti jossain vaiheessa.
Katsotaan siis vuosi kerrallaan miten menee ja sitten päätetään jatkosta sitä mukaa. Sosiaalinen puoli on tietysti yksi aspekti jota moni ehkä miettii tässä tapauksessa. Täällä peräkylällä kun ei niitä samanikäisiä juuri näy. Meillä on kuitenkin seurakuntamme puolesta kaikenikäisiä ystäviä, ja tarkoitus olisi hankkia joku harrastus jossa ehkä saisi lisää samanikäisiä kontakteja. Tarkoitus kun ei ole tehdä lapsesta mökkihöperöä erakkoa.
Koulu alkoi täällä virallisesti eilen eli 17.8, mutta me olemme aloittaneet vähitellen jo viime viikolla, uudenkarheat kirjatkin kun olivat niin houkuttelevia. Hyvin on mennyt tähän mennessä, vaikka nyt jo on helppo ymmärtää että haasteita tulee riittämään vaikka lapsella on jo periaatteessa tokaluokkalaisen valmiudet mitä tulee noihin oppiaineisiin. Tämä vaatii kurinalaisuutta ja järjestelmällisyyttä, on muistutettava itseään siitä että lapsi on todella koululainen nyt eikä kaikki ole niinkuin aiempina vuosina. Koulutyölle on varattava oma aika joka päivä, eikä koulupäivää peruta vaikka väsyttäisi. Uskon silti haasteista huolimatta että tästä tulee kiva ja mielenkiintoinen vuosi meille molemmille, arvokas kokemus ja muisto. Ehtiihän sitä sinne kylmään maailmaan vielä..Sitä paitsi uskoisin että aika moni olisi halukas vaihtamaan paikkaa meidän kanssamme sitten kun pakkanen paukkuu ja talviaamu on pilkkopimeä. Me laitamme töppöset jalkaan, sytytämme kaminaan tulen ja teemme koulutehtäviä kynttilän tunnelmallisessa loisteessa...
